Enrico Fermi
Enrico Fermi (29. syyskuuta 1901 – 28. marraskuuta 1954)[1] oli italialais-amerikkalainen fyysikko. Erityisen tunnettu hän on työstään kvanttimekaniikan alalla, beetahajoamisen tutkimisessa ja ensimmäisen ydinreaktorin kehittämisessä. Hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1938.[2]
| Enrico Fermi | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. syyskuuta 1901 Rooma, Italia |
| Kuollut | 28. marraskuuta 1954 (53 vuotta) Chicago, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | Italialainen, yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Scuola Normale Superiore di Pisa |
| Väitöstyön ohjaaja | Luigi Puccianti |
| Instituutti |
Scuola Normale Superiore di Pisa Göttingenin yliopisto Leidenin yliopisto Rooman yliopisto Columbian yliopisto Chicagon yliopisto |
| Oppilaat | Chen Ning Yang, Murray Gell-Mann, Mario Ageno, Tsung-Dao Lee, Emilio Gino Segrè ja Owen Chamberlain |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiikanpalkinto (1938)Franklin-mitali (1947) |
 Nimikirjoitus |
|
Elämä muokkaa
Roomassa syntynyt Fermi alkoi tosissaan opiskella fysiikkaa 14-vuotiaana veljensä Giulion kuoleman jälkeen selviytyäkseen surustaan. Hän menestyi opinnoissaan erittäin hyvin ja siirtyi opiskelemaan lahjakkaille nuorille tarkoitettuun Scuola Normale Superioreen. Valmistuttuaan hän lähti Göttingenin yliopistoon, jossa vaikuttivat silloiset kvanttimekaniikan tärkeimmät kehittäjät kuten Wolfgang Pauli ja Werner Heisenberg. Puolen vuoden jälkeen hän kuitenkin siirtyi Leidenin yliopistoon Alankomaihin opiskelemaan Paul Ehrenfestin johdolla. Siellä hän tapasi myös Albert Einsteinin.
Vuonna 1926 Fermi kehitti statistisen fysiikan periaatteen, jota kutsutaan Fermin–Diracin statistiikaksi.[3]
Opetettuaan lyhyen aikaa Firenzen yliopistossa lahjakas Fermi sai teoreettisen fysiikan professuurin Roomasta vuonna 1927. Hän keräsi ympärilleen tutkijaryhmän, joka omistautui erilaisiin teoreettisiin ja kokeellisiin tutkimuksiin. Nämä nyt kuuluisiksi tulleet kokeet käsittelivät Fermin–Diracin statistiikkaa, beeta-hajoamista ja hitaiden neutronien löytämistä, joita tarvittiin ydinreaktorin kehittämisessä. Vuonna 1938 Fermille myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto työstään ydinfysiikan ja hitaiden neutronien parissa.
Kun Fermi oli saanut palkintonsa, hän muutti Yhdysvaltoihin vaimonsa Lauran ja lastensa kanssa. Fermin vaimo oli juutalaista syntyperää, ja Italian fasistihallinto oli juuri kiristänyt antisemitistisiä lakejaan. Fermi sai pian professuurin Columbia Universitystä. Vuonna 1945 Fermi siirtyi professoriksi Chicagon yliopistoon. Chicagossa hän työskenteli kuitenkin vuodesta 1941. Fermi sai ensimmäisenä hallitusti syntymään atomiydinten hajoamisen ketjureaktiona, mikä on ensiarvoisen tärkeää sekä atomipommin että ydinvoimaloiden rakentamisessa.[4]
2. joulukuuta 1942 käynnistyi Chicagon yliopiston kampuksella, oikeammin sen hylätyllä tenniskentällä maailman ensimmäinen hallittu reaktiivinen ydinfissio.[5] Fermin apureina oli niin kutsuttu "itsemurharyhmä" — joukko nuoria apulaisia. Heidän oli määrä kaataa väkevöityä kadmium-liuosta reaktion pysäyttämiseen, tapahtumien kulun siten vaatiessa. Kerrotaan, että mikäli he olisivat toimineet liian innokkaasti, Fermi uhkasi hakata heidät palasiksi pajavasaraa käyttäen. Kadmium-liuoksen kaataminen olisi tehnyt tästä "pile" eli miilu-tyypin reaktorista lopullisesti käyttökelvottoman.
Vuonna 1944 Fermi muutti perheineen Los Alamosin atomitutkimuskeskukseen atomipommin rakentamista johtaneen Robert Oppenheimerin ja muiden maailman johtavien fyysikoiden seuraan. Manhattan-projekti oli täydessä käynnissä, ja myös Fermillä oli atomipommin kehittämisessä tärkeä osa. Hänet oli ollut myös mukana komiteassa, joka päätti suositella atomipommin valmistamista Yhdysvaltain presidentille.
Toisen maailmansodan päätyttyä Fermi palasi ydintutkimuskeskukseen Chicagoon. Elämänsä loppupuolella hän tutki muun muassa pioneja ja kehitteli teoriaa kosmisen säteilyn alkuperästä.[3] Fermi kuoli vuonna 1954 syöpään, jonka hän todennäköisesti sai työstään. Hänen hautamuistomerkkinsä on Firenzen Santa Croce -kirkossa aivan Galileo Galilein haudan vieressä. Fermin mukaan on nimetty alkuaine fermium.
Fermi oli erikoislaatuinen fyysikko siinä mielessä, että hän ei keskittynyt vain joko kokeelliseen tai teoreettiseen tutkimustyöhön vaan oli hyvä molemmissa. Erityisen taitava hän oli arvioimaan nopeasti suuruusluokkia; "Fermin metodi" tarkoittaakin nopeiden approksimaatioiden laskemista esimerkiksi kirjekuoren takapuolelle. Hän oli myös ihmisenä hyvin pidetty vaatimattomuutensa takia. Fermi oli aina valmis tekemään myös rutiininomaista työtä.
Tutkimustyö muokkaa
Alkeishiukkasista bosonit noudattavat Bosen-Einsteinin statistiikkaa, ja niitä voi olla useita samassa kvanttimekaanisessa tilassa. Fermionit, joiden spinkvanttiluku on puoliluku, puolestaan noudattavat Fermin-Diracin statistiikkaa, eikä täsmälleen samassa tilassa voi olla kuin yksi hiukkanen (Paulin kieltosääntö). Kvanttimekaanisten puuhastelujensa jälkeen Fermi suuntasi huomionsa syvemmälle atomiin, sen ytimeen. Neutronin keksimisen jälkeen (James Chadwick vuonna 1932) beetahajoaminen voitiin selittää tapahtumana, jossa neutroni hajoaa protoniksi, elektroniksi ja neutriinoksi. Vuotta myöhemmin Fermi muotoili tämän täsmälliseksi kvanttimekaaniseksi teoriaksi.
Atomiydinten halkeaminen eli fissio voidaan saada aikaan pommittamalla riittävän epävakaita ytimiä neutroneilla. Halkeamisessa vapautuu lisää neutroneja, jotka puolestaan voivat halkaista uusia ytimiä. Fermi näki tämän ketjureaktion mahdollisuuden heti kun fissio oli keksitty ja alkoi tehdä kokeita, joiden tarkoituksena olisi saada ketjureaktio toimimaan hallitusti laboratoriossa. Hän onnistuikin vuonna 1942 Chicagossa; koetta voidaan pitää maailman ensimmäisenä ydinreaktorina.[6]
Lähteet muokkaa
- ↑ Badash, Lawrence: Enrico Fermi Encyclopædia Britannica. 24.11.2018. Viitattu 1.12.2018 (englanniksi).
- ↑ Emilio Segrè: Enrico Fermi, Physicist, s. 98. University of Chicago Press, 1970. ISBN 9780226744735. Google book (limited preview). (englanniksi)
- ↑ a b Fermi, Enrico: Artificial radioactivity produced by neutron bombardment - Nobel Lecture (pdf) NobelPrize.org. 12.12.1938. Viitattu 1.12.2018.
- ↑ Max Morgan Witts & Gordon Thomas: Enola Gay – Pommikone Hiroshiman yllä. Suom. Antti Nuuttila. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X. (s. 51)
- ↑ Enrico Fermi Biographical NobelPrize.org. Viitattu 1.12.2018.
- ↑ Chicago Pile One Scientists Viitattu 21.7.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Enrico Fermi Wikimedia Commonsissa
- Lavender, Gemma: Heroes of Space: Enrico Fermi Space Magazine. 9.11.2018. Viitattu 1.12.2018 (englanniksi).
- Enrico Fermi Atomic Heritage Foundation. Viitattu 1.12.2018 (englanniksi).
- O'Connor, John: Enrico Fermi University of St Andrews. marraskuu 2006. Viitattu 21.7.2023 (englanniksi).
- Telegdi, Valentine: Enrico Fermi in America. Physics Today, 2002, 55. vsk, nro 6, s. 38. doi:10.1063/1.1496374. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.12.2018 (englanniksi).