Habib Essid

tunisialainen poliitikko

Habib Essid (arab. حبيب الصيد ‎, s. 1. kesäkuuta 1949) on tunisialainen poliitikko ja entinen Tunisian pääministeri.

Habib Essid
Tunisian pääministeri
6. helmikuuta 2015 – 27. elokuuta 2016
Edeltäjä Mehdi Jomaa
Seuraaja Youssef Chahed
Henkilötiedot
Syntynyt1. kesäkuuta 1949 (ikä 74)
Sousse, Tunisia

Essid oli Tunisian presidentti Ben Alin valtakaudella toiminut pitkäaikainen maatalouden virkamies. Vuoden 2011 Tunisian vallankumouksen jälkeisessä hallituksessa hän oli sisäministeri. Lisäksi hän oli turvallisuusneuvoja useissa hallituksissa. Alkuvuonna 2015 presidentti Beji Caid Essebsi nimitti hänet Tunisian pääministeriksi.[1]

Toimintakaudellaan Essid sai tuta islamilaista valtiota kannattavien ääriryhmän väkivaltatekoja, joissa surmattiin yli 60 ihmistä. Ensimmäinen isku oli tehtiin Bardon kansallismuseoon, joka sijaitsee Tunisian pääkaupungissa Tunisissa. Toinen isku kohdistui Soussen lomakohteeseen. Hän vastasi iskuihin islamilaisen ääriliikkeen vastaisilla toimilla. Ne ulottuivat moskeijoihin, jotka olivat saarnanneet islamilaisen ääriliikkeen sanomaa.[1]

Tunisia työttömyys oli myös lisääntynyt vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen, ja yli kolmasosa Tunisian nuorista oli ilman työtä. Presidentti Beji Caid Essebsi puuttui myös hallituksen työskentelyyn, kehottaen hallitusta lopettamaan kuukausia kestäneen taloudellisen sekamelskan. Essid kieltäytyi eroamasta vetoamalla perustuslaillisen prosessin kunnioittamiseen, ja kehotti sen sijaan Tunisian parlamenttia päättämään kohtalostaan. Lopulta 6. elokuuta 2016 hän menetti asemansa parlamentin luottamusäänestyksessä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Tunisia profile - Leaders BBC. 30.6.2015. Viitattu 21.3.2020. (englanniksi)
  2. Tunisia parliament votes to sack PM Habib Essid BBC. 30.7.2016. Viitattu 21.3.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa