Emma Nuutinen

suomalainen jääkiekkoilija

Emma Nuutinen (s. 7. joulukuuta 1996 Helsinki) on suomalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan hyökkääjä.[1] Hän on pituudeltaan 172 cm[2]. Lokakuussa 2020 Nuutinen teki tammikuun 2021 loppuun ulottuvan sopimuksen Kiekko-Espoon kanssa.[3]

Mitalit
Maa:  Suomi
Naisten jääkiekko
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Pyeongchang 2018 jääkiekko
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Suomi 2019 jääkiekko
Pronssia Pronssia Ruotsi 2015 jääkiekko
Pronssia Pronssia Yhdysvallat 2017 jääkiekko

Nuutinen siirtyi Kiekko-Vantaan juniorijoukkueesta SM-sarjaseura Espoo Bluesiin kauden 2011–2012 aikana[1][4]. Seuraavalla kaudella hänet valittiin SM-sarjan kauden tulokkaaksi ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi[4]. Kaudella 2013−2014 hänet valittiin All Stars -kentälliseen. Hän pelasi Bluesissa kevääseen 2016 saakka. Kauden 2016–2017 hän pelasi Pohjois-Dakotan yliopiston joukkueessa ja kausilla 2017–2020 Mercyhurstin yliopistossa.[1]

Nuutinen on pelannut 92 SM-sarjan runkosarjan ottelua, joissa on tehnyt 85 maalia ja antanut 92 maalisyöttöä. Pudotuspeleissä hän on tehnyt 38 ottelussa 24 maalia ja antanut 22 maalisyöttöä. NCAA:n sarjassa hän on pelannut 121 runkosarjan ottelua, joissa hän on tehnyt 55 maalia ja antanut 45 maalisyöttöä. (tilanne kauden 2020−2021 jälkeen)[1]

Nuutinen pelasi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2012, 2013 ja 2014[2]. Vuoden 2013 kisoissa hänet valittiin all stars -hyökkääjäksi. Hän pelasi ensimmäisen naisten maaottelunsa Japania vastaan elokuussa 2013. Hän kuului viidenneksi sijoittuneeseen Suomen joukkueeseen Sotšin olympialaisissa 2014[4][5] sekä Suomen pronssijoukkueisiin MM-kilpailuissa Ruotsissa 2015[6] ja Yhdysvalloissa 2017[1]. Pyeongchangissa 2018 hän saavutti olympiapronssia[7]. Suomen MM-kilpailuissa 2019 hän oli saavuttamassa Suomen ensimmäistä MM-hopeaa[8][9].

Hän on pelannut 2.4.2021 mennessä 102 naisten maaottelua ja kerännyt niissä tehopisteet 14+18=32. Olympialaisissa hän on tehnyt 12 ottelussa kaksi maalia ja antanut yhden maalisyötön, MM-kilpailuissa hän on antanut 18 ottelussa yhden maalisyötön.[1][10].

Nuutinen on pelannut myös jalkapalloa naisten Ykkösessä Tikkurilan Palloseurassa. Hän edusti Suomea jalkapallon alle 17-vuotiaiden EM-karsintaturnauksessa Ranskassa keväällä 2013.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Emma Nuutinen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  2. a b Emma Nuutinen Eurohockey.com. Viitattu 16.4.2015. (englanniksi)
  3. https://yle.fi/urheilu/3-11623871
  4. a b c d Emma Nuutinen Suomen Olympiakomitea. Arkistoitu 23.1.2014. Viitattu 24.1.2014.
  5. Emma Nuutinen sports-reference.com. Arkistoitu 25.12.2014. Viitattu 16.4.2015.
  6. Tämä joukkue palautti Naisleijonat mitalikantaan arvokisoissa! leijonat.fi. 4.4.2015. Viitattu 16.4.2015.
  7. Parkkinen, Jaakko: Naisleijonat taisteli pronssia! Rädyn päälle ajettiin, Hiirikoski sai mailasta päähän 21.2.2018. Yle. Viitattu 21.2.2018.
  8. Finland IIHF. Viitattu 14.4.2019. (englanniksi)
  9. Vainikka, Jussi: Yle seurasi hetki hetkeltä: Naisleijonien ennenaikaiset voitonjuhlat vaihtuivat katkeraan tappioon, Yhdysvallat vei maailmanmestaruuden uskomattomien käänteiden jälkeen Yle. Viitattu 14.4.2019.
  10. Kallioniemi, Riku (vt. päätoim.): Jääkiekkokirja 2018, s. 350. Jääkiekon SM-liiga Oy, 2017. ISSN 0784-3321.