Estelle Bennett
Estelle Bennett (22. heinäkuuta 1941 − 11. helmikuuta 2009 Englewood, New Jersey, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen laulaja.[1][2] Hän lauloi The Ronettes -popyhtyeessä 1960-luvulla yhdessä pikkusiskonsa Veronica Bennettin (nykyisin Ronnie Spector) ja serkkunsa Nedra Talleyn (nykyisin Nedra Talley Ross) kanssa.
| Estelle Bennett | |
|---|---|
 The Ronettes vuonna 1966. Vasemmalta: Talley, Ronnie, Estelle. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. heinäkuuta 1941 |
| Kuollut | 11. helmikuuta 2009 (67 vuotta) Englewood, New Jersey, Yhdysvallat |
| Ammatti | laulaja |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | rhythm and blues |
| Yhtyeet | The Ronettes |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Elämä muokkaa
Lapsuus muokkaa
Bennettin isä oli irlantilaistaustainen[3] ja donitsikahvilan tarjoilijana työskennellyt äiti Beatrice cherokee-intiaani- ja afrotaustainen. Bennett kasvoi New Yorkin espanjankielisessä Itä-Harlemin kaupunginosassa, jossa suositusta pukeutumisesta hän sai vaikutteita myöhemmälle tyylilleen.[1] Bennett oli luonteeltaan hiljainen ja herkkä.[3] Häntä ja hänen pikkusiskoaan Veronicaa kiusattiin koulussa heidän pitkän tukkansa ja monietnisen ulkonäkönsä takia, Estelleä myös siksi, että hänen kiinnostustaan Voguen kaltaiseen muotilehteen pidettiin hienosteluna. Bennett suunnitteli jo lapsena ryhtyvänsä opiskelemaan muotisuunnittelua.[1]
Laulajana muokkaa
Vuonna 1957 16-vuotias Bennett liittyi siskonsa johtamaan yhtyeeseen, joka otti muutaman vuoden kuluttua nimekseen Ronettes. Yhtyeessä lauloi myös heidän serkkunsa Nedra Talley ja aluksi kolme muutakin serkkua, joista yksi oli poika. Yhtye supistui kuitenkin ennen pitkää kolmeen jäseneen.[1] Vuonna 1959 yhtye voitti kykykilpailun New Yorkin Apollo-teatterissa. Naiset alkoivat esittää twistiä Peppermint Lounge -yökerhossa ja toimia esimerkiksi Joey Deen ja Bobby Rydellin taustalaulajina.[2]
The Ronettesin näyttävä ilme oli Bennettin käsialaa. Heidät tunnettiin runsaasta ripsiväristä, lyhyistä halkiohameista ja jättimäisistä tupeeratuista hiuspehkoistaan. Vuonna 1963 The Ronettes alkoi tehdä yhteistyötä tuottaja Phil Spectorin kanssa ja nousi samana vuonna kuuluisuuteen listan kakkossijalle kappaleella ”Be My Baby”.[3] Toinen iso hitti oli ”Baby I Love You”.[2] Seuraavana vuonna jäsenet tekivät Britannian kiertueen. Laulajauransa aikoihin Bennett opiskeli samalla Fashion Institute of Technology -korkeakoulussa New Yorkissa ja työskenteli Macy’s-tavaratalossa.[3] Hän tapaili George Harrisonia, Mick Jaggeria ja Johnny Mathisia.[2]
The Ronettes hajosi vuonna 1966.[3] Bennett oli pettynyt hajoamiseen.[1] Hän kokeili soolouraa ja julkaisi singlen ”The Year 2000”. Sooloura ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, joten Bennett lopetti uransa.[2] Vuonna 1974 Ronnie elvytti yhtyeen, tällä kertaa ilman Estelleä tai Talleytä.[3]
Myöhempi elämä muokkaa
Bennett meni naimisiin yhtyeen managerin Joe Dongin kanssa.[1] Hänelle syntyi 1970-luvun alussa tytär, Toyin Hunter. Lapsen ollessa pieni Bennettin mielenterveys alkoi horjua, eikä hän jaksanut esimerkiksi herätä lapsensa itkiessä. Bennett joutui anoreksian vuoksi sairaalaan, mutta myös hänen todellisuudentajunsa heikkeni hänen sairastuttuaan skitsofreniaan. Bennett joutui asunnottomaksi New Yorkin kaduille.[3]
Vuonna 2002 The Ronettesit saivat 14 vuoden käräjöinnin päätteeksi miljoona dollaria maksamattomia tekijänoikeuspalkkioita tuottajaltaan Phil Spectorilta. Summasta jäi kullekin asianajajamaksujen jälkeen runsaat 100 000 dollaria.[3]
Vuonna 2007 Bennett esiintyi lyhyesti julkisuudessa, kun Ronettes nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen. Nimeämistilaisuudessa hän piti lyhyen kiitospuheen mutta ei laulanut osuuttaan esityksestä.[3]
Bennett kuoli kotonaan 67-vuotiaana paksusuolen syöpään vuonna 2009.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Richard Williams: Estelle Bennett The Guardian. 16.2. 2009. Viitattu 30.4.2016.
- ↑ a b c d e f Ben Sisario: Estelle Bennett, a Singer for the Ronettes, Is Dead at 67 The New York Times. 13.2.2009. Viitattu 30.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i Ben Sisario: A Life of Troubles Followed a Singer’s Burst of Fame The New York Times. 16.2.2009. Viitattu 30.4.2016.