Harmaamurmeli

Harmaamurmeli (Marmota caligata) on osissa Kanadaa ja Yhdysvaltoja Pohjois-Amerikan itäosissa tavattava murmeli. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.

Harmaamurmeli
Marmota caligata (EH).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Eläinkunta, Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset, Chordata
Alajakso: Selkärankaiset, Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät, Mammalia
Lahko: Jyrsijät, Rodentia
Alalahko: Oravamaiset jyrsijät, Sciuromorpha
Heimo: Oravat, Sciuridae
Alaheimo: Xerinae
Tribus: Marmotini
Suku: Murmelit, Marmota
Laji: caligata
Kaksiosainen nimi

Marmota caligata
(Eschscholtz, 1829) [1][2]

Levinneisyyskartta.
Levinneisyyskartta.
Alalajit [2]
  • M. c. caligata
  • M. c. cascadensis
  • M. c. okanagana
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Harmaamurmeli Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harmaamurmeli Commonsissa

TaksonomiaMuokkaa

 
Murmelipari.
 
Murmeli vuoristomaisemassa.

Alaskanmurmelia (M. broweri) pidettiin aikaisemmin harmaamurmelin alalajina, mutta nykyisin se on luokiteltu omaksi lajikseen.[1] Harmaamurmeli voidaan jakaa edelleen kolmeen alalajiin:

[3]

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Harmaamurmelien ruumiin pituus on 450–600 mm ja hännän pituus 170–250 mm. Painoa niillä on 3 600–9 000 g. Urokset ovat naaraita kookkaampia. Turkin väri vaihtelee vatdapuolen ja alaruumiin kermankeltaisesta valkoiseen selkäpuolella yläruumiin kellertävästä kellanruskeaan. Jalat ovat mustat. Päässä kuonon, päälaen ja leuan paikkeilla on mustia tai tummanruskeita laikkuja.[3]

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Harmaamurmelia tavataan alueella, joka ulottuu Alaskasta ja Yukonista pohjoisessa Washingtoniin, Idahoon ja Montanaan etelässä. Sen elinympäristö käsittää puuttomia vuoristoniittyjä kivikkoineen. Alaskassa sitä tavataan myös aina merenpinnan tasolle asti tyypillisempiä vuoristoja matalammalla.[1]

ElintavatMuokkaa

Harmaamurmelit ovat hyvin sosiaalisia. Niitä esiintyy perheryhmissä, jotka käsittävät tavallisesti hallitsevan uroksen yhden tai useamman täysikasvuisen naaraan ja niden jälkasvua kolmeen ikävuoteen saakka. Halltisevan uroksen kotialueen laitamilla voi olla yksinäisiä alempiarvoisia uroksia. Naarailla voi olla hallitseva asema keskenään ja hallitsevat naaraat voivat esimerkiksi estää muita lisääntymästä. Murmelit voivat olla niin yksi- kuin moniavioisiakin. Moniavioisuus on jonkin verran yleisempää levinneisyysalueen eteläosissa.[3]

Laji horrostaa levinneisyysalueensa eteläosissa lokakuusta helmikuuhun ja pohjoisempana syyskuusta huhtikuuhun.[1] Horrostaminen tapahtuu pesäkoloissa yhdessä perheryhmän kanssa. Naaraat lisääntyvät horroksen päättyessä.[3] Tiineys kestää noin kuukauden ja poikasia syntyy kerrallaan 4–5.[1] Naaras voi saada poikueen joka toinen vuosi.[3]

Harmaamurmelit käyttävät ravinnokseen pääasiassa heiniä ja muita ruohovartisija kasveja.[1] Sen petoeläimiä ovat esimerkiksi maakotka, kojootti, kettu, harmaakarhu, mustakarhu, susi, ahma ja puuma.[4] Uhan havaitessaan harmaamurmeli antaa hälytysäänen. Ilmasta ja maalta uhkaaville vaaroille on oma hälytysäänensä.[3]

Uhat ja suojeluMuokkaa

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt harmaamurmelin elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan laajalla aluella, sitä pidetään yleisenä ja lajilla ei ole huomattavia uhkia. Kantojen uskotaan olevan vakaita.[1] Metsästys lihan ja turkkien takia on harvinaista.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Cassola, F.: Marmota caligata IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020.3. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Marmota (Petromarmota) caligata Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 22.7.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Richard W. Thorington, Jr., John L. Koprowski, Michael A. Steele ja James F. Whatton: Squirrels of the World, s. 274-276. Johns Hopkins University Press, 2012. ISBN 978-1-4214-0469-1. (englanniksi)
  4. Janet K. Braun, T. Scott Eaton, Jr. ja Michael A. Mares: Marmota caligata (Rodentia: Sciuridae) (pdf) (s. 155–171) Mammalian Species, Volume 43, Issue 884. Viitattu 10.1.2021. (englanniksi)