Gordon Mitchell

Gordon Mitchell (oikealta nimeltään Charles Allen Pendleton; 29. heinäkuuta 1923 Denver, Colorado20. syyskuuta 2003 Marina Del Rey, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä.

Gordon Mitchell osallistui toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan. Hän valmistui yliopistosta ja työskenteli jonkin aikaa opettajana. Kehonrakennusta harrastanut voimakaspiirteinen mies aloitti näyttelijänuransa Mae Westin showkiertueilla ja esitti sivurooleja muutamissa Hollywood-elokuvissa.[1][2]

1960-luvun alussa Mitchell siirtyi Italiaan, jossa hänestä tuli yksi peplum-elokuvien tähdistä. Hänen ensimmäisessä italialaiselokuvassaan Maciste kauhujen maassa (1961) taiteilijanimi esiintyy vielä muodossa Mitchell Gordon.[1][2] Mitchell oli näyttelijänä kenties taitavin tyylilajin voimamiehistä[3]. Hänen parhaana peplum-roolinaan pidetään petturi Arminiusta Michele Lupon elokuvassa La vendetta di Spartacus (1964)[2].

1960-luvun puolivälistä lähtien Mitchell esitti roiston rooleja lukuisissa spagettiwesterneissä. Vuonna 1969 hänet nähtiin myös Federico Felliniin Satyriconissa. Mitchellin ura kääntyi laskuun 1970-luvun alussa, minkä jälkeen hän näytteli sivurooleja eri tyylilajeja edustavissa viihde-elokuvissa Italiassa, Turkissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Hän työskenteli myös televisiossa ja rakensi Rooman lähelle elokuvakylän, jossa kuvattiin kymmeniä spagettiwesternejä. Viimeiset elinvuotensa Mitchell vietti Kaliforniassa.[1][2]

ElokuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Lancia, Enrico; Melelli, Fabio: Dizionario del cinema italiano: Attori stanieri del nostro cinema, s. 130. Roma: Gremese, 2006. ISBN 88-8440-425-8.
  2. a b c d Della Casa, Steve; Giusti, Marco: Il grande libro di Ercole, s. 344–345. Roma: Centro Sperimentale di Cinematografia, Edizioni Sabinae, 2013. ISBN 978-88-98623-051.
  3. Giordano, Michele: Giganti buoni: da Ercole a Piedone (e oltro) il mito dell'uomo forte nel cinema italiano, s. 87. Roma: Gremese Editore, 1998. ISBN 88-7742-183-5.

Aiheesta muuallaMuokkaa