Eristiikaksi (m.kreik. eristike tekhne, "riitelyn taito"; 'eris' = "kisa", "kamppailu", "riita") kutsutaan dialektiikkaa, jonka harjoittajat eli eristikot pyrkivät löytämään väittelytapoja, joilla voi kumota mitä tahansa. Tällainen väittely- tai kiistelytaito kehittyi antiikin aikana sofistiikasta. Nimitystä 'eristikko' on käytetty alusta asti lähinnä pilkallisessa mielessä, päinvastoin kuin nimitystä 'sofisti', joka muuttui pilkkanimitykseksi vasta myöhemmin.

Sana eristiikka peräisin antiikin Eris-jumalattaren nimestä, joka tarkoittaa kaaosta, epäjärjestystä ja riitaa. Se on retoriikassa määritelty viestinnäksi, jonka tavoitteena on nujertaa vastustajaksi mielletty ihminen tai ryhmä.[1]

MenetelmätMuokkaa

Eristikkojen menetelmiin kuuluivat erilaiset ristiriitojen tai näennäisten ristiriitojen synnyttämisen retoriset menetelmät, kuten reductio ad absurdum -tyylinen argumentointi.

Eristinen sanankäyttäjä ei halua kuunnella vastaväitteitä, eikä välitä harjoittaa kriittistä itsearviointia. Pohtiessaan asioiden välisiä yhteyksiä ja muotoillessaan päättelyaskelia johtopäätösten tueksi eristikko halua nähdä vaivaa tarkistaakseen käsitystensä todenpitävyyttä. Hänelle kelpaa mikä tahansa, millä vastustajaa voi heikentää.[1]

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan eristisen viestinnän tunnistaa faktojen vääristelemisestä ja niiden valikoivasta esittämisestä, mutta myös asioiden tarkoitushakuisesta liioittelusta ja paisuttelusta. Retorisia tehokeinoja viljellään runsaasti viestijän kannalta edullisella, mutta vastustajan kannalta haitallisella tavalla.[1]

Hallamaa kirjoittaa:

Eristiikassa retoriikka korvaa argumentaation. Satiiria, pilkkaa, sutkautuksia, hyperbolia ja humoristisia metaforia viljelevä eristinen sanankäyttö tempaa mukaansa ja tehoaa välittömästi. Se on usein sidoksissa esittäjän persoonaan ja jää vaille merkitystä, ellei lennokasta sanankäyttöä ole seuraamassa siitä vaikuttuvaa yleisöä.[1]

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Schopenhauer, Arthur: Taito olla ja pysyä oikeassa. Suomennos ja jälkisana Jarkko S. Tuusvuori, Eristiikka ja filosofia (johdatus eristiikan historiaan). Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2005.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa