Härnösandin hiippakunta

Härnösandin hiippakunta (ruots. Härnösands stift) on yksi Ruotsin kirkon 13 hiippakunnasta.

Härnösandin hiippakunta
vaakuna
vaakuna
Map of Diocese of Härnösand.svg
Valtio Ruotsi Ruotsi
Uskontokunta Ruotsin kirkko
Piispanistuin Härnösand
Tuomiokirkko Härnösandin tuomiokirkko
Piispa Eva Nordung Byström
Perustettu 1647









Härnösandin tuomiokirkko

Härnösandin hiippakunta perustettiin 1647 Upsalan hiippakunnan pohjois-osaan, ja se ulottui Norrbotteniin ja Lappiin. Nykyisen alueensa hiippakunta sai kun Västerbotten ja Norrbotten erotettiin omaksi, Luulajan hiippakunnaksi. Hiippakunnan tuomiokirkko on Härnösandin tuomiokirkko vuodelta 1846.

Hiippakunta toimi aluksi superintenduurina, kun kuningatar Kristiina määräsi hovisaarnaajansa Petrus Steuchiuksen superintendentiksi Härnösandiin. 1772 superintendentin virasta tuli virallisesti piispanvirka.[1] Härnösandin piispoista kaksi on alkuaan suomalaisia. 1800-luvun alkupuolella piispana oli Oulussa syntynyt ja Turussa opiskellut Franz Mikael Franzén. Hän oli myös tunnettu virsirunoilija. Ensimmäinen suomalainen naispiispa, Tuulikki Koivunen Bylund oli piispana 2000-luvun alkupuolella.

Hiippakuntaan kuuluu 98 seurakuntaa (vuonna 2018), jotka muodostavat 36 pastoraattia ja jakaantuvat viiteen rovastikuntaan. Ne sijaitsevat Ångermanlandissa, Medelpadissa, Jämtlandissa ja Härjedalenissa.

Hiippakunnan nykyinen piispa Eva Nordung Byström vihittiin virkaansa vuonna 14. joulukuuta 2014. Hän on Härnösandin hiippakunnan 26. piispa.[2]

Vuoden 2017 lopussa hiippakunnan alueella asui 375 421 henkilöä, joista 260 797 eli 69,5 prosenttia oli Ruotsin kirkon jäseniä. Hiippakunnan seurakunnissa oli noin 1 000 työntekijää ja noin 1 500 luottamushenkilöä. Hiippakunassa oli noin 200 kirkkorakennusta joista 21 peräisin keskiajalta, 612 730 jumalanpalveluksissa kävijää vuonna 2017. Samana vuonna 53 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin Ruotsin kirkon järjestyksen mukaan ja 44,8 prosenttia kirkkoon kuuluvista 15-vuotiaista osallistui rippikouluun.[3][4]

RovastikunnatMuokkaa

Härnösandin hiippakunnan rovastikunnat ovat:[5]

  • Ådalenin rovastkikunta
  • Örnsköldsvikin rovastkikunta
  • Medelpadin rovastkikunta
  • Pohjois -Jämtlannin (Norra Jämtlands ) rovastkikunta
  • Etelä-Jämtlannin (Södra Jämtland)-Härjedalenin rovastkikunta

Härnösandin hiippakunnan superintendentit ja piispatMuokkaa

  • Steuchius Petrus Erici
  • Steuchius Matthias Petri  
  • Micrander Julius Erici
  • Wallin Georgius (Göran) Nicolai
  • Asp Petrus Jonae 
  • Sternell Nicolaus
  • Kiörning Olof (ensimmäinen piispa)
  • Hesselgren Eric
  • Nordin Carl Gustaf  
  • Almquist Eric Abraham  
  • Franzén Frans Michael  
  • Bergman Israel  
  • Beckman Anders Fredrik 
  • Landgren Lars  
  • Johansson Martin  
  • Lönegren Ernst Frithiof
  • Bohlin Torsten Bernhard
  • Hultgren Gunnar Axel 
  • Josefson Per Love Ruben
  • Palmqvist Arne Per Olof 
  • Werkström Bertil Fredrik
  • Hallgren Bengt Gustaf
  • Tyrberg Karl-Johan
  • Guldbrandzén Nils Tony
  • Koivunen Bylund Tuulikki Maritta [6]

LähteetMuokkaa

  1. Stiftets tillkomst och granser svenskakyrkan.se. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)
  2. Biskopen svenskakyrkan.se. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)
  3. Medlemsutveckling 2016-2017, per stift samt riket (PDF) Svenska kyrkan. Viitattu 26.12.2018.
  4. Det här är Härnösands stift svenskakyrkan.se. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)
  5. FÖRSAMLINGAR, PASTORAT OCH KONTRAKT svenskakyrkan.se. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)
  6. Tidigare biskopar svenskakyrkan.se. Viitattu 8.1.2021. (ruotsiksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Härnösandin hiippakunta.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.