Hannu Lindholm

suomalainen lavastaja

Hannu Antero Lindholm (s. 20. syyskuuta 1947 Turku) on suomalainen lavastaja. Hän teki uransa suurimmalta osin Tampereen Työväen Teatterissa ja Porin teatterissa. Lindholm vieraili Suomen Kansallisteatterissa, Kansallisoopperassa ja useissa kaupunginteattereissa.

Hannu Lindholm
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 1947 (ikä 77)[1]
Turku[1]
Ammatti lavastaja

Turun piirustuskoulussa kuvataidetta kaksi vuotta opiskellut Lindholm aloitti lavastajan uransa Vaasan kaupunginteatterissa 1970–1975, jatkoi Porin teatterissa 1975–1990 ja Turun kaupunginteatterissa 1990–1993. Pisin kiinnitys hänellä oli Tampereen Työväen Teatteriin: 1993–2023. Lisäksi Lindholm toimi vierailevana lavastajana Suomen Kansallisteatterissa sekä Lahden, Helsingin, Espoon, Oulun ja Kuopion kaupunginteattereissa. Lindholm lavasti myös muutamia Suomen Kansallisoopperan tuotantoja.[1][2][3][4]

Lindholm ensimmäinen lavastus oli Nummisuutarit (1970). Kaikkiaan hän lavasti yli 200 näytelmää. Lindholmin lavastuksia ovat esimerkiksi Mielipuolen päiväkirja (Suomen Kansallisteatteri, 1980) ja Selman juonet (Suomen Kansallisteatteri, 1991). Tampereen Työväen Teatterissa hän lavasti näytelmät Näköala sillalta (1996), Kesäyön uni (2002), Niskavuoren nuori emäntä (2003), Kauppamatkustajan kuolema (2006), Vuonna 85 (2006), Fanny ja Alexander (2010), Anna Liisa (2011), Näillä palkoilla ei makseta! (2014) ja lukuisia muita. Suomen Kansallisoopperan lavalle Lindholm lavasti muun muassa teoksen Pohjalaisia (2009).[3][4]

Lindholm sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2003.[5]

Lähteet

muokkaa
  • Martin, Timo; Niemi, Pertti; Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 28, 1974. ISBN 951-30-2505-5.
  • Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu, 1983. ISBN 951-30-5727-5.
  • Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 268
  2. Hannua hoidettiin rajulla leikkauksella Iltalehti.fi. Alma Media Oyj. Viitattu 25.4.2024.
  3. a b Ilona / Tekijähaku / Lindholm Hannu ILONA-tietokanta. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Teatterimuseo. Viitattu 25.4.2024.
  4. a b Hannu Lindholmin juhlanäyttely – yli 50 vuotta lavastussuunnittelijana Ttt-teatteri.fi. Tampereen Työväen Teatteri. Viitattu 25.4.2024.
  5. Hannu Lindholm sai näyttämö- taiteen valtionpalkinnon Helsingin Sanomat. Sanoma Media Finland. Viitattu 25.4.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa