Francisco Javier de Istúriz

Francisco Javier de Istúriz, Antonio Gisbertin maalaama postuumi muotokuva vuodelta 1872.

Francisco Javier de Istúriz y Montero (31. lokakuuta 17902. huhtikuuta 1871) oli espanjalainen poliitikko, joka toimi kolmesti Espanjan pääministerinä vuosina 1836, 1846–1847 ja 1858.

Istúriz oli yksi vuoden 1820 vallankumouksen johtajista ja hän toimi vuonna 1823 lyhyen aikaa parlamentin eli cortesin puhemiehenä ennen yksinvaltiuden palauttamista. Saatuaan tuolloin kuolemantuomion hän pakeni Englantiin. Hän palasi Espanjaan vuoden 1834 yleisen armahduksen turvin ja hänet valittiin edustajaksi cortesiin, jossa hän liittyi radikaaleihin (exaltados). Istúriz valittiin vuonna 1835 cortesin toisen kamarin puhemieheksi. Hän omaksui oppositioasenteen suhtautumisessaan Juan Álvarez Mendizábalin hallitukseen ja läheni mielipiteiltään maltillisia (moderados). Mendizábalin eron jälkeen Istúriz toimi toukokuusta elokuuhun 1836 pää- ja ulkoministerinä, mutta hän joutui eroamaan ja lähtemään maasta, kun sijaishallitsija Maria Kristiina joutui sotilaskapinan seurauksena palauttamaan voimaan liberaalimman vuoden 1812 perustuslain. Vannottuaan valan uudelle perustuslaille Istúriz saattoi palata ja hänet valittiin 1838 jälleen cortesin puhemieheksi. Hän oli pääministerinä toisen kerran vuonna 1846 ja kolmannen kerran vuonna 1858. Lisäksi hän oli Espanjan lähettiläänä Lontoossa 1847–1848, 1850 ja 1858–1862 sekä Pariisissa 1863–1864.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Nordisk familjebok (1910), s. 1019 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa