Avaa päävalikko

Emma Irene Åström

Suomen ensimmäinen maisterin tutkinnon suorittanut nainen ja seminaarilehtori
Emma Irene Åström kunniatohtoriksi vihittynä Helsingin yliopiston Filosofisen tiedekunnan promootiossa 1927.

Emma Irene Åström (27. huhtikuuta 1847 Taivassalo3. heinäkuuta 1934 Tammisaari[1]) oli Suomen ensimmäinen maisterin tutkinnon suorittanut nainen (1882).[2] Hän työskenteli myös seminaarinlehtorina.

Vuonna 1869 Åström suoritti Jyväskylän seminaarin tutkinnon. Seminaarin johtaja Uno Cygnaeuksesta tuli Åströmin epävirallinen holhooja, joka aluksi vastusti Åströmin jatko-opintoja. Seminaarin matematiikanopettaja Ernst Bonsdorff kuitenkin ehdotti Åströmille ylioppilastutkinnon suorittamista ja Åström valmistui ylioppilaaksi vuonna 1873. Kouluylihallituksen esimies Casimir von Kothen hankki hänelle erityisluvan tutkinnon suorittamiseksi yliopistossa. Åström valmistui filosofian kandidaatiksi ja promovoitiin maisteriksi vuonna 1882. Muun muassa Zachris Topelius ja Adelaïde Ehrnrooth kirjoittivat tapauksen kunniaksi juhlarunon. Åström oli myös Topeliuksen Tähtien turvatit -teoksen päähenkilön esikuva.[1]

Åström työskenteli opettajana Jyväskylän yksityisessä suomalaisessa tyttökoulussa vuosina 1869–1870, Helsingin suomalaisessa tyttökoulussa 1871–1872, Helsingin kaupungin suomenkielisessä kansakoulussa 1873–1874, Helsingin saksalaisessa koulussa 1882–1886 ja Helsingin Sokeainopistossa 1880–1884. Vuosina 1874–1876 Åström oli Tammisaaren seminaarin historian, ruotsin ja suomen vt. lehtori ja varsinainen lehtori vuosina 1886–1923. Vuosina 1913–1920 hän toimi ajoittain vt. opettajana. Lisäksi hän opetti ajoittain Tammisaaren yhteiskoulussa ja Sisälähetyksen saarnaajakoulussa vuosina 1913–1927.[1]

Vuonna 1922 Alfons Takolander julkaisi elämäkerran Emma Irene Åström: Lagerns första kvinna. Vuonna 1927 Åströmistä tehtiin Helsingin yliopiston kunniatohtori ja vuonna 1932 riemumaisteri.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Väisänen, Maija: ”Åström, Emma Irene (1847–1934)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 849–850. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.11.2014).
  2. Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria 3: Oma maa ja maailma, s. 129. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-1844-4.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 604. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  • Takolander, Alfons: Emma Irene Åström: Lagerns första kvinna. Helsingfors: Söderström, 1922.
  • Takolander, Alfons: Emma Irene Åström: Ensimmäinen laakeroitu nainen. Suomentanut Hilma Räsänen. Helsinki: Rosma, 1923.
  • Åström, Emma Irene: Elämäni ja ystäväni: Muistelmateos. Toimittanut Elsa Enäjärvi-Haavio. Porvoo: WSOY, 1933.
  • Åström, Margit: Emma Irene Åström: Finlands första kvinnliga filosofie magister. Levnadsteckningar, 7. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, 421. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1967. ISSN 0457-6128. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa