Gennadi Semjonovitš Fiš (ven. Генна́дий Семёнович Фиш; 10. huhtikuuta (J: 28. maaliskuuta) 1903 Odessa6. heinäkuuta 1971 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Gennadi Fiš syntyi rakennusinsinöörin perheeseen. Hän valmistui Leningradin taidehistorian instituutista ja vuonna 1925 Leningradin yliopistosta. Vuodesta 1922 lähtien hän työskenteli lehtimiehenä ja kirjailijana. Talvi- ja jatkosodan aikana Fiš oli sotakirjeenvaihtajana Suomen rintamalla. 1950–1960-luvuilla hän asui Moskovassa ja matkusteli paljon Suomessa ja Skandinaviassa.

1930-luvulla Fišin tuotannon keskeiseksi teemaksi muodostui Neuvosto-Karjala ja Suomi. Romaani ”Kiimasjärven valtaus” (Padenije Kimasozera, 1933) kuvaa Toivo Antikaisen kuuluisaa suksiretkeä ja romaani ”Suomi, me palaamme” (My vernjomsja, Suomi!, 1934) Pohjois-Suomen läskikapinaa. Jalguba (1936) kertoo kanadansuomalaisista ja venäläisistä metsätyöläisistä, Kljatvan (”Vala”, 1938) aiheena on Suomen sisällissota. Toisen maailmansodan tapahtumia kuvaavat Severnaja povest (”Pohjoinen kertomus”, 1942) ja Den roždenija (”Syntymäpäivä”, 1944). Karjalaisista partisaanitytöistä Anna Lisitsinasta ja Marija Melentjevasta kertoo sankarikuvaus ”Ystävättäret” (Podrugi, myös Karelskije devuški, 1943). Vuonna 1960 Fiš julkaisi matkakirjan Vstretši v Suomi (”Tapaamisia Suomessa”). Rafail ja Juri Muzykant ohjasivat vuonna 1937 ”Kiimasjärven valtaukseen” perustuvan elokuvan Za sovetskuju rodinu (”Neuvostoisänmaan puolesta”).

Fišin mukaansatempaavat ja asiantuntevasti kirjoitetut romaanit ja kertomukset olivat aikanaan varsin suosittuja, mutta niiden taiteellisia arvoja pidetään vähäisinä.

Suomennettuja teoksia muokkaa

  • (Gennady Fisch) Kiimasjärven valtaus. Leningrad: Kirja, 1934.
  • (Gennady Fisch) Suomi, me palaamme. Suom. Jalmari Virtanen. Leningrad: Kirja, 1935.
  • (Gennadi Fisch) Ystävättäret. Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1944.

Lähteet muokkaa

  • Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 801. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  • Kiparsky, V.: Suomi Venäjän kirjallisuudessa, s. 161–173. Helsinki: Oy Suomen Kirja, 1945.