Avaa päävalikko

Erkki Eugen Poroila (1. heinäkuuta 1921 Helsinki26. huhtikuuta 2012[1]) oli suomalainen upseeri ja pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaisessa että kansainvälisessä jalkapalloilussa.

Erkki Poroila toimi Suomen Palloliiton pääsihteerinä sekä projektien vetäjänä vuosina 1966–1983. Hän oli myös jäsenenä lukuisissa UEFA:n ja FIFA:n valiokunnissa 1968 ja 1989 välisenä aikana, ja hän on toiminut molempien liittojen tarkkailijatehtävissä. Poroila on ollut mukana useiden kansainvälisten jalkapalloturnausten järjestelyissä. Hän on osallistunut muun muassa vuoden 1982 alle 18-vuotiaiden EM-lopputurnauksen, vuoden 1985 alle 19-vuotiaiden MM-kisojen, vuoden 1984 Euroopan-mestaruuskilpailujen ja Soulin olympialaisten järjestelytehtäviin. Meksikon MM-kisoissa 1986 Poroila toimi lehdistöpäällikkönä Guadalajarassa. Poroila nimettiin pitkällisen jalkapalloilun parissa tehdyn työn ansiosta Suomalaisen jalkapalloilun Hall of Fameen.[2][3][4]

Poroila valmistui Kadettikoulusta ja on käynyt Sotakorkeakoulun. Ennen Palloliiton toimintaan siirtymistään hän toimi apulaissotilasasiamiehenä Lontoossa 1954–1955 ja sotilasasiamiehenä Varsovassa 1962–1965 sekä Etelä-Uudenmaan sotilaspiirin ja Pääesikunnan tiedotusosaston päällikkönä. Erotessaan vakinaisesta palveluksesta 1967 hän oli sotilasarvoltaan eversti.[2][3]

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

  • Englantilais-suomalainen & suomalais-englantilainen sotilaslyhennesanasto = Finnish-English & English-Finnish glossary of military abbreviations. Helsinki: Pääesikunnan tykistötoimisto, 1954. Uudistettu lisäpainos vuonna 1960.

LähteetMuokkaa

  1. Mietteitä kuolinvuoteen ääreltä Olli Poroilan blogi. Viitattu 3.5.2012.
  2. a b Erkki Poroila in memoriam Suomen Palloliiton sivusto. Viitattu 15.5.2012.
  3. a b Ilkka Suomalainen, Timo Junttila: Erkki Poroila. Helsingin Sanomat - Nimiä tänään, 1.7.1991.
  4. Kunniagalleriaan seitsemän lisäjäsentä. Helsingin Sanomat, 25.5.2007.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.