Gaius (lainoppinut)
Gaius oli roomalainen lainoppinut. Hänen koko nimeään ei tunneta, Gaius on pelkkä praenomen.[1]
.jpg)
Gaiuksen elämästä ei ole juuri säilynyt tietoja.[2][3] Hän eli 100-luvulla Hadrianuksen, Antoninus Piuksen, Marcus Aureliuksen ja Commoduksen aikana. Hän toimi ilmeisesti lähinnä vain opettajana eikä käytännön juristina.[4]
Gaiuksen pääteos oli neliosainen roomalaisen oikeuden oppikirja Institutiones noin vuodelta 160.[5] Hän jakoi teoksessaan roomalaisen oikeuden henkilöitä (lat. personae) koskevaan, esineitä (lat. res) koskevaan ja kanteita (lat. actiones) koskevaan osaan.[2][6] Gaius kirjoitti myös kommentaarin kahdentoista taulun laeista.[2]
Gaiuksen kirjoitukset nousivat suureen arvoon vasta Rooman keisariajan loppupuolella, jolloin niiden tiiviimpi sisältö vastasi hyvin ajan juristien tarpeita.[7] Vuonna 426 keisari Theodosius II nimesi Gaiuksen yhdessä Papinianuksen, Pauluksen, Ulpianuksen ja Modestinuksen kanssa yhdeksi viidestä juristista, joiden mielipiteillä oli oikeudellisen auktoriteetin asema.[2][8] 500-luvulla keisari Justinianus I:n aloitteesta laaditun Corpus iuris civilis -lakikoelman Institutiones-osa perustuu Gaiuksen Institutiones-teokseen.[2][9] Gaiuksen teoksessaan esittämällä jaottelulla on myös ollut suuri vaikutus myöhempään oikeustieteeseen.[1][9][10]
Gaiuksen Institutiones löydettiin Veronasta vuonna 1816. Se on ainoa kokonaisena säilynyt klassisen roomalaisen juridiikan teos.[1][2][9]
Lähteet
muokkaa- Stein, Peter: Roman Law in European History. Cambridge: Cambridge University Press, 1999.
- Tellegen-Couperus, Olga: A Short History of Roman Law. Abingdon: Routledge, 1993.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Uusi antiikin historia, s. 478, 598. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
- ↑ a b c d e f Gaius Britannica. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Tellegen-Couperus 1993, s. 104.
- ↑ Stein 1999, s. 19.
- ↑ Tellegen-Couperus 1993, s. 100.
- ↑ Stein 1999, s. 19–20.
- ↑ Stein 1999, s. 27.
- ↑ Stein 1999, s. 28.
- ↑ a b c Tellegen-Couperus 1993, s. 101.
- ↑ Stein 1999, s. 20.