Harpo Marx
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: 23. marraskuuta 2013: Artikkeli perustuu vain Harpo Marxin viihteelliseen omaelämäkertaan. |
Harpo Marx (oik. Adolph Arthur Marx, 23. marraskuuta 1888 New York – 28. syyskuuta 1964 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen muusikko ja näyttelijä, yksi Marx-veljeksistä.
Harpo Marx | |
---|---|
Harpo Marx (1931) |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Adolph Arthur Marx |
Syntynyt | 23. marraskuuta 1888 New York, New York, Yhdysvallat |
Kuollut | 28. syyskuuta 1964 (75 vuotta) Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
Ammatti | muusikko, näyttelijä |
Puoliso | Susan Fleming ( ; 1964) |
Lapset | 4 |
Sukulaiset | Marxin veljekset |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Varhainen elämä
muokkaaHarpo Marx syntyi Sam ”Frenchie” Marxin ja hänen vaimonsa Minnie Marxin perheeseen. Isä Sam oli itseoppinut räätäli, joka menestyi työssään miten kuten. Äiti Minnie sen sijaan keskittyi jo varhain saamaan kaikki viisi poikaansa esittävien taiteiden pariin. Harpo Marx oli veljeksistä toiseksi vanhin. Vanhin veljeksistä oli Chico Marx, jonka äiti pani pianotunneille. Nuoremmat veljet olivat Groucho Marx, joka luki intohimoisesti kirjoja ja osasi laulaa; Gummo Marx, josta myöhemmin tuli elokuvaväen agentti sekä Zeppo Marx, joka menestyi liikealalla. Lempinimensä, jotka vakiintuivat käyttöön heti, veljekset saivat erään pokeripelin aikana nuorina miehinä.
Marxien perhe asui 93. kadulla New Yorkin East Sidessa, jonka korttelit olivat tiukasti jaetut asukkaiden etnisen taustan mukaisesti. Koulua Harpo Marx kävi vain pari vuotta ja yritti sen jälkeen pärjätä tekemällä sekalaisia töitä, joita poika silloin vain saattoi tehdä. Vaikka Minnie Marx aikoi saada poikansa näyttämölle, kuten veljensä Al Sheanin (alun perin Schönberg), ei nuori Harpo Marx pitänyt omia kykyjään kummoisina. Kun isoveli Chico Marx sai pianotunteja, opettaja opetti soittamaan pelkästään oikean käden sormilla, kuunteli Harpo Marx oven takaa ja opetteli soittamaan kaksi kappaletta korvakuulolta yhdellä sormella. Suurempaa menestystä hän saavutti opettelemalla matkimaan ilmeitä tai kävelytyylejä. Muutoin nuorukaiseksi varttuva Harpo Marx teki hanttihommia muun muassa juoksupoikana ja ”vuokran potkaisijana” ja opetteli samalla soittamaan pianoa kahdella kädellä.
Ura
muokkaaChicagon vuodet
muokkaaVuonna 1910 Minnie Marx päätti, että perhe muuttaa Chicagoon, koska New Yorkista ei kovan kilpailun takia tuntunut löytyvän sijaa Marxien vaudeville-esityksille. Marxit ostivat osamaksulla oman talon ja olivat sen jälkeen velkaa herra Greenbaumille. Aluksi perhe esiintyi pikkuteattereissa Chicagossa, mutta pian sen teatterit eivät enää riittäneet, vaan Marxit tekivät mitä vain keikkoja saivat. Marxien täytyi kierrellä esiintymässä kaupungissa kuin kaupungissa, eivätkä esiintymisen tuotot aina riittäneet kuin junamatkaan seuraavaan kaupunkiin. Useiden vuosien kiertely kaupungista toiseen yleensä huonoissa oloissa oli rankkaa aikaa perheelle. Joskus kyllästyminen ja väsyminen ajoi pojat hölmöilemään näyttämöllä. Silloin Minnie sai heihin ryhtiä muistuttamalla kiljaisten pojilleen ”Greenbaum, senkin jästipäät!”
Veljesten ura alkoi nousta joskus vuosien 1913-1915 tienoilla, kun Groucho Marx keksi, että veljesten seurue voisi ottaa valikoimaansa Gus Edwardsin Koulupäiviä-esityksen (Fun in Hi Skule), josta tuli suosittu. Esitykseen veljekset lisäsivät omia improvisaatioitaan ja Chico liittyi mukaan seurueeseen.
Harpo Marx vaikenee
muokkaaMinnie Marx halusi veljesten kiertueisiin lisäpotkua ja pyysi, että hänen veljensä Al Shean käsikirjoittaisi pojille. Harpo Marxin mielestä kaikki oli muuten hienosti, mutta Al-eno ei ollut kirjoittanut Harpo Marxin roolihahmolle vuorosanoja. Eno ehdotti pantomiimia, mutta se ei häntä miellyttänyt. Harpo Marx tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Illinoisin Champaignissa paikallislehti kirjoitti veljesten show’sta arvostelun. Kriitikko piti Harpo Marxia huvittavana – mutta vaikutelma meni pilalle heti kun tämä avasi suunsa. Vaikka Harpo Marx ymmärsi, ettei pystynyt päihittämään Chicoa tai Grouchoa verbaaliakrobatiassa, hän myös loukkaantui artikkelista – ja päätti, ettei enää koskaan sanoisi sanaakaan näyttämöllä.
Siitä pitäen Harpo Marx alkoi kehittää erilaisia temppuja, jotta ei tarvitsisi enää vuorosanoja. Hänen tavaramerkeikseen muodostuivat muun muassa äänitorvella tööttäily, ilmeilyt ja pöytäveitsien tiputtelu hihasta. Hänen rooliasukseen taas vakiintui pitkä nukkavieru vaalea takki, ruutukuosinen paita sekä päässä lyhyt, punertava kiharainen peruukki ja murjottu silkkipytty.
Näiden lisäksi Harpo Marxille tyypillistä oli näyttämöllä hölmöilyn ohessa soittaa kappaleita harpulla, jonka hänen äitinsä Minnie Marx hänelle hankki. Harppu osaltaan johti myös Adolph Marxin nimen muuttumiseen Harpoksi. Harpunsoittajana Harpo Marx oli itseoppinut. Minnien äidin vanha soitin lojui yksikielisenä perheen nurkissa, kunnes Harpo Marx kiinnostui sen soittamisesta.
Kohti Marx-veljeksiä
muokkaaMinnie Marx oli sisukas nainen. Lopulta hänen onnistui hankkia pojilleen viikon kiinnitys yhteen Chicagon parhaimmista revyyteattereista. Se taas johti kiinnitykseen Orpheum-teatteriketjun 30 viikon kiertueelle. Lopuksi Bostonissa Marxin seurueen esitys oli niin suuri menestys, että teatterinjohtaja otti yhteyttä showbisneksen yksinvaltiaaseen E. F. Albeehen. Albee palkkasi veljekset esiintymään kahdeksi viikoksi teattereihinsa New Yorkiin. Kahden viikon jälkeen esityksiä jatkettiin edelleen New Yorkissa ja sitten Albeen muissa teattereissa eri kaupungeissa. Ja lopulta Lontoossa, Englannissa. Englannin matkan jälkeen Marxit ylpistyivät ja joutuivat pian erimielisyyksiin Albeen kanssa. Albee erotti veljekset.
Marxit eivät enää päässeet New Yorkin teattereihin esiintymään. He kääntyivät Albeen kilpailijan Shubertin veljesten puoleen. ”Marx-veljesten Shubertin-sakki” pääsi jälleen kiertueille, mutta kiertueen kulut lankesivat esiintyjien niskoille. Kiertue ei säästynyt vaikeuksilta ja lopulta rahaton ja epätoivoinen seurue päätti palata New Yorkiin ja esiintyi siellä tuntemattomissa ja syrjäisissä teattereissa. Chico Marx löysi ratkaisun ahdinkoon. Pinochle-pelipöydän ääressä hän tutustui tuottaja Joseph Gatesiin ja sai puhuttua hänet pyytämään tehtailija Herman Broodyn rahoittamaan Marx-veljesten musiikkikomedian, jonka nimeksi tuli I’ll Say She is (On totisesti). Tästä alkoi puolitoista vuotta kestänyt kiertue, joka päätyi lopulta veljesten vaatimuksesta New Yorkin Broadwaylle. Ensi-ilta Broadwaylla sujui hyvin ja seuraavan aamun lehdet olivat täynnä kehuvia arvosteluja esityksestä. Arvosteluista kohtalokas Harpo Marxin uran ja henkilökohtaisen elämän kannalta oli Alexander Woollcottin kirjoitus Sun-lehdessä.
Algonquinin kulttuurivaikuttajat
muokkaaAlexander eli Aleck Woollcott pyysi saada tavata henkilökohtaisesti Harpo Marxin. Woollcott kutsui Harpo Marxin tapaamaan ystäviään, ja kuten Harpo Marx tuli useasti elämässään tämän jälkeen huomaamaan, ei Woollcottille voinut sanoa ei. Woollcottin ystävät kokoontuivat Algonquin-hotellin sviitissä ja pelasivat pokeria. Woollcottin ystävät, eli Thanatopsis pokeri- ja kirjallisuuskerho muodostui lukuisista kulttuurielämän vaikuttajista, joihin lukeutuivat muun muassa kolumnisti Frank P. Adams, New York Worldin päätoimittaja Herbert Bayard Swope, kirjailijat Robert Benchley ja Heywood Broun, näytelmäkirjailijat George S. Kaufman ja Marc Connelly sekä Judgen päätoimittaja Harold Ross. Lisäksi Algonquin-hotellin ravintolasalin pyöreän pöydän ääressä kävivät keskusteluja monet muutkin kulttuurivaikuttajat. Woollcottin seurueeseen kuuluivat usein myös näyttelijätär Ruth Gordon, taidemaalari ja kuvittaja Neysa McMein, kirjailija Alice Duer Miller sekä George S. Kaufmanin vaimo Beatrice.
Koska Harpo Marx ei ollut kouluja käynyt ja oppinut mies, häneltä on joskus kysytty mitä hän osasi keskustella näiden lukuisien kuuluisuuksien kanssa. Siihen hän vastasi, ettei hän puhunut vaan kuunteli. Kuuluisuudet hyväksyivät hänet, ehkä siksi että hän hyväksyi heidät sellaisina ihmisinä kuin mitä he olivat kun eivät tehneet työtä.
Aleck Woollcottin seurueen kanssa Harpo Marx vietti paljon aikaa muun muassa Woollcottin kesäpaikassa Vermontin Neshobensaarella. Saarella pääosassa oli erilaiset tavat viettää vapaa-aikaa ja etenkin seurapelit. Woollcottin seurassa Marx oppi pelaamaan muun muassa suuriksi intohimoikseen osoittautuneita krokettia ja golfia. Toinen Woollcottin kesäinen ajanviettopaikka oli Ranskan Rivieralla Villa Galanonissa. Täällä Harpo Marxin uusia tuttavuuksia olivat muun muassa kirjailija Somerset Maugham ja näytelmäkirjailija George Bernard Shaw.
Ura Marx-veljeksissä
muokkaa- Pääartikkeli: Marxin veljekset
I’ll Say She is -musiikkikomedia kesti Broadwaylla yli vuoden. Veljekset saivat tuottajakseen Sam Harrisin. Hän tuotti Marx-veljeksille uuden show’n Kookospähkinöitä, johon Irving Berlin teki musiikin, George S. Kaufman sekä Morrie Ryskind käsikirjoituksen ja ohjauksen Kaufman. Myös tämä toinen revyy sai suuren suosion. Sam Harrisin kanssa Marx-veljekset tekivät Broadwaylle vielä uuden komedian Koirankeksit. Nämä kaksi Harrisin show’ta Marx-veljekset pääsivät lopulta vuosina 1929 ja 1930 tekemään Paramount Pictures -yhtiön elokuviksi. Elokuvien myötä Harpo Marx muutti itärannikolta Los Angelesin Hollywoodiin asumaan. Hän esiintyi useissa Paramountin, Metro-Goldwyn-Mayerin sekä United Artistsin tuottamassa Marx-elokuvassa.
Kiertue Neuvostoliitossa
muokkaaVuonna 1933 Yhdysvallat suunnitteli tunnustavansa Neuvostoliiton presidentti Rooseveltin johdolla. Aleck Woollcott keksi, että Harpo Marxin pitäisi olla ”ensimmäinen amerikkalainen taiteilija, joka esiintyy Moskovassa sitten kun Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta on tullut ystävällismielisiä valtioita.” Hän ei ollut suostuvainen, mutta Woollcott oli jo päättänyt asian. Woollcottilla oli Moskovassa toimittajaystäviä, ja näillä hyvät suhteet ulkoministeri Maksim Litvinovin kanssa. Matkaevääksi Harpo Marx sai suosituskirjeet Moskovan taiteellisen teatterin johtajalle sekä New York Timesin Moskovan kirjeenvaihtaja Walter Durantylle. Perillä hän ei kuitenkaan tavannut Durantya eikä Moskovan taiteellisen teatterin johtaja lämmennyt Marxin koe-esiintymisille, joita pidettiin usean päivän ajan. Lopulta hän päätti poistua maasta. Silloin Harpo Marx sai puhelun. Soittajaksi paljastui ulkoministerin vaimo Ivy Litvinov, joka pyysi Marxia jäämään ja lupasi järjestää hänelle kiertueen. Marxin Show’ta esitettiin menestyksekkäästi Moskovassa neljä viikkoa ja kaksi viikkoa hän kiersi muualla maassa.
Yksityiselämä
muokkaaHarpo Marx pysytteli poikamiehenä huomattavan kauan, yli neljäkymmentävuotiaaksi saakka. Lopulta hän avioitui näyttelijä Susan Flemingin kanssa, joka piiritti Marxia neljä vuotta, ennen kuin Marx antoi periksi. Marxin pariskunta adoptoi neljä lasta: Billin, Alexin, Jimmyn (James Arthur) sekä Minnien. Bill eli William Woollcott Marx ja Alex eli Alexander Marx saivat nimensä Alec Woollcottilta sekä tämän veljeltä Billyltä. Marx oli lapsirakas ja omistautunut isä. Neljän lapsen lisäksi Marxin kodissa oli aina useita lemmikkejä, kuten oli ollut jo kauan ennen perheen perustamista. Avioliitto Susanin kanssa kesti Marxin kuolemaan saakka vuoteen 1964. Harpo Marx oli intohimoinen golfaaja, ja tarina kertoo, että kun hän kuoli ja hänet tuhkattiin, tuhkat sekoitettiin hänen omasta toivomuksestaan Rancho Miragen golfkentän seitsemännen reiän hiekkaesteeseen.
Hän julkaisi omaelämäkerran Harpo puhuu vuonna 1961.
Filmografia
muokkaa- Puukonheittäjä – Too Many Kisses (1925)
- Kookospähkinöitä (1929)
- Koirankeksit (1930)
- Neljä nolattua neroa (1931)
- Hevosen sulat (1932)
- Neljä naurettavaa naapuria (1933)
- Ilta oopperassa (1935)
- Päivä kilpa-ajoissa (1937)
- Kaaos hotellissa – Room Service (1938)
- Päivä sirkuksessa – At the Circus (1939)
- Päivä lännessä – Go West (1940)
- Päivä tavaratalossa The Big Store (1941)
- Yö Casablancassa (1946)
- Sardiinimysteerio (1949)
- Ihminen ja paholainen – The Story of Mankind (1957)
Lähteet
muokkaa- Marx, Harpo & Barber, Rowland: Harpo puhuu!. Suomentanut Salojärvi, Heikki. Vantaa: Pequod, 1995. ISBN 951-97226-0-2
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harpo Marx Wikimedia Commonsissa