Éric Milazar (s. 1. kesäkuuta 1975 Rodrigues, Mauritius) on mauritiuslainen pikajuoksija, joka on erikoistunut 400 metrin juoksuun.[1]

Milazar karsiutui alkuerissä Sevillan MM-kilpailuissa 1999 ja Sydneyn olympialaisissa 2000.[1] Edmontonin MM-kilpailuissa 2001 hän juoksi loppukilpailussa ajan 45,13 sijoittuen alun perin viidenneksi[2], mutta nousi Antonio Pettigrew'n hylkäyksen jälkeen neljänneksi[3]. Madridin maailmancupissa 2002 hän sijoittui neljänneksi.[1]

Milazar oli Pariisin MM-kilpailuissa 2003 alun perin seitsemäs ajalla 45,17,[4] mutta nousi Calvin Harrisonin ja Jerome Youngin hylkäysten jälkeen viidenneksi.[5] IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän sijoittui samana vuonna kolmanneksi.[1]

Milazar karsiutui vuonna 2004 välierissä Ateenan olympialaisissa ja sijoittui kahdeksanneksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Helsingin 2005 ja Osakan MM-kilpailuissa 2007, Pekingin olympialaisissa 2008 sekä Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän karsiutui 400 metrin alkuerissä.[1]

Milazar on voittanut 400 metrin Afrikan-mestaruuden Algerissa 2000, Tunisissa 2002 ja Brazzavillessä 2004.[6] Lisäksi hän juoksi ankkuriosuudet Mauritiuksen saadessa hopeaa 4 × 400 metrin ja pronssia 4 × 100 metrin viesteissä Tunisissa 2002.[7]

Ennätykset muokkaa

Ulkoradat muokkaa

[1]

Laji Tulos Paikka Päivä
200 m 20,66 La Chaux-de-Fonds 8. elokuuta 2004
300 m 32,57 Villeneuve-d'Ascq 12. kesäkuuta 2005
400 m 44,69 Madrid 7. heinäkuuta 2001

Sisäradat muokkaa

[1]

Laji Tulos Paikka Päivä
200 m 21,24 Eaubonne 27. tammikuuta 2006
400 m 46,28 Aubière 26. helmikuuta 2006

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g Eric Milazar Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi) Viitattu 6.9.2009
  2. Athletics World Championships 2001 at Edmonton (can) Men: 400 m Sports123.com. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)
  3. Edmonton 2001 results www2.iaaf.org. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)
  4. Athletics World Championships 2003 at Paris (fra) Men: 400 m Sports123.com. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)
  5. 400 Metres - M Final www.iaaf.org. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)
  6. Athletics African Championships Men: 400 m Sports123.com. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)
  7. African championships Rades (Tunisia) 6-10 August 2002 www.africathle.com. Viitattu 16.7.2009. (englanniksi)