Rauta(III)kloridi
Rauta(III)kloridi eli ferrikloridi (FeCl3) on rauta- ja kloridi-ionien muodostama ioniyhdiste. Aine on kuivana kellertävää kidemäistä jauhetta tai kokkareita ja imee helposti ilmasta vettä muodostaen kidevedellistä heksahydraattia FeCl3·6H2O. Yhdiste liukenee veteen, alkoholiin, eetteriin ja asetoniin.[1] Ferrikloridi on melko tahraavaa. Yhdisteestä käytetään myös nimiä rautakloridi ja rautatrikloridi. Ferrikloridissa rauta on hapetusluvulla +III.
| Ferrikloridi | |
|---|---|
_chloride_hexahydrate.jpg) |
|
| Tunnisteet | |
| Muut nimet |
Rautakloridi Rautatrikloridi Rauta(III)kloridi |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | Cl[Fe](Cl)Cl |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | FeCl3 |
| Moolimassa |
162,2 (vedetön) 270,3 (heksahydraatti) |
| Ulkomuoto | Kellertävää kiteistä jauhetta tai kokkareita |
| Sulamispiste |
304 °C (vedetön) ~37 °C (heksahydraatti)[1] |
| Kiehumispiste |
~316 °C (vedetön) 280–285 °C (heksahydraatti)[1] |
| Tiheys |
2,804 g/cm³ (vedetön) 1,82 g/cm³ (heksahydraatti)[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee |
Rauta(III)kloridia valmistetaan romuraudan ja kloorikaasun välisellä reaktiolla tai liuottamalla raudan oksideja tai karbonaatteja suolahappoon. Valmistuksessa voidaan myös hyödyntää esim. terästeollisuuden sivuvirtoja. Hapetuksessa kolmiarvoiseksi on kloorin sijaan mahdollista käyttää esimerkiksi happea tai vetyperoksidia.
Ferrikloridia käytetään yleisesti vedenpuhdistuksessa ja jätevedenpuhdistuksessa saostuskemikaalina sekä viemäriverkostojen hajunpoistoon, kuten myös useissa reaktioissa, esim. klooraus-, Friedel–Crafts-alkylointi- ja Friedel–Crafts-asylointireaktioissa sekä piirilevyjen syövytykseen.[3][4]
Suomessa ferrikloridia valmistaa Voda Nordic Oy Raahessa. Ruotsissa sekä muualla Euroopassa ferrikloridia valmistaa mm. Kemira.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Perry, Dale L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 169. 2. painos. CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 19.2.2018). (englanniksi)
- ↑ Iron(III) chloride (Rauta(III)kloridi) Käyttöturvallisuustiedote. 3.9.2020. Sigma Aldrich/Merck. Viitattu 15.12.2020.
- ↑ E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 240. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ Egon Wildermuth, Hans Stark, Gabriele Friedrich, Franz Ludwig Ebenhöch, Brigitte Kühborth, Jack Silver & Rafael Rituper: Iron Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 11.07.2013
