Fritz Arlberg
Georg Efraim Fritz Arlberg (21. maaliskuuta 1830 Leksand – 21. helmikuuta 1896 Kristiania) oli ruotsalainen oopperalaulaja, laulupedagogi ja säveltäjä. Hän oli Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäsen vuodesta 1868.[1]
Elämä ja ura muokkaa
Työ laulajana muokkaa
Arlberg valmistui kameraalitieteissä Uppsalan yliopistosta vuonna 1852. Hän toimi tämän jälkeen hallituksen virkamiehenä kahden vuoden ajan ja opiskeli samalla laulua Julius Güntherin sekä saksalaistenori Wieserin johdolla. Vuonna 1854 Arlberg palkattiin Edvard Stjernströmin johtamaan Mindre teaterniin, jossa hän debytoi näyttelijänä saman vuoden syksyllä. Läpimurtonsa hän teki keväällä 1855 Asmodeuksen roolissa Thomas Overskoun näytelmässä Den Ondes Besegrare. Vuonna 1858 Arlberg sai kiinnityksen Tukholman kuninkaalliseen oopperaan, jossa hänen debyyttiroolinsa oli Figaro Figaron häissä. Vuonna 1859 hän aloitti työn myös enimmäkseen ranskankielisten librettojen kääntämisen parissa. Laulu-uraansa hän jatkoi baritonirooleissa. Vuonna 1861 hän sai vuoden mittaisen nimityksen kuninkaallisen oopperan johtajaksi.[1]
Arlberg tapasi useiden kollegoidensa kanssa Richard Wagnerin. Hän käänsi Lentävän hollantilaisen ja Rienzin libretot ruotsin kielelle. Rienzin tuotannon hän myös itse ohjasi. Arlbergin rooleihin kuninkaallisessa oopperassa kuuluivat Valentin (Charles Gounod: Faust), Marullo (Giuseppe Verdi: Rigoletto), Malatesta (Gaetano Donizetti: Don Pasquale) ja Telramund (Wagner: Lohengrin). Arlberg myös loi kantaesityksissä 30-40 uutta roolia. Konserttilaulajana hän esiintyi sekä Skandinavian pääkaupungeissa että pienemmissä kaupungeissa. Hän vietti monia kesiä täydentämässä musiikkikoulutustaan Dresdenissä.[1]
Arlberg joutui kiistaan hoviorkesterin pääkapellimestarin, lankonsa Ludvig Normanin kanssa, ja erosi työstään kuninkaallisessa oopperassa vuonna 1874. Hän siirtyi Kristianiaan, jossa lauloi Ludvig Josephsonin uudessa oopperayhtiössä vuoteen 1877 saakka. Samanaikaisesti hän työskenteli laulunopettajana Kristianiassa ja Kööpenhaminassa. Vuonna 1877 Arlberg kuitenkin palasi Tukholmaan, jossa jatkoi esiintymistä enimmäkseen Mindre teaternissa.[1]
Työ pedagogina ja säveltäjänä muokkaa
Arlberg edisti lauluopetusta ruotsinkieliseltä pohjalta ja kritisoi ranskalaissuuntautunutta musiikkikasvatusta. Hän julkaisi laulupedagogiikasta kirjan Försök till en naturlig och förnuftig grundläggning af tonbildningsläran (1891). Hänen johdollaan opiskelivat muiden muassa Oscar Lejdström, Carl Fredrik Lundqvist ja äänentuotantoa fysiologiassa tutkinut Gillis Bratt.[1]
Säveltäjänä Arlberg keskittyi lähes pelkästään lyyrisiin romansseihin lauluäänelle ja pianolle. Useimmiten hän käytti Heinrich Heinen tekstejä teostensa sanoina. Hänen lauluihinsa vaikutti Robert Schumann. Myös Wagnerin vaikutteet ilmenevät laajojen harmonioiden ja kromaattisten elementtien käyttönä teoksessa Två visor om döden (1869). Näistä kahdesta laulusta ensimmäisen viidennessä tahdissa Arlberg käytti Tristan-sointua. Tuohon aikaan harva ruotsalainen oli vielä kuullut Tristan ja Isoldea, joka oli kantaesitetty Münchenissä vasta neljä vuotta aiemmin. Tunnetuin, esitetyin ja levytetyin Arlbergin säveltämistä romansseista on ollut Svärmeri.[1]
Yksityiselämä muokkaa
Arlberg oli naimisissa viulisti Maria Nerudan kanssa. Myös hänen pojastaan Hjalmar Arlbergista tuli laulaja-pedagogi.[1]