Harpala[1] (ven. Га́рболово, Garbolovo) on kylä Leningradin alueen Seuloskoin piirin Kuivaisin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Lempaalan harjuilla neljä kilometriä Kuivaisista koilliseen. Kylässä on 3 600 asukasta (vuonna 2010).[2]

Harpalan sotamuistomerkki.

Harpalan kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500. 1800-luvun puolivälissä sen asukkaat olivat ortodoksisia inkerikkoja[3]. Harpalan kartanon yhteydessä toimi Pietarin löytölastenhuoneen sairaala ja rautasulattamo. Vuonna 1838 rakennettiin kivinen tsasouna. Myöhemmin seudulla oli useampia kartanoita.

Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Harpalan sairaalan ja sovhoosin yhteydessä asui 19 venäläistä ja 16 inkerinsuomalaista. Samana vuonna perustettiin Harpalan suomalainen kyläneuvosto, johon kuului 516 venäläistä, 360 suomalaista ja 21 muiden kansallisuuksien edustajaa. Vuonna 1935 paikkakunnalle alettiin rakentaa puna-armeijan varuskuntaa. Vuosikymmenen lopussa seudun suomalaisväestö karkotettiin muualle Neuvostoliittoon.

Nykyään Harpala on Kuivaisin kunnan suurin asutuskeskus. Se koostuu viisi- ja kolmikerroksisista asuintaloista. Kylän pohjoispuolella sijaitsee varuskunta-alue.[2]

Kylästä on linja-autoyhteydet Gruzinon rautatieasemalle, Devjatkinon metroasemalle ja Seuloskoihin[2]. Palveluihin kuuluvat lastentarha, koulu, poliklinikka ja posti[4]. Mikittalaan johtavan tien risteyksessä on toisen maailmansodan aikainen sotilashautausmaa ja muistomerkki.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 58. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  2. a b c d Projekt Generalnogo plana Kuivozovskogo selskogo poselenija Vsevoložskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti: Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana. Tom II, kniga 1: Analiz sostojanija territorii, problem i napravleni jejo kompleksnogo razvitija 2011. Sankt-Peterburg: NIIPG gradostoitelstva. Arkistoitu 30.4.2013. Viitattu 13.11.2011. (venäjäksi)
  3. von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 37. St.-Petersburg: , 1867.
  4. Projekt Generalnogo plana Kuivozovskogo selskogo poselenija Vsevoložskogo munitsipalnogo raiona Leningradskoi oblasti: Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana. Tom II, kniga 2 2011. Sankt-Peterburg: NIIPG gradostoitelstva. Arkistoitu 30.4.2013. Viitattu 13.11.2011. (venäjäksi)