Giovanni Di Lorenzo

italialainen jalkapalloilija

Giovanni Di Lorenzo (s. 4. elokuuta 1993 Castelnuovo di Garfagnana) on italialainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan puolustaja ja pelaa yleensä oikealla laidalla. Hän edustaa Italian Serie A:ssa pelaavaa Napolia. Hän voitti Italian maajoukkueen pelaajana Euroopan-mestaruuden vuonna 2021.[1]

Di Lorenzo pelasi Regginan junioreissa ja pääsi ensimmäisen kerran pelaamaan edustusjoukkueen mukana Serie B:ssä toukokuussa 2011, kun hän pelasi koko ottelun Sassuoloa vastaan. Seuraavallakin kaudella hän pelasi liigassa vain yhden ottelun. Kauden 2012–2013 hän pelasi lainasopimuksella Cuneon joukkueessa alemmalla sarjatasolla. Kausina 2013–2015 hän sai jo enemmän peliaikaa Regginassa, joka tosin putosi Serie B:stä keväällä 2014. Kaudet 2015–2017 Di Lorenzo edusti Materaa. Elokuussa 2017 hän teki sopimuksen Serie B:ssä pelanneen Empolin kanssa. Hän pelasi kauden aikana liigassa 36 ottelua ja teki ensimmäisen maalinsa tällä sarjatasolla. Kaudeksi 2018–2019 Empoli nousi Serie A:han, jossa Di Lorenzo kauden aikana pelasi 37 ottelua ja teki viisi maalia, muun muassa voittomaalin kotiottelussa Napolia vastaan.[1]

Heinäkuussa 2019 Di Lorenzo siirtyi Napoliin. Hän pelasi kaudella 2019–2020 Serie A:ssa 33 ottelua ja kaikissa niissä täydet 90 minuuttia. Hän teki kauden aikana kolme maalia, Juventusta, Torinoa ja Milania vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi täydet minuutit Napolin kaikissa kahdeksassa ottelussa. Hän voitti Italian cupin 2020. Kaudella 2020–2021 hän pelasi Serie A:ssa 36 ottelua ja teki niissä kolme maalia. Eurooppa-liigassa hän pelasi joukkueensa kaikki kahdeksan ottelua ja niistä seitsemässä täydet minuutit. Kaudella 2021–2022 pelaamissaan 33 Serie A:n ottelussa hän teki yhden maalin. Eurooppa-liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua. Napolin mestaruuteen päättyneellä Serie A -kaudella 2022–2023 hän pelasi 37 ottelua, joista 36:ssa hän oli avauskokoonpanossa, ja teki kolme maalia. Mestarien liigan kymmenessä ottelussa hän viimeisteli kaksi maalia. Kaudella 2023–2024 hän pelasi Serie A:ssa 36 ottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa, ja teki niissä yhden maalin. Mestarien liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua ja teki yhden maalin.[1]

Di Lorenzo on pelannut muutaman ottelun Italian alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän on pelannut Italian A-maajoukkueessa kesäkuun 6. päivään 2024 mennessä 35 ottelua, joista ensimmäiset olivat EM-karsintaottelut Liechtensteinia ja Armeniaa vastaan loka-marraskuussa 2019. Italian mestaruuteen päättyneissä kesän 2021 EM-kilpailuissa hän tuli ensimmäisessä alkulohko-ottelussa Turkkia vastaan kentälle loukkaantuneen Alessandro Florenzin tilalla ottelun puolivälissä. Hän pelasi toisen alkulohko-ottelun Sveitsiä vastaan kokonaan, ja oltuaan sivussa viimeisen alkulohko-ottelun hän oli niin neljännesvälierässä, puolivälierässä, välierässä kuin loppuottelussakin kentällä täydet minuutit. Syksyllä 2021 Di Lorenzo teki MM-karsinnoissa maalin kotiotteluissa Liettuaa ja Sveitsiä vastaan. Hän on tehnyt maalin myös maaottelussa Albaniaa vastaan marraskuussa 2022.[1]

Lähteet

muokkaa