Halszka Osmólska

puolalainen paleontologi

Halszka Osmólska (15. syyskuuta 1930 Poznań, Puola31. maaliskuuta 2008) oli puolalainen paleontologi, joka tunnettiin erityisesti Gobista löydettyjen myöhäisliitukautisten dinosaurusten kuvaajana. Hän johti Puolan tiedeakatemian paleobiologian instituuttia ja oli toimittamassa laajaa dinosaurusten yleiskatsausteosta The Dinosauria.

Halszka Osmólska
Henkilötiedot
Syntynyt15. syyskuuta 1930
Poznań, Puola
Kuollut31. maaliskuuta 2008 (77 vuotta)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Varsovan yliopisto
Instituutti Puolan tiedeakatemia
Tutkimusalue paleontologia

Nuoruus ja opiskeluMuokkaa

Osmólska opiskeli vuonna 1949–1952 Poznańin yliopistossa, ja maisterin tutkintonsa hän suoritti vuonna 1955 paleontologiasta Varsovan yliopistossa. Osmólska valmistui tohtoriksi Varsovan yliopistosta vuonna 1962 ja väitteli toistamiseen vuonna 1971.[1]

UraMuokkaa

Trilobiiteista dinosauruksiinMuokkaa

 
Kuva Osmólskan Borogovia-tutkimuksen julkaisusta.

Osmólskan akateeminen ura alkoi vuonna 1953, kun hän sai paikan Roman Kozłowskin tutkimusryhmän avustajana. Osmólska keskittyi noin 15 vuoden ajan Puolasta löytyneisiin devoni- ja kivihiilikauden trilobiitteihin. Osmólskasta sai vuonna 1964 vakituisen paikan Varsovan yliopiston paleozoologian laitokselta, ja vuonna 1983 hänestä tuli paleontologian professori.[1]

Osmólskan uran suunta kääntyi 1960-luvulla puolalais-mongolialaisten paleontologian tutkimusretkien ansiosta. Niiden myötä Puolaan saatiin Gobista dinosaurusten fossiileja. Osmólska keskittyi erityisesti myöhäisliitukauteen. Hänen ensimmäiset tutkimuskohteet olivat Deinocheirus mirificus ja Gallimimus. Osmólska tutki tämän jälkeen monia pieniä ja keskikokoisia Maniraptora-jäänteitä, kuten dromaesaurien sukua Hulsanpes, Troodontidae-heimoon kuuluneita sukuja Borogovia ja Tochisaurus sekä oviraptoreiden sukua Oviraptor.[1]

Osmólska oli mukana monien muidenkin linnunlantioisten dinosaurusten tutkimustyössä. Pachycephalosauria tunnistettiin omaksi osalahkokseen Osmólskan ja Teresa Maryańskan tulosten perusteella. Osmólska oli mukana määrittämässä monien dinosaurusten paleomaantieteellistä ja stratigrafista levinneisyyttä. Osmólskan tutkimuksiin kuuluu myös dinosaurusten biomekaniikka ja fysiologia sekä kehityshistoria. Teropodien ja linnunlantioisten kehityshistorian tutkimukset olivat uraauurtavia.[1]

Julkaisut ja hallintotyötMuokkaa

Osmólska tunnettiin kansainvälisestikin dinosaurusten asiantuntijana, ja hän oli mukana tekemässä laajinta siihen mennessä tehtyä yleiskatsausta dinosaurusten paleontologiasta. The Dinosauria julkaistiin vuonna 1992 ja sen toinen kokonaan tarkistettu laitos vuonna 2004. Vuosina 1975–1992 Osmólska puolestaan toimitti puolalaista tiedejulkaisua Acta Palaeontologica Polonicaa.[1]

Osmólska ei varsinaisestin pitänyt hallintotehtävistä, mutta hän suostui niihin yleisen hyvän vuoksi. Hän toimi Puolan tiedeakatemian paleobiologian instituutin varajohtajana 1974–1981, johtajana 1983–1989 ja uudestaan varajohtajana 1992–1995.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Magdalena Borsuk-Białynicka: Halszka Osmólska (1930–2008). Acta Palaeontologica Polonica, 2008, 53. vsk, nro 2, s. 206. Institute of Paleobiology Polish Academy of Sciences. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 23.5.2021. (englanniksi)