Avaa päävalikko
Hans-Rudolf Merz

Hans-Rudolf Merz (s. 10. marraskuuta 1942, Herisau, Appenzell Ausserrhoden) on sveitsiläinen poliitikko ja entinen liittopresidentti. Hän hoitaa liittoneuvostossa valtiovarainministerin virkaa.

Merz opiskeli ekonomiaa Sankt Gallenin yliopistossa ja valmistui vuonna 1971. Samoihin aikoihin hän oli nykyisen puolueensa FDP:n puoluesihteerinä.

Vuonna 1997 Merz valittiin Sveitsin liittokokoukseen (parlamentin ylähuoneeseen), liittyen talous- ja ulkoasiainvaliokuntaan. 10. joulukuuta 2003 hänet valittiin liittoneuvostoon ja on ollut sen jäsenenä 1. tammikuuta 2004 lähtien. 20. syyskuuta 2008 Merz sai sydänkohtauksen ja joutui luopumaan väliaikaisesti ministerin salkustaan.[1] 10. joulukuuta hänet valittiin kuitenkin Sveitsin liittopresidentiksi äänin 185-24.

Merz on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on myös kuulunut partioon.

LähteetMuokkaa