Gisle Johnson
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Gisle Christian Johnson (10. syyskuuta 1822 Halden, Østfold – 17. heinäkuuta 1894 Nøtterøy, Vestfold) oli norjalainen teologi, professori ja herätyspuhuja (Norjan toinen herättäjä; ensimmäinen oli Hans Nielsen Hauge).
| Gisle Johnson | |
|---|---|
 Gisle Johnson 1889. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. syyskuuta 1822 Halden, Østfold |
| Kuollut | 17. heinäkuuta 1894 (71 vuotta) Nøtterøy, Vestfold |
| Ammatti | teologi, professori, herätyspuhuja |
| Arvonimi | Kööpenhaminan yliopiston kunniatohtori 1879 |
| Vanhemmat | Georg Daniel Barth Johnson ja Wilhelmine (”Mina”) Hanssen |
| Puoliso | Emilie (”Milla”) Helgine Sophie Dybwad |
| Muut tiedot | |
| Aktiivisena | 1857–1894 |
| Merkittävät teokset | Grundrids af den systematiske Theologi, til Brug ved Forelæsninger (1878), Forelæsninger over Dogmehistorien (postuumisti 1897) ja Forelæsninger over den kristelige Ethik (postuumisti 1898) |
| Tunnustukset | Pyhän Olavin ritarikunnan ritari 1866, Ensimmäisen luokan komentajan risti 1882. |
Perheyhteydet muokkaa
Johnson syntyi luutnantti, myöhemmin satamajohtaja Georg Daniel Barth Johnsonin ja Wilhelmine (“Mina”) Hanssenin perheeseen. Kotona hänellä oli sopusointuinen kristillinen kasvuperusta.
Johnson avioitui 1849 Emilie (”Milla”) Helgine Sophie Dybwadin kanssa. Perheeseen syntyi viisi poikaa ja kolme tyttöä.
Opinnot muokkaa
Johnson kasvoi Kristiansandissa. Siellä hän kävi kaupungin katedraalikoulua ja suoritti taiteen tutkinnon 1839. Johnsoniin oli suuri vaikutus koulun opettaja, pastori Ole Christian Thistedahlilla. Thistedahlin ansiosta Johnson kiinnostui tieteellisistä ja jumaluusopillisista asioista, ja hän vaikutti siihen, että Johnson luki papiksi. Syntyi myös pitkäaikainen ja läheinen ystävyys heidän välilleen. Seuraavaksi Johnson opiskeli teologiaa Christianian yliopistossa ja tuli teologian maisteriksi 1845. Hän sai seuraavana vuonna apurahan Saksaan. Berliinissä hän kuunteli kirkkohistoriallisen tutkimuksen isäksi mainitun J. A. W. Neanderin luentoja ja Leipzigissa kuunteli omakohtaisessa uskossa olevan C. P. Casparin luentoja. Johnson kehotti Casparia hakemaan Norjan teologisen tiedekunnan virkaa. Hanke toteutui. Varsinaiseksi Johnsonin opiskelupaikaksi tuli Erlangen, missä hän tutustui luterilaiseen uskonnolliseen kokemusteologiaan.
Työ muokkaa
Kahden vuoden jälkeen Johnson palasi Christianiaan. Hänet nimitettiin vuonna 1849 teologisen tiedekunnan luennoitsijaksi. Vuonna 1860 hänestä tuli systemaattisen teologian professori, jossa virassa hän toimi loppuelämänsä. 1870-luvulla Johnson vaihtoi opetusalansa dogmatiikkaan. Vuosina 1855–1874 hän opetti myös pedagogiikkaa käytännöllisen teologian seminaarissa.
Toiminta muokkaa
1850-luvulla valtionkirkossa oli suuria haasteita. Evankeliumia voimakkaasti saarnanneen pastori G. A. Lammersin toimikausi päättyi 1856. Vanhat kristityt, varsinkin haugelaiset, olivat iloinneet Lammersin työstä. Ongelmallista oli, kun Lammersilla oli taipumus hylkiä ja väheksyä lapsikastetta ja sakramentteja. Hän siirtyikin sitten baptismiin.
Herätyksen kokeneet maallikot olivat tyytymättömiä grundtvigilaisiin pappeihin. Vuonna 1851 Gisle Johnson nousi kritisoimaan: puutteellinen Raamatun tuntemus, optimistinen näkemys ihmiskunnasta ja kulttuurinen avoimuus ovat ristiriidassa luterilaisten opetusten ja pietistisen asenteen kanssa. Baptistiryhmät hyökkäsivät kirkon kastekäytäntöä vastaan. Johnson alkoi pitää opetukseksi raamattutunteja vuodesta toiseen. Sana kosketti monien sydämiä ja ihmisiä tuli uskoon. Vuoteen 1856 mennessä kuulijajoukko kasvoi ja herätys levisi niin, että oli etsittävä aina suurempia kokoontumistiloja. Johnson painotti kirjallaan Joitakin sanoja lapsikasteesta luterilaisen kasteen merkitystä.
Vuonna 1855 Johnson perusti Christiania Indremissionsforening (Christianian sisälähetys) -yhdistyksen. Sosiaalinen ja hengellinen hätä teki toiminnan välttämättömäksi. Työskentelyn tuli keskittyä olojen parantamiseen, sielunhoitoon, pyhien kirjoitusten levittämiseen ja diakoniaan. Johnson professorina ja suosittuna puhujana oli sopiva henkilö murtamaan sosiaaliset ja kulttuuriset esteet. 1850-luvun pietististä herätystä kutsuttiin Johnsonin herätykseksi.
Johnson perusti valtakunnallisen norjalaista sisälähetystä palvelevan keskuselimen, Luther-säätiön, 1868. Tämä oli vuonna 1891 perustetun Norjan luterilaisen sisälähetysseuran edeltäjä. Johnson oli mukana myös useiden instituutioiden, kuten Diakonissalaitoksen perustamisessa (1868).
1870-luvulla Johnson oli selvästi uupunut. Hän ei näyttänyt pystyvän vastaamaan modernin kulttuurin haasteisiin. Perustuslaillisen kamppailun aikana 1880-luvulla Johnson puolusti konservatiivien kristillisiä arvoja. Maallikkoliike puolusti myös vasemmistoa. Kuuluihan iso osa vasemmistolaisista seurakuntiin.
Pyhät kirjoitukset, tunnustuskirjat ja Luther itse olivat Johnsonille tärkeitä auktoriteetteja. Luterilainen opetussisältö voitiin dogmaattisesti sisällyttää uskovaiseen. Puhdasta luterilaista oppia, herätyshenkistä saarnaamista ja henkilökohtaista hurskautta Johnson korosti.
Julkaisuja ja huomioita muokkaa
Johnsonin vaikutti ennen kaikkea opettamalla ja saarnaamalla, mutta myös julkaisemalla joitakin kirjoja sekä vuonna 1859 hän aloitti yhdessä C. P. Casparin ja R. T. Nissenin kanssa julkaista Norjan evankelis-luterilaisen kirkon teologista lehteä ja toimitti sitä vuoteen 1891 asti. Vuonna 1863 hän perusti Luterilainen kirkko -lehden ja oli sen toimittaja vuoteen 1875. Vuosina 1864–1871 hän julkaisi Vanhaa ja uutta luterilaisille kristityille -lehden lukijoille rakennukseksi.
Gisle Johnson edusti fundamentalismin ja liberalismin puolustajien mielestä ortodoksista dogmaattisuutta ja tummaa pietismiä. Hän oli Christianian tiedeyhdistyksen, Norjan tiedeakatemian, perustajajäsen sekä Norjan kuninkaallisen tiedeseuran jäsen vuodesta 1857. Hänet nimitettiin Pyhän Olavin ritarikunnan ritariksi vuonna 1866 ja hän sai ensimmäisen luokan komentajan ristin vuonna 1882. Vuonna 1879 hänet nimitettiin Kööpenhaminan yliopiston kunniatohtoriksi.
Lähteet muokkaa
- Gisle Johnson – 1.
- Uuras Saarnivaara, He elivät Jumalan voimassa. III osa. Ev. lut. herätysseura, 1975.