Hanna Fredrikson

suomalainen yleisurheilija ja yleisurheiluvalmentaja

Hanna Fredrikson[1] (ent. Pennanen, s. 25. maaliskuuta 1977 Jyväskylä) on suomalainen yleisurheilija. Urheilu-urallaan hän edusti Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja hänen valmentajinaan toimivat Virpi ja Markku Rahikkala. Pennanen kilpaili monipuolisesti eri lajeissa pikajuoksuista moniotteluihin, saavuttaen Kalevan kisoista pronssia kolmiloikassa 1996. Sisäratojen SM-kilpailuissa hän saavutti kolmiloikassa kultaa 1999 ja pronssia 1997 ja 60 metrin aitajuoksussa hopeaa 1999 ja pronssia 2001.[2]

Nuorten arvokilpailuihin hän osallistui kolmiloikassa kolmesti. Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 1995 hän sijoittui seitsemänneksi ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 1999 kahdenneksitoista. Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 1996 hän karsiutui loppukilpailusta.[2]

Urheilu-uransa jälkeen Fredrikson on toiminut valmentajana Jyväskylän Kenttäurheilijoissa. Hänet on valittu JKU:n valmentajalegendaksi nro 10. Hän valmensi muun muassa Petteri Monnia vuosina 2002–2013.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Mero, Antti (toim.): Jyväskylän Kenttäurheilijoiden tie Suomen yleisurheilun ykkösseuraksi, s. 77–81. Jyväskylä: Jyväskylän Kenttäurheilijat, 2018. ISBN 978-952-94-0543-5.
  2. a b Hanna Pennanen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).