Harold R. Stark
Harold Rainsford Stark (12. marraskuuta 1880 Wilkes Barre, Pennsylvania – 20. elokuuta 1972 Washington DC) oli yhdysvaltalainen amiraali, joka toimi Yhdysvaltain laivasto-operaatioiden komentajana elokuusta 1939 maaliskuuhun 1942.[1]
Stark valmistui Yhdysvaltain laivastoakatemiasta vuonna 1903. Ensimmäiseen maailmansodan aikana hän oli vuonna 1917 jonkin aikaa torpedovenelippueen komentajana Välimerellä ja sen jälkeen amiraali William Simsin esikunnassa Lontoossa. 1930-luvun alussa Stark toimi laivastoministerien Charles F. Adamsin ja Claude A. Swansonin sotilasadjutanttina. Vuonna 1934 Stark nimitettiin laivaston varustelutoimiston johtajaksi ja hänet ylennettiin samalla kontra-amiraaliksi. Vuosina 1937–1939 hän oli risteilijätaisteluosaston komentajana Tyynellämerellä, mistä hän siirtyi 1. elokuuta 1939 laivasto-operaatioiden komentajaksi eläkkeelle jääneen William D. Leahyn tilalle.[1] Toisen maailmansodan puhjettua Euroopassa Stark pyrki parantamaan laivaston valmiutta sotaan. Hän oli yksi kongressin heinäkuussa 1940 hyväksymän Naval Expansion Act -lain näkyviä puolestapuhujia; laki määräsi rakentamaan kokonaisen laivaston verran uusia sotalaivoja.[1][2] Stark valmisteli myös yhteistyötä Britannian laivaston kanssa Yhdysvaltain sotaan liittymisen varalta. Hän piti Saksaa suurempana uhkana kuin Japania. Marraskuussa 1940 laatimassaan niin kutsutussa ”Plan Dog” (suunnitelma D) -muistiossa hän suositteli kahden rintaman sodan syttyessä voimien keskittämistä Saksan lyömiseen ja offensiivista toimintaa vain Atlantilla.[3][1]
Strategiansa mukaisesti Stark pyrki välttämään vihollisuuksien puhkeamista Tyynellämerellä ja vastusti presidentti Franklin D. Rooseveltin päätöstä asettaa Japanin öljytoimitukset kauppasaartoon.[3] Hän piti myös Yhdysvaltain Tyynenmeren-laivaston keskittämistä Havaijin Pearl Harboriin huonona ideana, mutta arveli lopulta Japanin tekevän ensi-iskun todennäköisemmin jossain muualla.[2] Japanin hyökkäys Pearl Harboriin tuli siten hänelle yhtä suurena yllätyksenä kuin muillekin.[3] Myöhemmissä virallisissa tutkinnoissa Starkia ei pidetty varsinaisesti syyllisenä Pearl Harborin katastrofiin, mutta häntä moitittiin siitä, ettei hän ollut tarpeeksi selvästi varoittanut Tyynenmeren laivaston komentajaa, amiraali Husband E. Kimmeliä.[4] Maaliskuussa 1942 Stark syrjäytettiin laivaston johdosta ja korvattiin amiraali Ernest J. Kingillä. Stark oli huhtikuusta 1942 aina maailmansodan loppuun saakka Yhdysvaltain Euroopan alueen laivaston komentajana asemapaikkanaan Englanti.[1] Tehtävä oli lähinnä hallinnollinen.[4] Lokakuusta 1943 alkaen Stark oli samalla myös Yhdysvaltain 12. laivaston komentaja ja johti joukkojen kouluttamista Normandian maihinnousua varten. Hän hoiti myös Yhdysvaltain yhteyksiä Charles de Gaullen johtamaan Vapaan Ranskan hallitukseen.[2] Kenraali Dwight D. Eisenhower ei kuitenkaan ottanut Starkia päämajaansa.[3]
Stark jäi eläkkeelle vuonna 1946. Kuoltuaan vuonna 1972 hänet haudattiin Arlingtonin sotilashautausmaalle Washingtoniin.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Harold Stark (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 21.6.2017.
- ↑ a b c d Adm. Harold R. Stark (englanniksi) National Geographic. Viitattu 17.6.2017.
- ↑ a b Adm. Harold Stark Dies; Operations Chief in 1941 (englanniksi) The New York Times 21.8.1972. Viitattu 21.6.2017.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harold R. Stark Wikimedia Commonsissa
