Avaa päävalikko

Espen Andersen

norjalainen yhdistetyn hiihtäjä, s. 1961
Tämä artikkeli käsittelee vuonna 1961 syntynyttä norjalaista hiihtäjää. Muita samannimisiä henkilöitä on lueteltu täsmennyssivulla.

Espen Andersen (s. 12. heinäkuuta 1961) on norjalainen yhdistetyn hiihtäjä, jonka ura on päättynyt. Hän edusti Lynin urheiluseuraa.

Mitalit
Maa:  Norja
Miesten yhdistetty
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Oslo 1982 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Seefeld 1985 joukkuekilpailu

Andersen kuului Norjan joukkueeseen, joka saavutti hopeaa Oslon MM-kilpailujen 1982 joukkuekilpailussa. Hopeamitali jaettiin Suomen ja Norjan kesken. Seefeldin MM-kilpailuissa 1985 Andersen oli mukana Norjan hopeajoukkueessa, johon kuuluivat myös hänen pikkuveljensä Geir Andersen sekä Hallstein Bøgseth. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 1987 Espen Andersen oli henkilökohtaisessa kilpailussa kolmastoista.

Andersen voitti Holmenkollenin kisojen yhdistetyn kilpailun maaliskuussa 1984. Tämän lisäksi hän ylsi vain kerran palkintokorokkeelle maailmancupin osakilpailussa oltuaan toinen Canmoressa kaudella 1986–1987. Cupin kokonaiskilpailussa hän oli parhaimmillaan yhdeksäs kaudella 1985–1986.

LähteetMuokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.