Erigone (mytologia)

Erigone oli kreikkalaisessa mytologiassa kahden eri naishahmon nimi.

Erigone, Charles André van Loo (1747).

Erigone, Ikarioksen tytär muokkaa

Erigone oli Ikarioksen, jonka luona Dionysos vieraili Ateenassa, tytär[1]. Hänen isänsä sai vieraaltaan lahjaksi vieraanvaraisuudestaan viiniköynnöksen ja taidon valmistaa viiniä[2]. Hän halusi esitellä uuden juomaan naapureilleen, mutta kun hän antoi eräiden paimenien maistaa sitä, nämä runsaan juomisen tuloksena juopuivat, ja luullen Ikarioksen myrkyttäneen heidät, tappoivat tappoivat tämän[2][3]. Päivän taas valjettua ja paimenten selvittyä he ymmärsivät asioiden laidan ja hautasivat ruumiin. Erigone huolestui isästään, kun tämä ei palannutkaan metsästämästä, ja lopulta lähti etsimään tätä koiransa Mairan avulla. Löydettyään isänsä ruumiin hän suruissaan tämän kohtalosta hirttäytyi[1]. Hänen koiransakin kerrotaan tämän jälkeen surmanneen itsensä hukuttautumalla kaivoon[4].

Rangaistukseksi tästä Dionysos sai ateenalaisten tyttäret vimmaan käyttäytyä samalla tavoin; kerrotaan, että Erigone olisi itse rukoillut näille samaa kohtaloa kuin itselleen ennen kuin hän surmasi itsensä[4]. Kun nämä tiedustelivat Apollonilta itsemurhien syytä, he saivat vastaukseksi piittaamattomuutensa Ikarioksen ja Erigonen kohtalosta. Näin sai alkunsa vuosittainen juhla, jossa puihin ripustettiin hirtettyjä nukkeja ja annettiin juomauhreja näiden kahden muistolle[3].

Dionysoksen tai Zeuksen kerrotaan nostaneen Erigonen taivaalle Neitsyen tähdistöksi[5][6] ja hänen koiransa Mairan Ison koiran tähdistöksi[7].

Erigone, Agamemnonin puoliso muokkaa

Erigone oli Aigisthoksen ja Klytaimestran tytär ja Agamemnonin puoliso. Oresteen, velipuolensa, kanssa hän sai pojan, joka sai nimen Penthilos[8].

Lähteet muokkaa

  1. a b Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 3.14.7 (engl. käännös)
  2. a b Plutarkhos, Moralia iv.9 (engl. käännös)
  3. a b Hyginus, Fabulae cxxx (engl. käännös)
  4. a b Hyginus, Astronomica ii.4 (engl. käännös)
  5. Hyginus, Astronomica ii.25 (engl. käännös)
  6. Hyginus, Fabulae ccxxiv (engl. käännös)
  7. Hyginus, Astronomica ii.35 (engl. käännös)
  8. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 2.18.6 (engl. käännös)