Esseitä (Michel de Montaigne)

Michel de Montaignen esseekokoelma
(Ohjattu sivulta Esseitä (Montaigne))

Esseitä (Essais) on vuosina 1580–1588 ilmestynyt kolmiosainen kokoelma ranskalaisen filosofin Michel de Montaignen esseitä.

Esseitä
Essais
Esseiden vuoden 1588 Bordeux’n painoksen kansi. Laitos kuuluu Bordeux’n kaupunginkirjaston kokoelmiin.
Esseiden vuoden 1588 Bordeux’n painoksen kansi. Laitos kuuluu Bordeux’n kaupunginkirjaston kokoelmiin.
Alkuperäisteos
Kirjailija Michel de Montaigne
Kieli ranska
Genre essee
Julkaistu 1580–1588
Suomennos
Suomentaja Renja Salminen
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2003–2015
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 453 + 700 + 555 s.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Sisältö ja tyyli

muokkaa

Esseiden teemoja ovat moraalifilosofia, tavat ja tottumukset sekä itsensä tuntemus ja kuvaaminen.[1] Teos on aikansa mittapuulla vapaamielinen ja se korostaa moniarvoisuutta, suhteellisuutta ja suvaitsevaisuutta. Toisaalta nykynäkökulmasta sitä on pidetty myös patriarkaalisena.[2]

Esseitä ei ole kirjoitettu vakiintuneen mallin mukaisesti vaan Montaigne loi teostaan varten uuden kirjallisuuden lajin, esseen, jonka tarkoitus oli kokeilu ja tutkiskelu.[3] Esseiden teksti on omakohtaista.[1] Montaignen kirjallinen kehitys tulee ilmi teoksen kuluessa: teoksen alkuosassa hän taustoittaa kaikki huomionsa viittaamalla antiikin auktoriteetteihin, mutta loppua kohden tyyli vapautuu ja hän viittaa enemmän omiin havaintoihinsa.[4] Auktoriteetteja, joihin Esseissä viitataan, ovat muun muassa Seneca ja Plutarkhos.[2] Kirjailija vähättelee itseään, teostaan ja sen tyyliä teoksen lomassa, mutta toisaalta hän myös tuo ylpeänä esille teoksensa arvon ja ainutlaatuisuuden omakuvana.[1][4]

Esseiden ensimmäinen osa on katkonainen ja epäyhtenäinen ja sitä sävyttää Montaignen kuolleen ystävän Étienne de La Boétien muisto.[5] Teoksen toisen osan keskellä on osio nimeltä ”Apologia eli Raimond Sebondin puolustus”, joka voidaan lukea myös itsenäisenä teoksena.[1] Se kattaa kolmanneksen toisen osan tekstistä ja Montaigne osoittaa siinä, että ihmisen käsitys itsestään luomakunnan kruununa on perusteeton eikä ihmisellä ole oikeutta eläinten hyväksikäyttöön.[1][4] Esseiden kolmannessa osassa on pitkiä, harhailevia esseitä, jotka keskittyvät kirjailijaan itseensä.[5]

Kirjoitushistoria

muokkaa
 
Ote Esseiden vuoden 1588 Bordeux’n painoksesta, joka on varustettu Montaignen korjauksin ja huomautuksin.

Montaigne vetäytyi hallintovirastaan vuonna 1571 ja aloitti Esseiden kirjoittamisen. Vetäytyessään hän teki asiasta juhlallisen ilmoituksen, joka on yhä hänen linnansa tornin kirjastohuoneessa. Ilmoitukseen viitataan Esseissä.[2]

Montaigne muokkasi Esseitä kuolemaansa saakka ja teoksesta on julkaistu editioita, joista tekstin kerroksellisuus tulee ilmi.[1] Montaigne testamenttasi Esseensä adoptiotyttärelleen ja kirjalliselle suojatilleen Marie de Gournaylle, joka julkaisi Pierre de Brachin avustamana teoksen postuumin edition. Uusimmassa tutkimuksessa käytetään alkuperäisenä pidettyä, Montaignen omakätisesti laatimaa Bordeaux’n painosta vuodelta 1588.[2]

Vaikutukset, arvostelut ja tulkinnat

muokkaa

Esseitä paheksuttiin pitkään siitä, että sen katsottiin olevan maallinen ja sopimaton. Blaise Pascal piti teosta ”typeränä”, Voltaire taas hurmaavana. Esseitä vaikutti vahvasti Jean-Jacques Rousseauhon, joka lainaa teosta läpi koko tuotantonsa ja pohjaa oman ajattelunsa Montaignen teokseen samaan tapaan kuin Montaigne pohjasi Esseensä antiikin auktoriteetteihin. Rousseaun suhtautuminen Esseisiin oli kuitenkin ristiriitainen eikä hän katsonut Montaignen olleen teoksessa täysin rehellinen. 1900-luvun Ranskassa Esseiden merkitys nykyaikaiselle ajattelulle ja minäkuvalle tunnistettiin lopullisesti.[3] Yleisesti esseitä pidetään Ranskassa kiistämättömänä klassikkona.[2]

Tutkimusteoksessaan Mimesis Erich Auerbach käsittelee Esseiden suhdetta kirjoitusaikaansa. Auerbachin jälkeen moni Esseiden tulkitsija on painottanut Montaignen käsitysten nykyaikaisuutta.[4] Ranskalainen kirjallisuudentutkimus pitää Esseitä usein omaelämäkertojen lajityypin ensimmäisenä ranskalaisena teoksena.[2]

Suomennokset

muokkaa

Montaignen esseitä suomensi 1920-luvulla Edwin Hagfors ja 1950-luvulla Marketta Enegrén. Renja Salmisen 2000-luvulla ilmestynyt suomennos on käännös teoksesta kokonaisuudessaan. Se on käännetty kriittisten ja kommentoitujen laitosten pohjalta ja varustettu suomentajan esipuheella.[1] Salmisen suomennos perustuu Bordeaux’n painokseen.[2] Salmiselle myönnettiin kolmannen osan suomennoksesta J. A. Hollon palkinto. Palkintoraati katsoi, että ”kolmas osa kruunaa WSOY:n ja Renja Salmisen ansiokkaan hankkeen, jonka myötä Montaignen esseetuotanto on saatu ensi kertaa kokonaisuudessaan suomen kielelle”. Palkintoperusteluiden mukaan ”sivistynyt alkuteos on – – vihdoin saanut yhtä sivistyneen suomennoksen”. Raati piti Salmisen kieltä tarkkana ja vivahteikkaana.[6]

Teostiedot

muokkaa
  • Tutkielmia – valikoima. Suomentanut Edwin Hagfors. Hämeenlinna: Karisto, 1922.
  • Esseitä. Suomentanut Marketta Enegrén. Helsinki: WSOY, 1955.
  • Esseitä: Osa 1. Suomentanut ja selityksin varustanut Renja Salminen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28207-3
  • Esseitä: Osa 2. Suomentanut ja selityksin varustanut Renja Salminen. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33966-4
  • Esseitä: Osa 3. Suomentanut ja selityksin varustanut Renja Salminen. Helsinki: WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-39556-1

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g Kosonen, Päivi: Klassikko: Inhimillisen elämän monimuotoisuuden tinkimätön tutkija 6.11.2008. Kiiltomato.net. Viitattu 16.5.2022.
  2. a b c d e f g Kosonen, Päivi: Montaignen esseiden uusi suomennos 24.8.2004. Agricola – Suomen humanistiverkko. Viitattu 16.5.2022.
  3. a b Kosonen, Päivi: Montaigne havainnoi elämän monimuotoisuutta 17.4.2015. Agricola – Suomen humanistiverkko. Viitattu 16.5.2022.
  4. a b c d Säntti, Joonas: Esseisti laskeutuu tornista 7.6.2015. Kiiltomato.net. Viitattu 16.5.2022.
  5. a b Mäkelä, Matti: Renja Salmisen 15-vuotinen urakka on valmis 19.4.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.5.2022.
  6. SKTL:n vuoden 2016 käännöspalkintojen voittajat julkistettu 8.4.2016. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto. Viitattu 16.5.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa