Heinolan seutukunta

entinen seutukunta Päijät-Hämeessä

Heinolan seutukunta (vuoteen 2001 Itä-Hämeen seutukunta) oli yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsi Etelä-Suomen läänissä, Päijät-Hämeen maakunnassa. Siihen kuului kolme kuntaa, ja Euroopan unionin alueluokitus­järjestelmässä sen LAU 1 (NUTS 4) -numero oli 072. Asukasluku 31. joulukuuta 2009 oli 28 153[1]. Seutukunta lakkautettiin vuoden 2010 alussa, ja kaikki sen kunnat siirtyivät osaksi Lahden seutukuntaa[2].

Heinolan seutukunta

sijainti

Heinolan seutukunnasta tuli vuoden 2009 alussa anomuksestaan äkillisen rakennemuutoksen alue[3].

Kunnat muokkaa

Vaakuna Kunta
  Hartola (kunta)
  Heinola (kaupunki)
  Sysmä (kunta)

Historia muokkaa

  • 1. tammikuuta 1997 Heinolan maalaiskunta liitettiin Heinolan kaupunkiin.
  • 1. tammikuuta 2010 Hartola, Heinola ja Sysmä siirtyivät Lahden seutukuntaan. Täten Heinolan seutukunta lakkasi olemasta.

Lähteet muokkaa

  1. Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain kunkin tilastovuoden aluejaolla, 2003-2022 Tilastokeskus. Viitattu 12.7.2023.
  2. Seutukuntajakoon muutoksia 27.1.2010. Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 1.3.2010. Viitattu 12.7.2023.
  3. Heinolalle mieluinen joululahja hallitukselta Yle Uutiset. 18.12.2008. Viitattu 12.7.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.