Harri Tuominen

suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja

Harri Olavi Tuominen (1. huhtikuuta 1944 Kuusankoski1. maaliskuuta 2006 lähde?) oli suomalainen säveltäjä ja kuoronjohtaja. Häntä opettivat vuosina 19661973 Tauno Marttinen ja Ahti Sonninen.[1]

Harri Tuominen kotonaan Lappeenrannassa 26.10.1988.

Tuominen nimitettiin vuodesta 1969 Kuusankosken Työväen Laulajien johtajaksi. Hän johti Kuusankosken jälkeen Joensuussa ja vuosina 1975–1994 Lappeenrannassa. Tuominen toimi lisäksi Kuusankosken musiikki- ja taidelautakunnan puheenjohtajana 1969–1972. Vuodet 1979–1990 hän kuului Kotkan merilaulufestivaalien tuomaristoon. Tuominen oli Kymen läänin taidetoimikunnan läänintaiteilijana.

Tuominen piti vuodesta 1973 alkaen omia sävellyskonserttejaan Kouvolassa, Kotkassa, Lappeenrannassa, Porissa, Imatralla ja Kuusankoskella. Tuominen kuoli 2006, kuukautta aiemmin kuin olisi täyttänyt 62 vuotta. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu näyttämömusiikin lisäksi muun muassa orkesteriteoksia ja vokaalimusiikkia. Kotkan kaupunki tilasi häneltä teoksen Nocturne in City kaupungin satavuotisjuhlaan.

Lähteet muokkaa

  1. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto: A–Ö, s. 448. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.