Gladius
Gladius (lat. miekka) on Rooman legioonan lyhyt miekka. Se oli ensisijaisesti pisto- mutta myös lyömäase. Kreikkalainen vastine tälle oli ksifos.
| Gladius | |
|---|---|
 Pompeji-tyypin gladiuksen nykyaikainen jäljennös. |
|
| Aseen tyyppi | Miekka |
| Palvelushistoria | |
| Valtion käytössä |
Rooman tasavalta Rooman keisarikunta |
| Valmistushistoria | |
| Tekniset tiedot | |
| Paino | 0.7–1 kg |
| Pituus | 60–85 cm |
| Terän tyyppi | Terästä ja pieni määrä hiilikuitua |
| Kahva | Puuta, pronssia ja norsunluuta |
Gladiuksen pituus vaihteli 60–85 senttimetrin välillä. Terä oli leveä, noin 4–10 cm. Muoto pysyi ajan kuluessa melko samankaltaisena, varhaisemman ajan sulavalinjaisia gladiuksia lukuun ottamatta. Ase omaksuttiin alun perin iberialaisilta ja gallialaisilta sotureilta. Se oli yhdistelmä falcataa ja kelttien pitkää miekkaa. Terä oli taottu pehmeästä raudasta, joka sementoitiin pinnastaan hiilipölyllä ahjossa (hiilletyskarkaisu). Näin tehtiin, koska rautaa ei saanut muuten teroitettua. Varhaisilla ajoilla gladius oli tehty pronssista.
Gladius korvattiin legioonien murroksen (50 jaa.) myötä vähitellen germaaniperäisten värvättyjen suosimalla spathalla, joka oli keskiaikaisen pitkämiekan edeltäjä. Näin osittain siksi, että pitkää miekkaa oli helpompi käyttää hevosen selästä. Lyhytmittainen ase kuitenkin säilyi vielä pitkään, varsinkin Trajanuksen aikana jolloin legioonat olivat parhaimmillaan.