Hannibal
Hannibal Barka (247 eaa.–183 eaa.) oli karthagolainen poliitikko ja yksi antiikin ajan nerokkaimmista sotapäälliköistä. Hänet tunnetaan parhaiten toisen puunilaissodan aikaisista saavutuksistaan. Hannibalin isä oli karthagolainen sotapäällikkö Hamilkar Barka.[1] Hannibalilla oli kaksi veljeä Hasdrubal ja Mago. Nimi "Hannibal" on latinalainen muoto puunin kielen sanoista "Baal on armollinen".[2]
Sotavalmistelut muokkaa
Karthago ja Rooma olivat 200-luvulla eaa. Välimeren kaksi johtavaa valtiota, ja ne kävivät toisiaan vastaan kolme puunilaissotaa, joista Hannibal osallistui toiseen sotaan. Hannibal arvioi, että Roomalla oli suurempi ja iskukykyisempi jalkaväki. Sen vuoksi hän pyrki kehittämään ratsuväkeään.
Karthagon kärsittyä tappion ensimmäisessä puunilaissodassa Hannibalin isä Hamilkar yritti saada valtion uuteen nousuun. Hamilkar pyrki ulottamaan Karthagon vallan Hispanian heimojen alueille. Karthagon laivasto oli heikolla tolalla, ja Espanjaan oli marssittava Gibraltarinsalmen kautta. Tarinan mukaan Hannibal oli mukana tällä retkellä ja hänen isänsä oli vaatinut häntä vannomaan ikuista vihaa Roomaa kohtaan. Hamilkar valloitti Hispanian, mutta hän kuoli taistelussa. Hänen veljensä Hasdrubal oli hänen seuraajansa ja pyrki lujittamaan Karthagon aseman Iberian niemimaalla. Hän muun muassa solmi sopimuksen Rooman kanssa aluejaosta. Hasdrubalin kuoltua 221 eaa. Hannibal julistettiin armeijan ylipäälliköksi.
Toinen puunilaissota muokkaa
- Pääartikkeli: Toinen puunilaissota
Vuonna 219 eaa., Hispanian valloituksen päätyttyä, Hannibal hyökkäsi Saguntumin kaupunkiin. Saguntumilla oli Rooman turvatakuut, joten tämä teko ajoi hänet suoraan konfliktiin Rooman kanssa. Roomalaisten lähettiläiden protesteista huolimatta hän valloitti kaupungin kahdeksan kuukauden piirityksen jälkeen. Karthagon hallitus olisi vielä tässä vaiheessa ehkä voinut estää sodan irtisanoutumalla suositun sotapäällikön toimista, mutta ei puuttunut asiaan. Sodanjulistukset annettiin vuoden lopulla.
Hannibal lähti sotaan marssimalla läpi Hispanian Etelä-Galliaan. Hän otti mukaansa libyalaisista ja iberialaisista palkkasotureista muodostetusta armeijastaan kaikkein luotettavimmat ja taisteluihin karaistuneimmat. Hannibal johti armeijansa Hispaniasta Alppien yli, Italian niemimaalle ja löi roomalaiset Trebiajoella vuonna 218 eaa., Trasimenus-järvellä vuonna 217 eaa. ja Cannaessa vuonna 216 eaa. Cannaen jälkeen roomalaiset eivät uskaltautuneet kenttätaisteluun Hannibalia vastaan.[1]
Keväällä 218 eaa. Hannibal saavutti Pyreneet. Galliassa hän onnistui välttämään niin paikallisten heimojen kuin roomalaistenkin hyökkäysyritykset. Syksyllä hän saapui Alpeille, joita hän lähti ylittämään. Tämä vaarallinen reitti toi Hannibalin suoraan roomalaisten alueille. Roomalaiset olivat toivoneet taistelun pysyvän vieraiden kansojen alueilla, mutta nyt heidän oli kohdattava haaste Italiassa. Hannibal varmisti ensin asemansa hyökkäämällä paikallisten heimojen kimppuun. Saman vuoden joulukuussa roomalainen sotapäällikkö hyökkäsi hänen kimppuunsa Trebian taistelussa. Väsytettyään roomalaisten jalkaväen hän löi roomalaisten asemat palasiksi yllätysrynnäköllä sivustaan. Voiton myötä Hannibalin asema Pohjois-Italiassa näytti vahvalta. Talven jälkeen Hannibal lähti kohti etelää, sillä gallit, joiden luona hän oli viipynyt, olivat alkaneet osoittaa kyllästymisen merkkejä. Hän ylitti Apenniinit ilman vastarintaa, mutta sen jälkeen hänen joukkonsa kärsivät vakavia tappioita suoalueilla tautien takia. Hannibal itse menetti näön toisesta silmästään.
Hannibal eteni Etruriaan, jossa hän kohtasi Rooman armeijan pääjoukon Trasimenusjärven taistelussa. Hannibal murskasi roomalaisten joukot veteen ja läheisille rinteille. Reitti kohti Roomaa oli nyt vapaa. Mutta Hannibal jatkoikin suoraan Rooman ohi kohti etelää. Syytä tälle liikkeelle on pohdittu pitkään. Eräs mahdollisuus on, että Hannibal arvioi Rooman piirityksen liian raskaaksi, koska hänellä ei ollut piirityskoneita. Toisaalta on epäilty, että Hannibalin joukot olivat jo kyllästyneet jatkuvaan sotimiseen. Rooman piiritys olisi saattanut merkitä kuukausien paikallaanoloa huonolla ruoalla ilman toivoakaan sotasaaliista. Hannibal ei ehkä luottanut palkkasoturiensa uskollisuuteen, vaan katsoi parhaaksi suunnata helpommin ryövättäville seuduille.
Apuliassa Hannibal kohtasi roomalaisten häthätää muodostaman uuden armeijan. Hannibal ei uskonut tuoreista joukoista olevan hänelle vastusta, mutta roomalaisten komentaja Quintus Fabius Maximus Verrucosus liikanimeltään Cunctator ("Viivyttelijä", liikanimi monien mielestä liian varovaisesta sotilastaktiikasta) piti kiinni asemistaan kukkuloilla. Kun Fabiuksen provosointi taisteluun ei onnistunut, Hannibal suuntasi kohti Samniumia ja rikasta Campaniaa. Hannibal hävitti Campanian maaseutuja jopa raivokkaammin kuin Apuliassa osoittaen näin Rooman heikkouden, mutta Fabius ei edelleenkään lähtenyt taisteluun. Vuosi lähestyi loppuaan. Hannibal ei olisi halunnut talvehtia hävitetyillä Campanian tasangoilla, mutta Fabius oli tukkinut kaikki poistumistiet. Hannibal harhautti roomalaisia vartijoita karjalaumalla. Fabius olisi ollut iskuetäisyydellä, mutta epäillen väijytystä hän jatkoi varovaista linjaansa, tällä kertaa omaksi vahingokseen. Hannibal vietti talven Apulian tasangoilla, jonne roomalaiset eivät uskaltautuneet.
Keväällä 216 eaa. suuri roomalaisten armeija saapui Apuliaan murskaamaan Hannibalin. Seurasi Cannaen taistelu, jossa Hannibal loistavalla ratsuväkitaktiikalla vastoin odotuksia löi ylivoimaisen vastustajansa. Vaikka hänellä oli pienempi armeija, perustui voitto vahvan ratsuväen taitavaan käyttämiseen, hyökkäyksen oikea-aikaisuuteen ja riskinottoon.[1] Arvioiden mukaan roomalaisten tappiot nousivat kymmeniin tuhansiin, tappio oli Rooman tasavallan historian pahin. Roomalaisten moraali mureni pahoin ja suuret osat Etelä-Italiaa siirtyivät Hannibalin puolelle. Jos Hannibal olisi saanut vahvistuksia Karthagosta, olisi hän ehkä nyt voinut suunnata kohti Roomaa. Puutteellisten resurssien takia hän kuitenkin tyytyi hävittämään lähiseutuja. Hannibal teki Capuasta tukikohtansa, kun se oli siirtynyt hänen puolelleen. Roomalaiset puolestaan palasivat Fabius Cuntactorin strategiaan ja sissisotaan.
Hannibal pysytteli Campaniassa useita vuosia. Voitosta huolimatta Hannibalin asema Etelä-Italiassa muuttui asteittain vaikeammaksi. Hänen oma hallituksensa tai hänen liittolaisensa Makedonian Filippos V eivät olleet hänelle suureksi avuksi. Vuonna 212 eaa. roomalaisiin kyllästyneet asukkaat juonivat Taraksen Hannibalille. Hannibalin kerrotaan lupautuneen suojelemaan Taraksen vapautta ja määränneen kaupungista ryövättäväksi vain roomalaisten omaisuuden, taraslaisten omaisuus oli jätettävä rauhaan. Hannibalin pahaksi onneksi roomalaiset onnistuivat säilyttämään kaupungin linnoituksen hallinnan, mikä teki sataman käytön mahdottomaksi. Samana vuonna Hannibal joutui vetäytymään Campaniasta roomalaisten armeijoiden ahdistelun takia. Hän yritti vetää roomalaiset armeijat toisaalle marssimalla parhaillaan vain kolmen kilometrin päähän Roomasta, mutta roomalaisten hätäännyksestä huolimatta ei hyökännyt.
Seuraavina vuosina Hannibalin asema kuitenkin jatkoi heikentymistään. Hän menetti yksi toisensa jälkeen aikaisemmat valloituksensa. Hänen liittolaisensa ja maanmiehensä kärsivät vakavia tappioita. Lopulta vuonna 203 eaa. hänet kutsuttiin takaisin Afrikkaan, jossa seurasi sodan loppunäytös.
Toisen puunilaissodan päätös Afrikassa muokkaa
Vuonna 203 eaa. Rooman sotapäällikkö Scipio oli hyökännyt Afrikkaan. Jotkut karthagolaiset poliitikot suunnittelivat aselepoa Rooman kanssa. Sodan kannattajat päättivät kutsua Hannibalin kotiin Italiasta. Hannibalin saapumisen myötä sodan kannattajat pääsivät uudelleen niskan päälle karthagolaisessa politiikassa. Hannibalin käyttöön annettiin hänen oman palkka-armeijansa lisäksi afrikkalaisia vahvistuksia. Vuonna 202 eaa. Hannibal tapasi Scipion neuvotteluissa, mutta, huolimatta molemminpuolisesta ihailusta, neuvottelut eivät edistyneet. Lopulta Scipio ja Hannibal kohtasivat toisensa Zaman taistelussa. Tällä kertaa tasaisen kamppailun jälkeen Rooman kokeneet joukot ottivat voiton Hannibalin suurelta osin kokemattomista joukoista. Karthagolaisten tappiot olivat merkittävät. Karthagon sotakone oli nyt lyöty lopullisesti ja heidän oli pakko antautua Roomalle.
Myöhempi elämä muokkaa
Sodan jälkeen Hannibal toimi Karthagossa rauhanajan poliittisissa tehtävissä. Karthagon nopea toipuminen sodasta kuitenkin herätti roomalaisten epäluulot. Seitsemän vuotta Zaman jälkeen he vaativat Hannibalin luovuttamista, mutta Hannibal lähti vapaaehtoiseen maanpakoon. Hannibal pakeni aluksi seleukidien hallitsemaan Aasiaan Antiokhos III:n luokse. Kun roomalaiset löivät seleukidit vuonna 189 eaa., oli Hannibalin paettava. Moninaisten vaiheiden jälkeen hän päätyi Bithynian kuninkaan Prusias I:n luokse. Vuonna 182 eaa. roomalaiset vaativat että Prusias luovuttaisi Hannibalin heille, mutta Hannibal teki mieluummin itsemurhan kuin antautui. Hän joi myrkkyä ja kuoli. Viimeisinä sanoinaan Hannibalin kerrotaan todenneen: "Tahdon vapauttaa roomalaiset pelosta, koska he eivät salli vanhan miehen kuolla rauhassa."
Antiikin lähteet muokkaa
Tärkeimmät lähteet Hannibalin elämästä ovat roomalaisia ja niitä värittää roomalaisen historian viholliskuva karthagolaisista. Livius ja Cicero sanovat Hannibalia julmaksi. Polybios suhtautui Hannibaliin myönteisemmin, mutta oli monilta osin roomalaisten, mahdollisesti propagandan värittämien, lähteiden varassa.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Hannibalin suurvoitto. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 13, s. 28–35. Oslo: Bonnier.
- ↑ Erling Bjøl ja Leo Hjortsø: Otavan suuri maailmanhistoria 4: Rooman valtakunta, s. 71. Otava, 1983. ISBN 951-1-07160-2.
Aiheesta muualla muokkaa
- Hannibalin henkilökuva (Arkistoitu – Internet Archive) – ote Polybiokselta (englanniksi)
