François d’Orléans
François Ferdinand Philippe Louis Marie d’Orléans, Joinvillen prinssi (de Joinville); (14. elokuuta 1818 Neuilly-sur-Seine – 16. kesäkuuta 1900 Pariisi)[1] oli ranskalainen prinssi ja vara-amiraali, joka toteutti monia uudistuksia Ranskan laivastossa.
| François d’Orléans | |
|---|---|
| Joinvillen prinssi | |
.jpg) François d’Orléans vuonna 1843. | |
| Syntynyt |
14. elokuuta 1818 Neuilly-sur-Seine, Ranska |
| Kuollut |
16. kesäkuuta 1900 (81 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Puoliso | Francisca de Bragança |
| Lapset |
Françoise d'Orléans Pierre d'Orléans |
| Koko nimi | François Ferdinand Philippe Louis Marie d’Orléans |
| Suku | Orléans |
| Isä | Ludvig Filip I |
| Äiti | Maria Amalia |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
| Nimikirjoitus |
 |
De Joinvillen isä oli Orléansin herttua, myöhempi Ranskan kuningas Ludvig Filip I. Hän liittyi laivastoon vuonna 1831 ja hänet ylennettiin luutnantiksi 1836. Hän osallistui vuonna 1838 sotaretkeen Meksikon Veracruziin ja sai seuraavana vuonna ylennyksen kapteeniksi. Vuonna 1840 hän kuljetti keisari Napoleonin jäännökset Saint Helenan saarelta kotimaahan Ranskaan. Vuonna 1844 de Joinville ylennettiin vara-amiraaliksi. Hän aiheutti myöhemmin skandaalin vertaamalla aikakauslehti Revue des Deux Mondesissa julkaisemassaan artikkelissa maansa laivastoa Englannin laivastoon jälkimmäisen eduksi. Hän yllytti Ranskaa hankkimaan moderneja höyrylaivoja ja tuki Henri Dupuy de Lômea varhaisten höyrylaivojen suunnittelussa. Hän julkaisi 1850-luvulla Ranskan laivastoa käsitelleet teokset Essais sur la marine française ja Études sur la marine.[1]
Kun hänen isänsä syöstiin vallasta vuoden 1848 helmikuun vallankumouksessa, de Joinville siirtyi Englantiin. Yhdysvaltain sisällissodan puhjettua vuonna 1861 hän matkusti yhdessä poikansa ja kahden veljenpoikansa, Pariisin kreivi Philippen ja Chartresin herttua Robertin kanssa Yhdysvaltoihin, jossa he värväytyivät vapaaehtoisina Pohjoisvaltioiden armeijaan. De Joinville palveli merisotakoulussa.[2]
Vuosien 1870–1871 Ranskan–Saksan sodan aikana de Joinville tarjoutui palvelemaan Ranskan armeijassa, mutta sekä keisarikunnan että myöhemmin tasavallan hallitus torjuivat ehdotuksen.[2] Hän palasi Ranskaan sodan aikana salaa kahdesti, jälkimmäisellä kerralla salanimellä eversti Lutherod, mutta joutui kummallakin kerralla karkotetuksi.[1] Jälkimmäisellä kerralla hän ehti osallistua väärällä nimellä taisteluihin kenraali Aurellen ja kenraali Chanzyn joukoissa ennen kuin hän paljastui ja sotaministeri Léon Gambetta karkotti hänet maasta tammikuussa 1871.[2] Myöhemmin samana vuonna rojalistienemmistöinen kansalliskokous kumosi lain Orléansin suvun jäsenten karkotuksesta, joten de Joinville saattoi nyt palata luvallisesti maahan. Hänet valittiin vuonna 1871 Haute-Marnen edustajana kansalliskokoukseen, mutta hän vetäytyi politiikasta vuonna 1875.[1]
De Joinville avioitui vuonna 1843 Brasilian prinsessa Franciscan (1824–1898), keisari Pedro I:n ja keisarinna, Itävallan arkkiherttuatar Maria Leopoldinan tyttären kanssa. Heille syntyivät lapset:
- prinsessa Françoise Marie Amélie d'Orléans (1844–1925) avioitui serkkunsa Chartres'n herttua Robertin kanssa, heillä oli jälkeläisiä
- Pierre Philippe Jean Marie d'Orléans (1845–1919) Penthièvren herttua, kaksi aviotonta lasta (1879 ja 1881) naimisissa olevan Angélique Marie Augustine Lebesgue'n (k. 1881) kanssa.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d François-Ferdinand-Philippe-Louis-Marie d’Orléans Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.10ö.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d Nordisk familjebok (1914), s. 907–908 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 26.10.2015.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta François d’Orléans Wikimedia Commonsissa
