Kissan koronavirus
Kissan koronavirus eli FCoV (lyhenne englanninkielen sanoista feline coronavirus) on nimi ryhmälle RNA-koronaviruksia, jotka voivat tartuttaa kissoja. Tartunnat ovat yleisiä maailmanlaajuisesti. Tartunnat ovat kissoilla usein oireettomia tai aiheuttavat lievää ohimenevää ripulia. Noin 5–10 %:lla kissoista tartunta kuitenkin aiheuttaa usein tappavan kissan tarttuvan vatsakalvontulehduksen (FIP-taudin). Tartuntaa vastaan on FCoV-rokotteita.[1]
| Kissan koronavirus | |
|---|---|
| Virusten luokittelu | |
| Ryhmä: | (+)ssRNA-virukset |
| Kunta: | Virukset |
| Lahko: | Nidovirales |
| Heimo: | Coronaviridae |
| Suku: | Alphacoronavirus |
| Lajeja | |
|
|
Rakenne muokkaa
FCoV:t jaetaan kahteen serotyyppiin, jotka ovat FCoV1 ja FCoV2. Näistä on olemassa useita viruskantoja.[2] Yhdysvalloissa ja Euroopassa FCoV1-serotyyppiin kuuluvat kannat ovat yleisiä. FCoV2-kannat ovat yleisiä Aasiassa.[1]
FCoV:t ovat positiivisjuosteisia RNA- eli ssRNA(+)-viruksia. Niiden yksijuosteinen RNA:sta koostuva perimä on lipidikuoren sisällä. Kuoret ovat epäsäännöllisen pallomaisia ja niiden halkaisija on noin 80–120 nanometriä. Perimän pituus on noin 29 000 nukleotidia. Perimän geenit koodaavat muun muassa seuraavia proteiineja: S-proteiini (eng. spike), E-proteiini (envelope), M-proteiini (matrix) ja N-proteiini eli nukleokapsidi. Näitä proteiineja on useita kussakin viruksessa. N-proteiinit päällystävät perimää. Muut edellä mainitut proteiinit taas ovat kiinni lipidikuoressa.[3]
FCoV2:t tartuttavat kissoja kiinnittymällä pintansa S-proteiineista kissojen solujen pinnan alaniiniaminopeptidaasi-reseptoreihin (eli AAP- tai APN-reseptoreihin). Reseptoria, jonka kautta FCoV1:t tartuttavat soluja, ei tunneta.[4]
Koiran koronaviruksen (CCoV) genotyyppi 2 eli CCoV2 ja FCoV1 ovat läpikäyneet geeniensä osittaisen vaihdon (homologisen rekombinaation) S-proteiineja ja osin myös muita proteiineja koodaavien geeniensä kohdalta. CCoV1 ja FCoV2 ovat muodostuneet tämän rekombinaation seurauksena.[2][5]
Tartunta ja sen oireet muokkaa
FCoV:t tarttuvat kissasta kissaan ulosteiden ja suun välisen kontaktin kautta. Näitä viruksia on kaikkialla maailmassa ja niiden aiheuttamat tartunnat ovat yleisiä eritoten paljon kissoja sisältävissä laitoksissa, kuten löytöeläinkodeissa. Kissat saavat tartunnan usein jo pentuna.[1]
FCoV:t jaetaan kahteen tartuttamiskyvyltään eroavaan viruslajiin eli patotyyppiin. Nämä virukset ovat FECV (eng. feline enteric coronavirus) ja FIPV (eng. feline infectious peritonitis virus). FECV voi tarttua kissasta toiseen. FECV voi myös mutatoitua tätä patotyyppiä kantavassa kissassa FIPV:ksi kesken tartunnan. Mutaatio aiheuttaa kissan tarttuvan vatsakalvontulehduksen eli FIP-taudin, joka on yleensä tappava sairaus. FIPV:n siirtyminen taas kissasta toiseen on epätodennäköistä.[3] FCoV-tartunnan saaneista kissoista arviolta vain 5–10 % saa FIPV-tartunnan ja siten FIP-taudin. Lopuilla ilmenee FECV-tartunta.[1]
FECV tartuttaa ensisijaisesti enterosyyttejä eli suolisoluja. Tartunta voi siksi aiheuttaa ainakin lievää ripulia tai sitten se on kokonaan oireeton.[1] FIPV taas tartuttaa ensisijaisesti makrofageja. Nämä solut levittävät viruksia kissan koko kehoon. FIPV-tartunta voi siksi aiheuttaa kissan koko elimistön kattavan vaarallisen oireiston eli edellä mainitun FIP-taudin. Taudin oireisiin voi kuulua esimerkiksi uveiitti-silmätulehdus ja vatsan turpoaminen (askiitti) vatsakalvontulehduksen aiheuttaman nesteen kertymisen takia.[6] FIPV:tä vastaan on kehitetty FCoV-rokotteita.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f IR Tizard: Vaccination against coronaviruses in domestic animals. Vaccine, 2020, 38. vsk, nro 33, s. 5123–5130. PubMed:32563608. doi:10.1016/j.vaccine.2020.06.026. ISSN 0264-410X. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Y Terada et al: Emergence of pathogenic coronaviruses in cats by homologous recombination between feline and canine coronaviruses. PLoS ONE, 2014, 9. vsk, nro 9. PubMed:25180686. doi:10.1371/journal.pone.0106534. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b JA Jaimes, GR Whittaker: Feline coronavirus: Insights into viral pathogenesis based on the spike protein structure and function. Virology, 2018, 517. vsk, s. 108–121. PubMed:29329682. doi:10.1016/j.virol.2017.12.027. ISSN 0042-6822. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ JA Jaimes et al: A tale of two viruses: the distinct spike glycoproteins of feline coronaviruses. Viruses, 10.1.2020, 12. vsk, nro 1. PubMed:31936749. doi:10.3390/v12010083. ISSN 1999-4915. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ S Poder: Feline and canine coronaviruses: common genetic and pathobiological features. Advances in Virology, 2011, 2011. vsk. PubMed:22312347. doi:10.1155/2011/609465. ISSN 1687-8639. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ K Hartmann: Feline infectious peritonitis. The Veterinary Clinics of North America. Small Animal Practice, 2005, 35. vsk, nro 1, s. 39–79. PubMed:15627627. doi:10.1016/j.cvsm.2004.10.011. ISSN 0195-5616. Artikkelin verkkoversio.