Granikosjoen taistelu

Granikosjoen taistelussa vuonna 334 eaa. Aleksanteri Suuri kukisti persialaiset Vähän-Aasian satraapit. Taistelu käytiin toukokuussa tai kesäkuussa pienen Granikosjoen rannalla nykyisen Balıkesirin maakunnan alueella. Taistelussa Aleksanteria vastassa oli paikallisten persialaisten satraappien johtama armeija.

Granikosjoen taistelu
Osa Aleksanteri Suuren sotaretkiä
Aleksanteri Suuri taistelussa persialaisia vastaan. Kohokuva niin sanotusta Aleksanteri-sarkofagista.
Päivämäärä: toukokuu tai kesäkuu, 334 eaa. Paikka: Granikosjoki Hellespontoksen lähellä Vähässä-Aasiassa. Lopputulos: Kreikan voitto
Osapuolet
Korintin liitto	Persian valtakunta
Komentajat
Aleksanteri Suuri Parmenion Nikanor Filotas Kallas Erigyios Kassander	Memnon, Spithridates†
Vahvuudet
9 000 falangiittia 3 000 kilvenkantajaa 12 000 kreikkalaista hopliittia 1 000 agriania 1 000 jousimiestä 6 000 traakialaista ja illyrialaista 1 800 eliittiratsuväkeä 1 800 thessalialaista ratsuväkeä 600 kreikkalaista ratsuväkeä 900 tiedustelijaa Yht. 37 100 miestä	noin 10 000 ratsuväkeä ja noin 10 000 kreikkalaista palkkasotilasta reservissä Yht. noin 20 000 miestä
Tappiot
Vähäiset¹	Suuret²
¹ Ehkä noin 120 ratsuväestä ja noin 30 jalkaväestä. ² Ehkä noin 1000 ratsuväestä ja 10 000 jalkaväestä.
Aleksanteri Suuren taistelut Khaironeia – Pelion – Theba – Granikos – Halikarnassos – Issos – Tyros – Gaza – Gaugamela – Persian portit – Kyropolis – Iaksartes – Aornos – Hydaspes – Sangala – Mallos – Harmatelia

Taistelu oli ensimmäinen kolmesta suuresta taistelusta, jonka Aleksanteri Suuri voitti, ennen kuin hän sai valloitettua koko Persian valtakunnan. Seuraavana vuonna käydyssä Issoksen taistelussa ja vuonna 331 eaa. käydyssä Gaugamelan taistelussa Aleksanteri Suuri kukisti Persian kuninkaan Dareios III:n johtaman armeijan.

Granikosjoen taistelun jälkeen Aleksanteri Suuren armeija valtasi Lyydian pääkaupungin Sardiin ja koko Vähän-Aasian länsiosat. Vuoden 334 ja 333 eaa. aikana miltei koko Vähä-Aasia joutui makedonialaisten valtaan.

Tausta

Aleksanteri Suuren isä Filippos II oli suunnitellut hyökkäystä Persian valtakuntaa vastaan. Filippos oli vuonna 338 eaa. koonnut kaikki Kreikan kaupunkivaltiot Spartaa lukuun ottamatta niin sanottuun Korintin liittoon, jonka avulla hän aikoi kukistaa Persian valtakunnan. Vuonna 336 eaa. Filippos lähetti Hellespontoksen yli Parmenionin johtaman armeijan. Parmenion valtasi Vähän-Aasian luoteisrannikon, mutta kärsi tappioita persialaisten etevää sotapäällikköä Memnonia vastaan. Kun Filippos murhattiin vuoden 336 eaa. lokakuussa, tuli vain 20-vuotiaasta Aleksanterista uusi kuningas. Saatuaan kreikkalaiset ja Makedonian lähialueiden kansat valtansa alle Aleksanteri päätti toteuttaa isänsä suunnitteleman hyökkäyksen Persiaan.

Aleksanteri ylittää Hellespontoksen

Vuoden 334 eaa. keväällä Aleksanteri johti armeijansa Hellespontokselle, joka ylitettiin Sestoksen ja Abydoksen kohdalla. Parmenion sai hoidettavakseen armeijan kuljetuksen salmen yli ja tähän tarvittiin 160 kolmisoutua. Aleksanteri uhrasi Hellespontoksen ylittäessään härän Poseidonille. Hän antoi rakentaa alttarin Zeukselle, Athenelle ja Herakleelle sille paikalle, josta hän oli lähtenyt Euroopasta, sekä paikalle, jolla hän oli noussut maihin Aasiassa. Aleksanteri kävi myös läheisessä Troijassa, jossa hän uhrasi esi-isälleen Akhilleukselle.

Ylitettyään Hellespontoksen Aleksanteri Suuren armeija kokoontui Arisbessä, josta se jatkoi matkaansa Lampsakoksen ohi itään. Aleksanteri lähetti joukon toveriratsuväkeä ja osan kevyestä ratsuväestä tiedustelemaan armeijan tulevaa reittiä pitkin. Samalla hän lähetti erään Panegoroksen valtaamaan Priapoksen kaupungin, joka oli antautunut hänelle.

Persialaisten suunnitelmat

Granikosjoen sijainti Vähässä-Aasiassa. Aleksanterin armeijan reitti on merkitty punaisella.

Paikalliset persialaiset satraapit olivat kokoontuneet joukkoineen Zeleian kaupunkiin. Myös rhodoslainen palkkasotilas Memnon oli paikalla. Kun satraapit saivat kuulla, että Aleksanteri oli ylittänyt Hellespontoksen suuren armeijan kanssa, aikoivat he heti hyökätä hänen kimppuunsa. Memnon neuvoi kuitenkin, että oli parempi olla hyökkäämättä. Memnonin mukaan makedonialaisilla oli suuri ylivoima jalkaväen suhteen. Heitä johti myös Aleksanteri itse, samalla kun Dareios III ei itse ollut paikalla johtamassa persialaisia joukkoja. Memnon suositteli satraapeille poltetun maan taktiikkaa. Jos persialaiset polttaisivat viljapeltonsa ja kaupunkinsa, niin makedonialaisten olisi pakko palata kotiinsa. Samalla persialaisten piti käyttää laivastoaan estääkseen makedonialaisten huoltoyhteydet Hellespontoksen yli ja lähettääkseen joukkoja Makedoniaan. Hellespontoksen Fryygian satraappi Arsites vastusti kuitenkin tätä ehdotusta, koska ei halunnut, että hänen alamaistensa pellot ja talot poltettaisiin. Persialaiset eivät myöskään täysin luottaneet Memnoniin ja uskoivat, että hän yritti vain vitkastella saadakseen itse enemmän kunnioitusta kuninkaalta. Lopulta persialaiset päättivät leiriytyä pienen Granikoksen rannalle ja jäädä sinne odottamaan makedonialaisia.

Taistelukenttä

Taistelu käytiin Granikosjoen (turkiksi Biga Çayı) varrella. Joki laskee Ida-vuorelta (turkiksi Kaz Dağı) Propontikseen eli Marmaranmereen. Joen suisto on noin 50 km:n päässä Hellespontoksesta. Joki on melko kapea, mutta sen rannat ovat jyrkät.

»Mutta vastakkaiselle rannalle hyökkääminen näytti monista toivottomalta, sillä joen syvyys sekä vastarannan epätasaisuus ja jyrkkyys auttoivat vihollista.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri)

Arrianos ja Plutarkhos kuvaavat Granikoksen rantoja jyrkiksi ja jokea paikoin syväksi. Diodoros Sisilialaisen mukaan taistelu käytiin vasta sen jälkeen, kun Aleksanteri oli vienyt armeijansa Granikoksen yli ja hänen versionsa mukaan maasto ei paljoakaan vaikuttanut taistelun kulkuun.

Joukot

Aleksanteri Suuren armeija

Thessalialainen ratsumies Sidonin kuninkaan Abdalonymoksen valmistuttamasta Aleksanteri-sarkofagista. Thessalialaiset olivat kuuluisia hevosistaan ja heidän ratsuväkeään pidettiin makedonialaisen ratsuväen veroisena.

Arrianoksen mukaan Aleksanteri otti mukaansa Persian sotaretkelle 30 000 jalkaväkeä, jousiampujia ja kevyesti aseistettuja sotilaita. Ratsuväkeä Aleksanteri otti mukaan sotaretkelleen noin 5000. Lisäksi hänen käytettävissään olivat ne joukot, jotka hänen isänsä Filippos II oli lähettänyt edeltä Vähä-Aasiaan kenraali Parmenionin johdolla.

Granikoksen taistelussa Aleksanteri Suuri johti itse armeijansa oikeaa siipeä. Vasenta siipeä komensi Parmenion, joka oli kunnostautunut sotapäällikkönä jo Aleksanterin isän Filippos II:n palveluksessa. Oikean siiven joukkoihin kuuluivat Parmenionin pojan Filotaan johtama toveriratsuväki (hetairoi). Lisäksi oikealla siivellä taistelivat jousimiehet, keihäin aseistetut agrianit ja muut paionialaiset sekä armeijan kevyt ratsuväki. Heidän vasemmalla puolellaan taistelivat Parmenionin pojan Nikanorin johtamat niin sanotut ”kilvenkantajat” (hypaspistai). Heidän vierellään taisteli makedonialainen raskaasti aseistettu falangi. Oikealta vasemmalle falangi koostui Perdikkaan, Koinoksen, Krateroksen, Meleagroksen, Amyntaan ja Filippoksen johtamat osastot. Osastot (taksis) koostuivat noin 1500 miehestä. Falangin vasemmalla puolella taisteli thessalialainen ratsuväki, kreikkalaisten liittolaisten ratsuväki ja traakialaiset.

Persialaisten armeija

Persialaisia sotilaita Dareios I:n aikaisesta palatsista Susassa.

Arrianos kertoo, että persialaisten sotapäällikköjen joukossa olivat Lyydian ja Joonian satraappi Spithridates ja Hellespontoksen Fryygian satraappi Arsites. Persialaisten johtajiin kuuluivat myös Arsamenes, Rheomithres, Petines ja Nifates. Persialaiset sijoittivat ratsuväkensä Granikoksen rannalle ja jalkaväkensä heidän taakseen. Memnon ja satraappi Arsamenes johtivat omia ratsuväkiosastojaan vasemmalla siivellä. Heidän vierellään oli Arsites paflagonialaisen ratsuväen kanssa. Hänen oikealla puolellaan Spithridates johti hyrkanialaista ratsuväkeä. Oikealla siivellä taisteli tuhat meedialaista ja Rheomithreen johtamat kaksituhatta ratsumiestä. Oikealla siivellä taisteli myös kaksituhatta baktrialaista ratsumiestä. Yhteensä ratsuväkeä oli Diodoros Sisilialaisen mukaan yli 10 000 ja jalkaväkeä yli 100 000. Arrianos mainitsee 20 000 ratsuväkeä ja noin 20 000 kreikkalaista palkkasotilasta. Junianus Justinus mainitsee persialaiseen armeijaan kuuluneen mielikuvituksellisen 600 000 miestä.

Taistelu

Taistelun kulku.

Antiikin lähteet eroavat siinä, mitä seuraavaksi tapahtui. Kaikkien lähteiden mukaan Parmenion neuvoi Aleksanteria olemaan hyökkäämättä, koska persialaisten asema oli liian vahva ja koska päivä oli jo melkein kulunut. Lisäksi meneillään oleva kuukausi oli Daisios, jonka uskottiin olevan epäonninen Makedonian kuninkaille. Aleksanteri ratkaisi tämän ongelman määräämällä, että kuukausi olikin toinen Artemisios.

Diodoros Sisilialainen eroaa muista lähteistä siinä, että hänen mukaansa Aleksanteri seurasi Parmenionin neuvoa ja hyökkäsi vasta seuraavana aamuna ylitettyään joen kauempana persialaisten leiristä. Esimerkiksi Arrianoksen ja Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri ei välittänyt Parmenionin neuvoista vaan hyökkäsi heti.

»[Parmenion] kehotti häntä jättämään yrityksen, koska päivä oli jo kulunut, Aleksanteri vastasi jo ylittämänsä Hellespontoksen häpeävän, jos hän pelkäisi Graneikosta.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri 16.2)

Aleksanteri lähetti aluksi joen yli Ptolemaios Filippoksen pojan johtaman ratsuväkiosaston, johon kuului myös Amyntas Arrabaioksen pojan johtamaa kevyttä ratsuväkeä, rykmentin verran jalkaväkeä ja kevyesti aseistetut paionialaiset. Näiden joukkojen tarkoitus oli lyödä persialaisten rintamaan aukko, johon Aleksanterin johtama ratsuväki voisi hyökätä. Aleksanteri johti ratsuväen pääosaa joen yli viistoon joen virtaussuuntaan. Tarkoitus oli, etteivät persialaiset pääsisi hyökkäämään hänen hyökkäysosastonsa sivustaan. Hyökkäystä säestivät torvensoittajat ja Enyaliokselle osoitetut sotahuudot.

Makedonialainen esijoukko ylitti joen persialaisten yrittäen häiritä heitä heittämällä keihäitä ja ampumalla nuolia. Suurella vaivalla Aleksanterin lähettämä etujoukko pääsi mutaiselle ja liukkaalle vastarannalle. Persialainen ratsuväki teki vastahyökkäyksen heti, kun vihollisen ratsuväki oli päässyt rannalle. Tällä paikalla taistelivat myös Memnon ja hänen poikansa. Persialaiset taistelivat heittokeihäin ja jousin, kun makedonialaiset taas taistelivat peitsin. Etujoukko lyötiin pian takaisin ja heidän oli peräännyttävä Aleksanterin luokse, joka oli juuri ylittämässä jokea.

Aleksanteri teki ratsuväen pääjoukon kanssa hyökkäyksen persialaisten ratsuväkeä vastaan. Aleksanterin ympärille syntyi suuri kahakka, kun persialaiset yrittivät puskea vihollisensa takaisin jokeen. Monet persialaiset hyökkäsivät Aleksanteria kohti, koska tämä oli sonnustautunut kypärään, jossa oli kaksi suurta valkoista harjatöyhtöä. Eräiden lähteiden mukaan Aleksanteri oli vähällä haavoittua, kun hän taisteli kahden persialaisen satraapin, Rhoisakeen ja Spithridateen, kanssa. Aleksanterin hengen pelasti toveriratsuväen kuninkaallisen osaston päällikkö Kleitos ”Musta”.

»Juuri Aleksanteria kohti ryntäsi moni vihollinen ... Sitten karauttivat häntä vastaan sotapäälliköt Rhoisakes ja Spithridates. Väistettyään jälkimmäisen iskun hän kääntyi Rhoisakesta vastaan ... Heidän kamppaillessaan Spithridates ohjasi hevosensa Aleksanterin viereen ja kohottautuen nopeasti satulastaan iski häntä persialaisella miekallaan, ... mutta kypärä pystyi juuri ja juuri sen verran vaimentamaan iskua, että miekan terä vain vähäisen sipaisi hiuksia.»
(Plutarkhos, Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri 16.4–5)

Juuri kun ratsuväkitaistelun lopputulos oli vielä epävarma, ylittivät loputkin makedonialaisten ratsuväestä joen ja liittyivät taisteluun. Lyhyen kahakan jälkeen persialaisten keskusta joutui antamaan periksi ja alkoi perääntyä. Keskustan petettyä myös sivustat antoivat periksi ja pian koko persialaisten armeija lähti pakenemaan.

Jäljelle taistelukentälle jäivät vain kreikkalaiset palkkasoturit, jotka ryhmittyivät läheisille kukkuloille. Kreikkalaiset halusivat neuvotella, mutta Aleksanteri oli päättänyt lyödä heidät. Hän määräsi falangin hyökkäämään palkkasotilaita vastaan ja ratsuväen hyökkäämään heidän sivuillensa. Lyhyen taistelun jälkeen vangeiksi jäi noin 2000 ja heidät lähetettiin orjatyöhön Makedoniaan.

Tappiot

Kleitos Musta pelastaa Aleksanteri Suuren hengen. Osa Charles le Brunin maalauksesta 1800-luvulta.

Arrianoksen mukaan persialaisesta ratsuväestä kaatui 1 000. Hänen mukaansa kreikkalaisista palkkasotilaista jäi vangiksi 1000 ja loput tapettiin. Plutarkhoksen mukaan persialaisesta jalkaväen tappiot olivat 20 000, ja ratsuväen 2500. Diodoros Sisilialaisen mukaan persialaisten tappiot olivat yli 10 000 jalkaväestä ja yli 2000 ratsuväestä. Persialaisten päälliköistä kaatuivat Lyydian satraappi Spithridates, Kappadokian satraappi Mithrobuzanes, Dareios III:n vävy Mithridates ja hänen lankonsa Farnakes. Taistelussa kaatuivat myös Nifates, Petines ja moni muu korkea-arvoinen persialainen. Arsites pakeni taistelusta Fryygiaan, mutta otti myöhemmin oman henkensä, koska häntä syytettiin myöhemmin persialaisten kärsimästä tappiosta.

Arrianos ja Plutarkhos ovat yksimielisiä siitä että taistelussa kaatui 25 toveriratsuväen sotilasta. Aleksanteri antoi taistelun jälkeen kuuluisan Lysippoksen veistää heistä kaikista pronssiset patsaat. Patsaat olivat aluksi esillä Dionissa Makedoniassa, mutta roomalaiset ryöstivät ne noin vuonna 146 eaa. Arrianoksen mukaan muusta ratsuväestä kaatui yli 60 ja jalkaväestä noin 30. Plutarkhoksen ja Junianus Justinuksen mukaan jalkaväki menetti vain yhdeksän miestä. Toisaalta Justinuksen mukaan ratsuväki menetti yli 120 miestä. Taistelussa kaatuneiden omaiset Aleksanteri vapautti veroista. Hän kävi myös puhuttelemassa kaikkia taistelussa haavoittuneita sotilaita. Athenelle uhrilahjaksi Aleksanteri lähetti Ateenaan kolmesataa persialaista asepukua, joihin hän antoi kirjoittaa ”Aleksanterilta, Filippoksen pojalta ja kreikkalaisilta lakedaimonialaisia lukuun ottamatta, sotasaaliina Aasiassa asuvilta barbaareilta”.

Taistelun jälkeiset tapahtumat

Monet Vähän-Aasian persialaisista satraapeista saivat surmansa tässä taistelussa ja makedonialaiset saivat melko helposti valloitettua Vähän-Aasian länsirannikon. Vauraan Lyydian maakunnan pääkaupunki Sardis antautui taistelutta. Efesoksen asukkaat syrjäyttivät persialaismieliset oligarkkinsa ennen kuin makedonialaiset pääsivät paikalle. Miletos, joka toimi persialaisten laivastotukikohtana, kukistui lyhyen piirityksen jälkeen. Pian miltei kaikki Joonian ja lähialueiden kaupungit antautuivat valloittajille. Aleksanteri kohteli antautuneiden kaupunkien asukkaita hyvin ja antoi heidän pitää ja kannusti demokratioiden perustamista. Näin hän sai helposti kaupungit puolelleen.

Memnon oli yksi persialaisten komentajista, jotka selvisivät hengissä taistelusta. Memnon perääntyi aluksi Halikarnassoksen kaupunkiin, joka oli hyvin linnoitettu. Dareios III tekikin pian Memnonista koko Vähän-Aasian ylipäällikön, jonka vastuulle tuli taistella hyökkääjiä vastaan sillä välin, kun suurkuningas kokosi armeijansa. Halikarnassoksen piiritys tuotti makedonialaisille suuria tappioita, ja Memnon pääsi pakenemaan joukkoineen Persian voimakkaan laivaston avulla.

Vaikka sodan alkuperäinen päämäärä, Vähän-Aasian kreikkalaisten kaupunkien vapauttaminen, oli nyt saavutettu, Aleksanteri päätti jatkaa sotaretkeään itää kohti. Hänen tarkoituksenaan oli muun muassa evätä persialaisten laivastolta huoltomahdollisuudet Vähän-Aasian rannikolla. Lyykian ja Pamfylian kaupungit kukistuivat helposti ja talven aikana makedonialaiset valtasivat Vähän-Aasian sisäosan käsittävän Fryygian maakunnan. Dareios kokosi samalla armeijaansa ja vuoden 333 eaa. marraskuussa Aleksanterin ja Dareios III:n armeijat kohtasivat Issoksen taistelussa.

Kirjallisuutta

• A.B. Bosworth: Conquest and Empire: The Reign of Alexander the Great. Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-40679-X.

• N.G.L. Hammond: Alexander the Great: King, Commander and Statesman. Bristol Classical Press, 1994. ISBN 1-85399-068-X.

Antiikin lähteet

Granikoksen taistelusta löytyy kuvauksia Arrianoksen, Plutarkhoksen ja Diodoros Sisilialaisen kirjoituksista. Myös Junianus Justinus mainitsee taistelun, vaikka ei annakaan siitä täydellistä kuvaa.

• Arrianos: Alexander den store. Kääntänyt Ingemar Lagerström. Wahlström & Widstrand, 2003. ISBN 91-46-20290-0.
• Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja. Kääntänyt Ingemar Lagerström. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15794-5.
• Arrianos, Anabasis 1.13
• Plutarch, Alexander 16.1
• Marcus Junianus Justinus, Epitome of the Philippic History of Pompeius Trogus XI.5
• Diodorus Siculus, Library, Book XVII, Chapter 19 Perseus Collection, Greek and Roman Materials. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Granikosjoen taistelu Wikimedia Commonsissa