Rafael Tolói

Rafael Tolói (s. 10. lokakuuta 1990 Glória d'Oeste, Brasilia) on brasilialais-italialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edusti Brasiliassa pelatessaan Goiásia ja São Pauloa. Tammi-kesäkuussa 2014 hän pelasi lainasopimuksella Italian Serie A -seura Romassa ja kesällä 2015 hän siirtyi saman sarjan Atalantaan, jota hän on edustanut jo kuusi kautta. Romassa hän pelasi viisi Serie A -ottelua ja Atalantassa hänelle on kertynyt Serie A:ssa 172 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia, 15 Mestarien liigan ottelua ja viisi Eurooppa-liigan ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin.[1]

Rafael Tolói vuonna 2016.

Tolói pelasi Brasilian alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Italian A-maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran maaliskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän voitti kultaa ja pelasi turnauksessa viimeisen alkulohko-ottelun Walesia vastaan kokonaan sekä tuli kolmessa ottelussa, muun muassa välierässä Espanjaa vastaan, vaihdosta kentälle. Hän on elokuun 2021 loppuun mennessä pelannut seitsemän A-maaottelua, joista kolme avauskokoonpanossa.[1]

LähteetMuokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.