FA Community Shield 2009
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
FA Community Shield 2009 oli 9. elokuuta 2009 käyty jokavuotinen FA Community Shield -ottelu, jossa kohtasivat edellisenä keväänä Englannin Valioliigan mestaruuden voittanut Manchester United ja FA Cupin voittanut Chelsea. Chelsea voitti ottelun rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Ottelu
muokkaaOttelun kulku
muokkaaOttelu alkoi kello viisi iltapäivällä aurinkoisessa säässä Wembleyn stadionilla Lontoossa. Erotuomarina toimi Chris Foy.
Avausmaali nähtiin 10. minuutilla, jolloin Nanin laukaus noin kahdestakymmenestä metristä upposi Chelsea-puolustuksen nukkuessa Petr Čechin selän taakse. Ensimmäinen puoliaika kului loppuun Chelsean yrittäessä tasoitusta siinä onnistumatta. Kumpikin joukkue sai muutamia hyviä maalipaikkoja.
Kun toista puoliaikaa oli pelattu noin viisi minuuttia, Manchester Unitedin maalivahti Ben Foster torjui Florent Maloudan keskityksen suoraan Ricardo Carvalholle, joka puski luvut tasoihin. Tämän jälkeen ottelu jatkui rauhaisasti aina 71. minuutille asti, jolloin keskikenttämies Michael Ballack tyrkkäsi Manchester Unitedin laitapakkina pelanneen Patrice Evran kumoon, mutta tuomari antoi pelin jatkua ja seuranneen Chelsean hyökkäyksen päätteeksi Frank Lampard teki maalin. Evran ja Ballackin välienselvittely sai aikaan kyseenalaisuutta maalin hyväksynnästä, ja ennen pelin jatkumista tuomari joutui kinaamaan manchesterilaisten kanssa tilanteesta. Johtoon päästyään Chelsea siirtyi puolustuspeliin, ja se toimi pitkään. Kolmiminuuttisen lisäajan lopulla Unitedin 35-vuotias keskikenttämies Ryan Giggs syötti kuitenkin Chelsean puolustajien välistä Wayne Rooneylle, joka potkaisi pallon maaliin. Pian sen jälkeen täysi 90-minuuttinen vihellettiin päättyneeksi.
Rangaistuspotkukilpailu
muokkaa- Frank Lampard: Aloitti pilkkukisan vedolla keskelle. 1-0.
- Ryan Giggs: Čech torjui jalalla keskeltä. 1-0 edelleen.
- Michael Ballack: Varma veto keskelle vasenta nurkkaa. 2-0.
- Michael Carrick: Čech ei yltänyt oikealta sisään menneeseen vetoon. 2-1.
- Didier Drogba: Ballackin tavoin vasempaan nurkkaan. 3-1.
- Patrice Evra: Čech otti liian keskelle tulleen vedon kiinni helposti. 3-1 edelleen.
- Salomon Kalou: Viimeisteli Chelsean voiton vedolla oikeaan yläkulmaan. Chelsea voitti rankkarikisan 4-1 ja vuoden 2009 FA Community Shieldin.
9. elokuuta 2009 | Chelsea | 2–2 (4–1 rp.) | Manchester United | Wembley Stadium, Lontoo | |
Carvalho 52' Lampard 71' |
Nani 10' Rooney 90'+2' |
Tuomari: Chris Foy | |||
Rangaistuspotkukilpailu | |||||
Lampard Ballack Drogba Kalou |
4–1 | Giggs Carrick Evra |