Fritz Schumacher
Fritz Schumacher, alun perin Friedrich Wilhelm Schumacher (4. marraskuuta 1869 Bremen – 5. marraskuuta 1947 Hampuri) oli saksalainen arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija. Hän toimi Hampurin kaupunginarkkitehtina 1909–1933. Schumacher oli myös ahkera kirjoittaja, joka oli merkittävä oman aikansa arkkitehtuurin vaikuttaja. Schumacheria voidaan pitää yhtenä nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun pioneereista Peter Behrensin, Theodor Fischerin ja Hans Poelzigin ohella.[1]
Schumacher syntyi Bremenissä vanhaan ja maineikkaaseen diplomaattiperheeseen. Hän vietti lapsuutensa Bogotassa ja New Yorkissa, jossa hänen isänsä toimi Saksan pääkonsulina vuosina 1872 ja 1875. Schumacher suoritti Bremenin Ratsgymnasiumissa vuonna 1883 ylioppilastutkinnon. Hän aloitti aluksi luonnontieteiden ja matematiikan opinnot Münchenissä, mutta vaihtoi vuoden kuluttua pääaineekseen arkkitehtuurin. Hän opiskeli arkkitehtuuria yhden lukukauden myös Berliinissä. Vuonna 1893 Schumacher suoritti loppututkinnon Münchenissä Friedrich von Thierschin ohjauksessa.[1]
Arkkitehtuurin yliopisto-opinnot olivat 1800-luvun lopulla vielä vahvasti sidoksissa tuolloin vallinneeseen historismiin, mutta Schumacher oli jo tutustunut varhaisiin uudistuspyrkimyksiin Camillo Sitten Kaupunkirakentamisen taide (Städtebau) -teoksen kaltaisten kirjoitusten kautta. Valmistuttuaan Schumacher sai töitä Gabriel Seidlin arkkitehtitoimistosta Münchenistä, jossa hän tapasi Theodor Fischerin ja ystävystyi tämän kanssa. Fischerin kautta Schumacher pääsi töihin Leipzigin kaupungin rakennusvirastoon, jossa hän työskenteli Leipzigin uuden kaupungintalon suunnitelmien parissa.[1]
Vuonna 1899 Schumacher julkaisi kirjassaan Im Kampfe um die Kunst teesinsä arkkitehtuurin yksinkertaisuudesta, käsityötaidosta ja paikallisuudesta. Uudistuspyrkimystensä tuloksena Schumacher nimitettiin Cornelius Gurlittin ehdotuksesta Dresdenin teknillisen yliopiston professoriksi vuonna 1899. Schumacher piti yliopistossa suosittuja luentosarjoja ja oli uudistamassa taideteollisuutta. Hänellä oli ratkaiseva rooli Dresdenissä vuonna 1906 järjestetyn kolmannen saksalaisen taideteollisuusnäyttelyn järjestämisessä. Näyttelyn pääajatus taiteellisen luomisen ja teollisen tuotannon yhdistämisestä johti Deutscher Werkbundin perustamiseen vuotta myöhemmin. Fritz Schumacher oli yksi yhdistyksen perustajajäsenistä, ja hän piti Münchenissä 5. lokakuuta 1907 perustamispuheenvuoron, jossa hän totesi, että yhdistyksen tavoitteena oli kuroa umpeen toimeenpanovallan ja kekseliäisyyden välille syntynyt kuilu taide- ja käsityötuotteiden laadun parantamiseksi.[1]
Vuonna 1908 Schumacheria pyydettiin Hampurin kaupunginarkkitehdiksi, ja hän aloitti virassa seuraavana vuonna. Hän suosi Hampurin rakennusmateriaalina perinteistä tiiltä. Schumacher arvosti etenkin tiilen vankkoja perusominaisuuksia sekä muoto- ja värisävyjen runsautta. Schumacher jatkoi julkisten rakennusten uudistuksia, jotka kaupunginarkkitehti Albert Erbe oli aloittanut. Schumacher suunnitteli muun muassa Hampurin kaupunginmuseon (Museum für Hamburgische Geschichte) sekä Hampurin taidekoulun (Staatliche Gewerbeschule Hamburg) rakennukset. Schumacherin suunnittelemien rakennusten muotokieli on yksinkertaista ja monumentaalista. Niissä on viitteitä arkkitehtuurin aiempiin tyylikausiin, mutta ne eivät kuitenkaan edusta kertaustyylejä. Schumacher pystyi myös vaikuttamaan tärkeisiin kaupunkikehityshankkeisiin Mönckebergstraßen ja Stadtparkin alueilla. Schumacher vaikutti voimakkaasti Hampurin arkkitehtuuriin sekä omilla suunnitelmillaan että kirjallaan Das Wesen des neuzeitlichen Backsteinbaues (Modernin tiilirakentamisen ydin).[1]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919 Schumacher voitti arkkitehtuurikilpailun, jonka tarkoituksena oli laatia suunnitelma Kölnin vanhojen puolustusmuurien alueelle. Kölnin pormestarin Konrad Adenauerin vaatimuksesta Schumacher sai kolmen vuoden virkavapauden Hampurin kaupunginarkkitehdin virasta ja siirtyy Kölnin tekniseksi johtajaksi laatimaan kilpailusuunnittelmaansa perustuvaa yleiskaavaaa, jossa hän hahmotteli kaupungin pitkän aikavälin kasvunäkymiä.[1]
Kun Schumacher oli palannut Hampuriin, perustettiin hänen ehdostuksestaan uusi kaupunkisuunnitteluvirasto, jonka johtajaksi hänet valittiin. Schumacher kehitti orgaanisen kaupunkikasvun käsitettä Jarrestadtin ja Dulsbergin kaltaisilla kaupungin laitamilla sijaitsevilla asuinalueilla. Hän onnistui vaikuttamaan asuinrakennusten suunnitteluun Saksan valtion lainarahaston kautta, joka käynnisti lukuisia pienasuntorakentamisen ohjelmia. Pienasuntorakentamisen uudistuspyrkimysten toteuttamisessa Schumacher sai tukea nuorelta arkkitehtisukupolvelta, kuten Karl Schneiderilta, Paul Frankilta ja Robert Friedmannilta, jotka edustivat Neues Bauenin ihanteita. Myös omissa rakennuksissaan Schumacher alkoi suunnitella rationalistisen Neues Bauenin hengessä. Laaja yksimielisyys tiilen käytöstä rakennusmateriaalina takasi uusien alueiden kaupunkikuvallisen yhtenäisyyden.[1]
Toukokuussa 1933 Schumacher joutui jäämään varhaiseläkkeelle, koska valtaan noussut kansallissosialistien NSDAP piti häntä Weimarin tasavallan arkkitehtuurin edustajana. Eläkkeellä Schumacher omistautui kirjoittamiselle, ja julkaisi muun muassa omaelämäkerran. Schumacherin keskeiset ajatukset Hampurin orgaanisesta kaupunkikehityksestä toteutettiin vuosien 1941 ja 1944 yleisissä kehityssuunnitelmissa, jotka hänen entinen kollegansa Konstanty Gutschow oli laatinut. Fritz Schumacher kuoli pitkän sairauden uuvuttamana Hampurissa vuonna 1947.[1]