Etelä-Korean maantiede
Etelä-Korean valtio sijaitsee Korean niemimaan eteläpuoliskossa Itä-Aasiassa. Sillä on maarajaa ainoastaan Pohjois-Korean kanssa; rajan pituus on 238 km. Etelä-Koreaa ympäröi meri idässä, etelässä ja lännessä; rantaviivan pituus on 2 413 km. Lännessä sijaitsee Keltainenmeri, etelässä Itä-Kiinan meri ja Koreansalmi, ja idässä Japaninmeri.
| Etelä-Korean maantiede | |
|---|---|
 Topografinen kartta Etelä-Korean valtiosta. |
|
| Maanosa | Aasia |
| Naapurimaat | Pohjois-Korea |
| Koordinaatit | |
| Tilastot | |
| Pinta-ala | 100 210 km² |
| – Sisävesi | 290 km² (0,29 %) |
| Rantaviiva | 2 413 km |
| Rajan pituus | 238 km |
| Ennätykset | |
| Korkein kohta | Hallasan, 1 950 m |
| Matalin kohta | Tyynimeri, 0 m |
| Pisin joki | Nakdong, 510 km |
Rajat ja maa-alueet muokkaa
Korean niemimaa ulkonee etelään Aasian mantereen koillisosasta. Japaniin kuuluvat Honshun ja Kyushun saaret sijaitsevat n. 200 km kaakkoon Koreansalmen takana, kun taas Kiinan Shandongin niemimaa sijaitsee 190 km länteen. Etelä-Korean etelä- ja länsirannikko ovat rikkonaisia, ja niillä on runsaasti saaria. Etelä-Korean suurin saari on Jeju Koreansalmessa, pinta-alaltaan 1845 km2. Muita huomattavia saaria ovat Ulleung ja Liancourtinluodot Japaninmeressä, ja Ganghwa Hanjoen suussa maan luoteiskulmassa.
Kokonaisuudessaan Etelä-Korean pinta-ala on 100 210 km2[1], eli noin kolmannes Suomen pinta-alasta; tästä n. 290 km2 on vesialueita.
Pinnanmuodot muokkaa
Etelä-Korea on hyvin vuoristoista, ja suurin osa ei sovelly maanviljelyyn. Maan länsi- ja kaakkoisosan alankoalueet muodostavat vain n. 30% Etelä-Korean pinta-alasta.[2] Korkein huippu on Hallasan, 1950 m korkea sammunut tulivuori Jejun saarella.[2] Maata halkoo kaksi päävuorijonoa, itärannikkoa seuraavat Taebaekvuoret ja siitä maan keskiosan halki lounaaseen erkanevat Sobaekvuoret.
Maa voidaan karkeasti jakaa neljään osaan: itäosaan korkeine vuorijonoineen ja kapeine rannikkotasankoineen, länsiosaan leveine rannikkoalueineen, jokilaaksoineen ja kukkuloineen, lounaisosaan vuorineen ja laaksoineen sekä kaakkoisosaan, jota hallitsee Nakdong-joen laaja tasanko.
Toisin kuin Japani ja pohjois-Kiina, Korean niemimaa on geologisesti vakaata aluetta. Etelä-Koreassa ei ole voimakkaita maanjäristyksiä, eikä yhtään toimivaa tulivuorta. Hallasan Jejun saarella on ollut viimeksi aktiivinen Goryeo-dynastian kaudella (918-1392).
Etelä-Korean alangot ovat eroosion synnyttämiä, ja sijaitsevat rannikoilla ja jokilaaksoissa. Tärkeimpiä näistä ovat Hanjoen alanko Soulin ympärillä, Pyeongtakin rannikkotasanko Soulista lounaaseen, Nakdongin jokilaakso maan kaakkoisosassa, ja Yeongsanjoen jokilaakso ja Honamin tasanko maan lounaisosassa. Itärannikolla on kapea rannikkotasanko meren ja Taebaekvuorten välissä.
Nakdong on 521 km mittaisena Etelä-Korean pisin joki. Toisena on Soulin läpi virtaava Hanjoki (514 km) ja kolmantena Geumjoki (401 km). Muita merkittäviä jokia ovat Imjin, joka virtaa Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan ja yhtyy Hanjoen estuaariin, Hanjoen sivujoki Bukhan jonka lähteet ovat myös Pohjois-Koreassa, ja Somjin. Kaikki suuremmat joet virtaavat joko pohjoisesta etelään tai idästä länteen, ja laskevat Keltaiseenmereen tai Koreansalmeen. Ne ovat yleensä leveitä ja matalia, ja niiden virtaama vaihtelee voimakkaasti vuodenaikojen mukaan.
Ilmasto muokkaa
Etelä-Koreassa vallitsee lauhkea ilmasto, ja siellä on neljä vuodenaikaa. Se kuuluu Itä-Aasian monsuunivyöhykkeeseen, mutta maan ilmasto on enimmäkseen mantereinen, koska Aasian ilmamassojen liikkeet vaikuttavat enemmän kuin meren läheisyys. Talvi on tyypillisesti pitkä, kylmä ja kuiva, kun taas kesä on lyhyt, kuuma ja kostea. Kevät ja syksy ovat miellyttäviä mutta lyhyitä. Soulin tammikuun keskilämpötila on -5 °C – -2,5 °C; heinäkuussa keskilämpötila on 22,5 °C – 25 °C. Eteläisellä ja meren ympäröimällä Jejun saarella sää on lämpimämpi ja lauhkeampi kuin muualla Etelä-Koreassa; saaren keskilämpötilat vaihtelevat tammikuun 2,5 °C heinäkuun 25 °C.
Vuotuinen sademäärä jää harvoin alle 750 mm ja on yleensä yli 1 000 mm. Sademäärät vaihtelevat kuitenkin vuodesta toiseen, ja keskimäärin kerran kahdeksassa vuodessa koetaan kuivuutta, etenkin maan lounaisosan riisintuotantoalueilla. Noin kaksi kolmasosaa vuotuisesta sademäärästä sataa välillä kesäkuusta syyskuuhun.
Etelä-Korea ei ole yhtä altis taifuuneille kuin Japani, Taiwan, Kiinan itärannikko tai Filippiinit. Tyypillisesti Etelä-Korea kokee yhdestä kolmeen taifuunia loppukesästä, etenkin elokuussa, jotka tuovat mukanaan rankkasateita. Tulvat ja maanvyörymät aiheuttavat välillä huomattavia vahinkoja.
Ilmaston vaihtelu eri vuodenaikoina voidaan esittää graafisesti seuraavalla tavalla:
| Kuukausi | Joulu | Tammi | Helmi | Maalis | Huhti | Touko | Kesä | Heinä | Elo | Syys | Loka | Marras |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Sademäärä | Kuivaa/lumista | Sateista | ||||||||||
| Lämpötila | Kylmä | Kuuma | Viileä | |||||||||
| Vuodenaika | Kylmä/kuiva | Kuuma/kuiva | Sateinen | |||||||||
Lähteet muokkaa
- ↑ Korea's Geography 1.2.2010. Asianinfo.org. Viitattu July 13, 2010. (englanniksi)
- ↑ a b Topography and Drainage South Korea: A Country Study. Library of Congress, 1990.