Eric Ross Weinstein (s. lokakuu 1965) on yhdysvaltalainen matemaatikko, taloustieteilijä, intellektuelli ja sijoitusyhtiö Thiel Capitalin (erään Peter Thielin sijoitusyhtiöistä) toimitusjohtaja.[1]

Eric Weinstein.

Weinstein syntyi Los Angelesissa. Vuonna 1985 hän valmistui kandidaatiksi ja maisteriksi Pennsylvanian yliopistosta matematiikan alalla. Tohtorin tutkinnon hän suoritti matemaattisesta fysiikasta Harvardin yliopistossa 1992. Hän on työskennellyt tutkijana muun muassa Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa, Massachusetts Institute of Technologyssa sekä Harvardin yliopistossa.

Julkisuudessa Weinstein tunnetaan parhaiten siitä, että hän lanseerasi termin Intellectual Dark Web (IDW), johon yhdistettyjä henkilöitä ovat muun muassa Joe Rogan, Christina Hoff Summers, Jordan Peterson ja Weinsteinin veli biologi Bret Weinstein. Weinsteinilla on myös 2019 perustettu Youtube-kanava, The Portal, jolla hän on julkaissut käymiään keskusteluja mm. Peter Thielin ja Werner Herzogin kanssa.

Lähteet muokkaa