Wikipedia

Fytiinihappo

kemiallinen yhdiste
(Ohjattu sivulta Fytaatti)

Fytiinihappo eli fytaatti (C6H18O24P6) on orgaanisiin fosforiyhdisteisiin kuuluva antiravintoaine. Fytiinihappoa on kasveissa, erityisesti vilja- ja palkokasvien siemenissä, joissa se toimii kasvin fosforivarastona. Rakenteeltaan fytiinihapossa on inositolirengas, johon on liittynyt fosfaattiryhmiä. Kasveissa fytiinihappoa esiintyy myös sen suoloina fytaatteina.[3].

Fytiinihappo
Tunnisteet
IUPAC-nimi (2,3,4,5,6-pentafosfono-oksisykloheksyyli)divetyfosfaatti
CAS-numero 83-86-3
PubChem CID 890
SMILES

C1(C(C(C(C(C1OP(=O)(O)O)OP(=O)(O)O)OP(=O)(O)O)OP(=O)(O)O)OP(=O)(O)O)OP(=

O)(O)O [1]
Ominaisuudet
Molekyylikaava C6H18O24P6
Moolimassa 660,024 g/mol
Sulamispiste < 25 °C [2]
Tiheys 1,285 g/cm3

Saanti ravinnosta muokkaa

Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan Kiinan maaseutuväestön keskimääräinen fytaattien saanti oli 1,3 grammaa ja kaupungeissa 0,8 grammaa päivässä vaihteluvälin ollessa 0,6–1,4 grammaa[4].

Pavuissa ja pähkinöissä on erityisen paljon fytiinihappoa[5]. Sitä esiintyy runsaasti myös kokojyväviljassa ja -riisissä sekä maississa. Sata grammaa täysjyväriisiä sisältää keskimäärin 2,5 grammaa fytiinihappoa[6] ja täysjyvävehnä vastaavasti 2,2 grammaa. Valkoinen vehnä sisältää fytiiniä vain 0,4 mg, ja valkoinen riisi 0,6 mg sadassa grammassa. Täysjyväkaurassa fytiinihappoa on 0,7 ja -rukiissa 0,5 mg. Leseen fytiinihappopitoisuus saattaa olla jopa 5 g/100 g.[7] Perunan fytiinihappopitoisuus on noin 1 mg/100 g tai vähemmän[8].

Viljatuotteet ja etenkin leipä olivat fytiinihapon tärkeimmät lähteet Suomessa vuonna 2018[9], jolloin suomalaiset kuluttavat keskimäärin 220 grammaa viljatuotteita päivässä[10]. Siementen idättäminen vähentää tehokkaasti niissä olevan fytaatin määrää, mutta liotus[10] tai leivän kohottaminen ja paistaminen ovat sen sijaan suhteellisen tehottomia menetelmiä vähentää fytaattia[11]. Hapatetussa leivässä on kuitenkin vähemmän fytiiniä kuin happamattomassa[12].

Terveysvaikutukset muokkaa

Fytiinihapolla on voimakas taipumus kelatoida metalli-ioneja eli sitoa niitä huonosti liukenevaan muotoon. Kelaatio johtaa siihen, että ravinnon sisältämät metalliset hivenaineet muuttuvat huonosti imeytyviksi. Fytiinihappo estää voimakkaasti kalsiumin,[6] raudan[9] ja seleenin[13] imeytymistä sekä myös sinkin imeytymistä, vaikkakin heikommin[14].

Kokojyväriisin sisältämän kalsiumin, raudan ja sinkin moolimassasuhteet riisin sisältämään fytiinihappoon nähden ovat keskimäärin 0.24, 1 ja 15, mikä on johtanut kyseisten ravintoaineiden heikkoon imeytymiseen in vitro -kokeissa. Tulos oli samankaltainen kuin muissa kyseisestä aiheesta tehdyissä tutkimuksissa.[6] Esimerkiksi vuonna 2007 julkaistun kiinalaistutkimuksen mukaan fytaattien suuri määrä ravinnossa johtaa raudan ja sinkin biohyödynnettävyyden heikkenemiseen ja sillä on siten suuri osuus raudan ja sinkin puutteen selittäjänä[4].

Fytiinihappo heikentää toisaalta myös elimistölle haitallisten metallien, kuten kadmiumin, imeytymistä[9]. Lisäksi sillä on havaittu heikkoa antioksidatiivista vaikutusta,[6] mikä vähentää paksusuolessa syntyviä haitallisia hydroksyyliradikaaleja.[14] Tämä vähentää hiukan happiradikaaleista johtuvia DNA-vaurioita. Myös kyseinen ominaisuus perustuu fytiinihapon kykyyn sitoa metalli-ioneja.[15]

Eläinkokeissa on havaittu, että fytiinihapolla on myös syöpää ehkäisevää vaikutusta[14]. Fytiinihapon syöpää estävä vaikutus perustuu siihen, että fytiinihappo toimii ksantiinioksidaasientsyymin inhibiittorina. Ksantiinioksidaasi tuottaa superoksideita, jotka pystyvät hapettamalla aiheuttamaan vaurioita ihmisen perimässä, mikä voi johtaa syövän kehittymiseen.[15]

Märehtijät pystyvät käyttämään fytiinihapon fosforia hyväkseen, koska niillä on suolistossaan fytaasientsyymiä tuottavia bakteereja.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Phytic Acid – Substance summary NCBI. Viitattu 6.5.2009.
  2. ↑ Physical properties: Phytic acid NLM Viitattu 6.4.2009
  3. ↑ Roberto L. Benech-Arnold, Rodolfo A. Sánchez: Handbook of seed physiology, s. 409. Haworth Press, 2004. ISBN 9781560229292. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.5.2009). (englanniksi)
  4. ↑ a b Phytate intake and molar ratios of phytate to zinc, iron and calcium in the diets of people in China.
  5. ↑ Phytic Acid 101 Healthline. 5.4.2022. Viitattu 26.10.2022. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d Impact of phytic acid on nutrient bioaccessibility and antioxidant properties of dehusked rice.
  7. ↑ Phytic acid content in milled cereal products and breads. Sivu 217–219.
  8. ↑ Potato Vs. Grains and Phytic Acid Our Everyday Life. Viitattu 24.6.2022. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Palkokasvit elintarvikkeena. Sivu 27.
  10. ↑ a b Elintarvikkeiden kulutus Suomessa. 2018. Sivu 27. (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. ↑ Phytic acid content in milled cereal products and breads. Sivut 219–220.
  12. ↑ Energia ja energiaravintoaineet Leipätiedotus. Arkistoitu 26.10.2007. Viitattu 6.5.2009.
  13. ↑ Hannu Mäkelä, Viljojen laadusta ja terveysvaikutuksista. Elintarvikealan koordinaatiohanke Pohjois-Karjalassa
  14. ↑ a b c Phytic acid content in milled cereal products and breads. Sivu 217.
  15. ↑ a b Neason Akivah Michael Eskin, Snait Tamir: Dictionary of nutraceuticals and functional foods, s. 343. CRC Press, 2006. ISBN 9780849315725. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.5.2009). (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fytiinihappo&oldid=22126449”