Emu
Emu (Dromaius novaehollandiae) on lentokyvytön Australiassa elävä kasuaarilintu. Lajin nimesi John Latham vuonna 1790.
| Emu | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Kasuaarilinnut Casuariiformes |
| Heimo: | Kasuaarit Casuariidae |
| Suku: | Emut Dromaius |
| Laji: | novaehollandiae |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Dromaius novaehollandiae |
|
 Emun levinneisyys. |
|
| Alalaijt | |
|
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja ominaisuudet muokkaa
Emut muistuttavat hieman kasuaareja ja strutseja. Emu on kasuaaria kookkaampi, mutta strutsia hieman pienikokoisempi. Emu on Australian suurin ja koko maailman toiseksi suurin lintu. Emulla on strutsista poiketen vain kolme varvasta. Emun höyhenys poikkeaa muiden lintujen höyhenistä, sillä sen höyhenen kasvupisteestä kehittyy kaksi höyhentä. Emut ovat väriltään ruskeita ja niiden pää on tumma tai musta. Emut voivat painaa 60 kiloa ja niiden huippunopeus on noin 50 km/h. Ne ovat tarvittaessa hyviä uimareita.
Emut elävät 10–20 vuotta, tarhaoloissa kauemminkin.
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Emuja tavataan luonnonvaraisina vain Australiassa. Niitä tavataan lähes koko mantereelta, mutta itärannikolla ja mantereen keskiosissa kanta on harvempi.[2]
Emuja on aiemmin elänyt myös Tasmaniassa, Kengurusaarella ja King Islandilla, mutta niiden alalajit hävisivät pian eurooppalaisten tulon jälkeen.[3] Tasmanianemu (D. n. diemensis) hävisi luonnosta vuoden 1865 aikoihin.[4]
Emuja tavataan hyvin monipuolisissa ympäristöissä rannikoilta Snowy Mountains -vuorten rinteille asti. [3] Laji suosii kuitenkin savannimetsiä ja ruohomaita sekä subtrooppista ilmastoa. Emut tarvitsevat vesialtaita, joten ne välttelevät tiheitä metsiä sekä aavikoituneita alueita.[2] Länsi-Australiassa emut käyttävät muuttoreittejä liikkuessaan ruoan perässä, ne menevät pohjoiseen kesäisin ja etelään talvisin. Itä-Australiassa samanlaista ilmiötä ei esiinny.
Australian emukanta on noin 625 000–725 000 yksilöä.
Lisääntyminen ja käyttäytyminen muokkaa
Koiras rakentaa maahan pesän oksista, ruohoista, lehdistä ja puunkuoresta. Se parittelee 1–3 naaraan kanssa, jotka munivat samaan pesään. Emut munivat kerrallaan 5-15, keskimäärin 11 tummanvihreää munaa. Yksi muna painaa noin 800 grammaa. Koiras hautoo munia 56 päivää eikä käy lainkaan syömässä haudonnan aikana. Sen paino putoaa kolmanneksella ja se joutuu käyttämään keväällä (Suomen syksyllä) keräämiään runsaita rasvavarantoja. Poikaset ovat pesäjättöisiä lähtien liikkeelle muutaman päivän ikäisinä. Ne ovat aikuisen kokoisia vuoden vanhoina. Koiras huolehtii yksin poikasista 1½ vuotta.
Emu on hyvin sosiaalinen laji ja kerääntyy usein valtaviksi parviksi, jotka vaeltavat pitkiäkin matkoja, jopa tuhat kilometriä, hyville ruokapaikoille.
Ravinto muokkaa
Emujen pääravinto koostuu kasveista, hedelmistä, hyönteisistä ja muista pienistä eläimistä. Emut nielevät pieniä kiviä, jotka helpottavat ruoan sulatusta lihasmahassa. Emujen on myös havaittu syövän hiiltä, mutta tälle käyttäytymiselle ei tiedetä syytä.
Suojelu muokkaa
Emuja ovat käyttäneet ruokanaan Australian alkuperäiskansat ja varhaiset siirtolaiset. Eurooppalaiset tappoivat emuja myös niiden vahingoittaessa viljelyksiä, esimerkkinä tästä on vuoden 1932 ”emusota”. Jo vuonna 1865 ehdotettiin emujen suojelemista sen jälkeen, kun laji oli hävinnyt Tasmaniasta. Emu suojeltiin vuonna 1999 voimaan astuneella lailla.
IUCN luokittelee emujen kannan vakaaksi ja lajin elivoimaiseksi. IUCN:n mukaan täysikasvuisia emuja on noin 630 000 – 725 000.[1]
Lähteet muokkaa
- Perrins, Christopher M. (päätoim.) 1992: Otavan lintutieto - Maailman linnut. Otava. ISBN 951-1-12001-8
- Taksonomian lähde: http://www.itis.gov/servlet/SingleRpt/SingleRpt?search_topic=TSN&search_value=174385
Viitteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Dromaius novaehollandiae IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-2. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)
- ↑ a b George Shorter: Dromaius novaehollandiae Animal Diversity Web. 2012. Regents of the University of Michigan. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)
- ↑ a b George Shorter: Emu Australian Geographic. Australian Geographic Society. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)
- ↑ Dromaius novaehollandiae diemenensis — Tasmanian Emu, Emu Species Profile and Threats Database. Commonwealth of Australia. Viitattu 6.5.2023. (englanniksi)