Gnostilaiset evankeliumit (kirja)

Gnostilaiset evankeliumit on uskonnonhistorian professori Elaine Pagelsin vuonna 1979 julkaisema kirja. Kirja on ollut suosittu johdantoteos gnostilaiseen ajatteluun ja teksteihin, joita edustaa Nag Hammadin kirjasto.

Gnostilaiset evankeliumit
The gnostic gospels
Pagels 2006.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Elaine Pagels
Kieli englanti
Genre uskonnonhistoria
Julkaistu 1979
Suomennos
Suomentaja Outi Lehtipuu
Kansitaiteilija Ville Laihonen / Rembrandt, Kristus, noin 1650-luku
Kustantaja Art House
Julkaistu 2006
Ulkoasu sidottu
ISBN 951-884-416-X
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

SisältöMuokkaa

Pagels esittää, että oikeaoppisina itseään pitävät kristityt 100-luvulla pitivät kiinni ylösnousemusopista kirjaimellisesti ja hylkäsivät muut käsitykset ”harhaoppeina”, koska opilla oli myös poliittinen seuraus. Pagelsin mielestä oppi ruumiillisesta ylösnousemuksesta oikeuttaa niiden arvovallan, jotka esitetään apostoli Pietarin seuraajina kirkossa. Oppia käytettiin perustelemaan niin sanottua apostolista seuraantoa, joka vielä nykyaikanakin luo perustan paavin arvovallalle katolisten kristittyjen keskuudessa.[1]

Pagelsin mukaan kristinuskosta oli olemassa lukuisia eri muotoja. Kilpailevat ryhmät väittivät opettavansa ”oikeaa” oppia ja nimittivät toisiaan huijareiksi.[2] Pagelsin mukaan gnostilaisen jumalakäsityksen torjumisella haluttiin samalla vakiinnuttaa piispajohtoinen kirkollinen hallintojärjestelmä. Kristittyjen yhteisö haluttiin järjestää hallitsijoista ja alamaisista koostuvan tiukan hierarkian alaisuuteen.[3]

Pagelsin mukaan monet gnostilaiset tekstit eivät kuvaa yhtä miehistä jumalaa, vaan kuvaavat jumalaa kaksikkona johon kuuluu sekä miehisiä että naisellisia piirteitä.[4] Tällaiset tekstit kuitenkin leimattiin harhaoppisiksi, ja jumalan naiseuteen viittaavat kuvat katosivat kristillisestä perinteestä.[5]

Pagels esittää, että gnostilaisuuden uskonnollinen asennoituminen ei soveltunut massojen uskonnoksi. Voiton peri tehokkaasti järjestäytynyt katolinen kirkko, joka ilmaisi yhtenäisen uskonnollisen asenteen, vaati uskovaisilta vain yksinkertaisten perusoppien tunnustamista ja järjesti kansalle kasteen ja ehtoollisen kaltaisia yksinkertaisia mutta tehokkaita rituaaleja. Pagels toteaa, että aatteellisen uskonnollisuuden lisäksi uskonnon menestymiselle on yhtä tärkeitä yhteisölliset ja poliittiset rakenteet, jotka saavat ihmiset samastumaan toisiinsa ja yhdistämään heidät kokonaisuudeksi.[6]

Loppusanoissa Pagels toteaa, että voittajat kirjoittavat historian, ja mainitsee että menestyneen enemmistön näkökulma on vallinnut kaikkia kuvauksia varhaisesta kristinuskosta. Pagels kuvailee, kuinka tietyt kristityt määrittelivät ensin käsitteet tehden jaon ”oikeaoppisiin” ja ”vääräoppisiin” ja ryhtyivät sitten osoittamaan, että heidän voittonsa oli välttämättömyys, kristillisellä kielellä ”Pyhän Hengen johdatusta”.[7] Pagelsin mielestä Nag Hammadin tekstit kuitenkin osoittavat, että kristinusko olisi voinut kehittyä myös toiseen suuntaan, tai että nykyisin tunnettu kristinuskon muoto ei olisi lainkaan säilynyt. Pagelsin mielestä varhaisen kristinuskon kiistojen uudelleen löytäminen parantaa tietoisuutta uskonnollisen arvovallan perustasta.[8]

LähteetMuokkaa

  1. Pagels 2006, s. 43.
  2. Pagels 2006, s. 44.
  3. Pagels 2006, s. 75–76.
  4. Pagels 2006, s. 92.
  5. Pagels 2006, s. 101.
  6. Pagels 2006, s. 196–197.
  7. Pagels 2006, s. 198.
  8. Pagels 2006, s. 208.