Harolan muinaisjäännösalue
Harolan muinaisjäännösalue on Eurassa Kauttualla Pyhäjärven rannan lähellä sijaitseva yli 50 hehtaaria laaja alue, josta on löytynyt toistaiseksi yli 700 kiviröykkiötä. Niistä on tutkittu vain 19 ja niiden löytöjen perusteella kalmisto voidaan ajoittaa rautakaudelle. Alueen nimi juontaa Harolan torpasta, joka sijaitsee kalmistoalueen keskellä.[1][2][3][4]
| Harola | |
|---|---|
 Euran Harolan rautakautinen kalmistoalue |
|
| Sijainti | |
  Harola |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Historia | |
| Tyyppi | kalmisto |
| Huippukausi | rautakausi |
| Kaupunki | Eura |
| Aiheesta muualla | |
Tutkimushistoria
muokkaaVuonna 1909 teki Alfred Hackman tarkastusmatkan Harolan torpan lähistölle, missä Euran kirkkoherra K.V. Wuorinen oli ilmoittanut olevan hautaröykkiöitä. Hackman löysi Harolan haassa vähintään 40 matalaa, maansekaista ja pyöreää tai nelikulmaista kiviröykkiötä. Hän löysi Harolan torpan läheltä 58 metriä pitkän ja 1,5–2,8 metriä leveän kivilatomuksen. Puoli kilometriä etelään sijaitsi pieni noin kymmenen röykkiön ryhmä. Kolmas ja neljäs ryhmä löytyivät edellisestä noin 300 metriä lounaaseen ja itään.[1]
Vuonna 1955 kartoitti Torsten Edgren alueen luoteisosaa. Hänen listallensa kertyi 191 kohdetta. Hän huomasi myös kolme kuppikiveä. Nykyään näitä kiviä pidetään mahdollisesti luonnon muovaamina eikä niissä ole siksi ihmisen kovertamia kuppeja. Aarne Kopisto tutki heinäkuussa 1958 Ahlströmin tehtaiden kustannuksella neljää röykkiötä ja otti niistä talteen palanutta luuta ja keramiikan kappaleita. Edgren tutki seuraavana vuonna samalla määrärahalla muita röykkiöitä ja suoritti tutkimukset 13 röykkiössä.[4] Vuonna 1959 Anna-Liisa Hirviluoto kävi inventoimassa alueen ja tutki samalla pari hajonnutta röykkiötä. Kun Satakunnan metsälautakunta perusti rinteeseen siemenviljelmäalueen, kulotettiin sen alta maata. Carl Meinander kävi vuonna 1962 kulotuksen jälkeen kartoittamassa tämän alueen ja löysi 81 kohdetta lisää.[1][3]
Vuosina 1988–1990 suoritettiin Päivi Kankkusen johdolla alueella perusteellinen ja laaja kartoitus. Sen tuloksena etsittiin, mitattiin ja piirrettiin raivaamalla paljastetut röykkiöt kartalle. Röykkiöiden kokonaismääräksi tuli nyt 690 ja ne sijaitsivat 50 hehtaarin suuruisella alueella. Harolan lehtojen elvyttämiseksi ja muinaisjäännösalueen avaamiseksi laadittiin Evon metsäopistolla hoitosuunnitelma, jota on toimeenpantu vuosien ajan muun muassa Leena Koiviston valvonnassa. Vuonna 2013 suoritettiin Euran keskustan osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi, jossa käytiin myös tutkimassa Harolaa. Raportissa todettiin kohteita olevan nyt 725, joista 35 röykkiötä oli löydetty Kolakoskenlahden pohjoispuolelta ja ne olivat ennestään tuntemattomia.[1][2][3]
Alueen kohteet ja löydöt
muokkaaAlue voidaan nykyään rajata karttanimillä ilmaistuna Pyhäjärven pohjoisosan länsiranta, Harolanlahti (15 röykkiötä), Kolakoskenlahti sekä viereisen mäen itärinne (pääosa röykkiöistä). Samantapaisia röykkiöitä on löydetty myös Vohloistenpellon päästä (70 röykkiötä).[2]
Kopiston kaivaus
muokkaaKopisto tutki neljä röykkiötä vuonna 1958. Ensimmäinen oli pyöreä ja halkaisijaltaan 8 metriä ja 1,3 metriä korkea. Röykkiön keskellä oli kuoppa, mutta se oli löydötön. Maapohjassa oli nokimaata. Toinen röykkiö (Edgrenin numero 38) oli halkaisijaltaan 5 metriä ja 60 senttimetriä korkea. Se oli aloitettu ja reunustettu suurilla kivillä ja jotka oli täytetty pienillä kivillä. Muita rakenteita ei löytynyt, mutta kasasta löytyi polttamatonta luuta. Kolmas röykkiö (Edgrenin numero 62) oli löydötön. Kivet oli aseteltu siististi ja säännöllisesti halkaisijaltaan 4 metriseen ja korkeudeltaan 0,50 metriseen kasaan. Viimeinen röykkiö (Edgrenin nro 37) oli pieni, läpimitaltaan 4 metriä ja korkeudeltaan 1,2 metriä. Siinä silmäkivi, jonka luoteispuolelle oli ladottu muut kivet säännöllisen kivikehän sisälle. Tässä röykkiössä oli koristelemattoman keramiikan sirpaleita.[5]
Edgrenin kaivaus ja kartoitus
muokkaaEdgren mainitsee raporttinsa alussa kaivaneensa 13 röykkiötä, jotka oli merkitty hänen luetteloonsa (Edgrenin) numeroilla 34, 35, 36, 60, 66, 82, 93, 105, 143, 147, 150, 151 ja 174. Kuudessa röykkiöissä oli löydettäessä nokimaata tai puuhiiltä. Kuudessa röykkiössä löytyi puolestaan rautakuonaa, seitsemästä löytyi keramiikankappaleita, kolmesta yhdet kuutiokivet ja kolmesta luunpalasia. Vain kolme röykkiöistä olivat täysin löydöttömiä.[4]
Röykkiöt olivat yleensä muodoltaan pyöreitä tai soikeita. Röykkiön numero 82 pohja oli ladottu isommista kivistä suorakaiteen muotoiseksi ja sen sisäalue oli täytetty pienillä kivillä. Röykkiön 93 päälle oli sen rakentamisen jälkeen kaadettu melkoisesti rautakuonaa. Yhdessätoista röykkiöissä oli silmäkiveksi tulkittava rakenne, mikä on tyypillistä tietyissä rautakauden haudoissa. Röykkiöstä 150 näkyy, kuinka silmäkivi toimi aloituskohtana. Silmäkiven ympärillä oli paljon rautakuonaa, jonkin verran keramiikan palasia ja luunpalasia löytyi silmäkiven altakin. Kivet ladottiin lopuksi haluttuun muotoon. Röykkiössä 174, jonka mitat olivat 8,1×2,9 metriä, oli tehty silmäkiven ympärille pääasiassa pään kokoisista kivistä. Kivien lomassa ja alla oli suuria rautakuonakappaleita, joista osa oli pään kokoisia. Kivien joukossa ja niiden alta löytyi yli 1000 keramiikan sirpaletta. Myös röykkiössä 143 löytyi satoja saviastian kappaleita. Röykkiön länsipäässä oli kivien joukossa myös maata. Kasan länsipäähän oli jätetty kuutiokivi.[4]
Edgren kartoitti alueen, joka käsitti torpasta itään, kaakkoon ja etelään olevan alueen. Suurin osa kohteista muistuttaa hautarauniota, mutta kolme rakennetta tunnetaan nimellä kivilatomus ja ovat luettelossa Edgrenin numeroinnlla röykkiöt 43, 110 ja 121. Nämän on rakennettu täysin pohjois-eteläsuuntaisina ja ne ovat melko suoria. Pisimmän latomuksen numero 43 mitat olivat 64×7 metriä, ja tätä latomusta Edgren kuvitteli tieksi. Latomus numero 110 on kooltaan 25,6×2,7 metriä ja latomus 121 on kooltaan 23,5×3,0 metriä.[4][6][7]
Muut löydöt
muokkaaKeramiikkaa on löydetty myös röykkiöalueen pohjoispuolella olevista tietyön hajottamista röykkiöistä. Keramiikka on siellä koristeltu vaakasuoriin riveihin painettujen pitkien kuopanteiden avulla ja astian pinta oli naarmutettu karheaksi pystysuorilla vedoilla. Osa löydetyistä astianpalasista muistuttavat Luistarin asuinpaikalta tavattua keramiikkaa, joka on ajoitettu väljästi pronssikauden loppuun tai rautakauden alkuun.[3]
Päivi Kankkunen on koonnut raporttiinsa myös maininnat aiemmista löydöistä. Niiden joukossa olivat kivikirves, tasataltta, iskoksia ja keramiikkaa.[7] Alueen opastaulun mukaan osa keramiikasta ajoitetaan tyylinsä perusteella 200–575 jaa.
Valokuvia
muokkaa-
Lammasaitaus kiertää hoidettua aluetta. -
Metsässä on suoritettu hoitoalueella puuston harvennusta ja aluskasvillisuuden raivausta. -
Hautaröykkiöt ovat turpeen peittämiä ja pehkinäpensaiden alla. -
Myrskytuho röykkiössä. -
Röykkiö -
Röykkiö
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Muinaisjäännösrekisteri: Harola Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 13.11.2013. Museovirasto. Viitattu 20.3.2016.
- ↑ a b c Vasko, Tiina: Euran keskustan osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi (Arkistoitu – Internet Archive), s.19–23, s.53–57, s.63–64, Satakunnan museo, 2013
- ↑ a b c d Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, s. 115–121. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5
- ↑ a b c d e Edgren, Torsten: Eura Kauttua Harola Röykkiökalmiston kaivaus (Arkistoitu – Internet Archive), 1959
- ↑ Kopisto, Aarne: Eura Harola, Kalmiston kaivaus (Arkistoitu – Internet Archive), 1959
- ↑ Edgren, Torsten: Eura Kauttua Harola Röykkiöiden kartoitus ja kuppikiven tarkastus (Arkistoitu – Internet Archive), 1955 (Huom. digitoimattomia karttaliitteitä)
- ↑ a b Kankkunen, Päivi: Eura Kauttua Harola muinaisjäännösalueen kartoitus (Arkistoitu – Internet Archive), 1990
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harolan muinaisjäännösalue Wikimedia Commonsissa
