Emilia Nyström
Emilia Nyström (s. 13. syyskuuta 1983 Muurame) on suomalainen, uransa vuonna 2015 lopettanut entinen rantalentopalloilija. Nyström pelasi läpi uransa identtisen kaksoissisarensa Erika Nyströmin parina. 177-senttinen Emilia on sisaruksista nuorempi. Sisarukset pelasivat yhteensä 157 FIVB:n World Tourin turnausta, mikä on kaikkien aikojen eniten lajin maailmankiertueella.[1]
Nyströmien uran paras saavutus oli EM-pronssi Berliinissä 2010. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen aikuisten arvokisamitali lentopallossa. Sisarukset voittivat lisäksi junioreiden ja nuorten Euroopan-mestaruuden.[2] He sijoittuivat parhaimmillaan beach volleyn maailmankiertueen osakilpailussa kolme kertaa viidenneksi. Lisäksi he sijoittuivat kerran seitsemänneksi ja kolmetoista kertaa yhdeksänneksi.[3] Nyströmit voittivat haastajakiertueen kilpailun Ranskan Le Lavandou'ssa vuonna 2003 ja sijoittuivat seuraavana vuonna samassa kilpailussa toiseksi. Turun kilpailussa he olivat kolmansia vuonna 2006.
Nyströmit voittivat naisten beach volleyn Suomen mestaruuden vuosina 2002, 2004, 2005, 2006, 2008 ja 2009. SM-hopeaa he saavuttivat vuosina 2000 ja 2001.[4] Nyströmit ilmoittivat marraskuussa 2015 lopettavansa rantalentopallouransa.[5] Sisarusten viimeinen beach volley -kausi 2015 oli loukkaantumisten sävyttämä, eikä pari kyennyt osallistumaan esimerkiksi SM-finaaleihin. Nyströmit pelasivat Euroopan kisoissa Bakussa kesällä 2015, mutta kisojen jälkeen he eivät enää kentällä esiintyneet Erikan selkävaivojen vuoksi.[6]
Suomen historian ensimmäinen beach volleyn olympiapaikka oli sisarusten tavoitteena niin Pekingin kesäolympialaisiin 2008 kuin myös Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisiin. Rioon suomalaiset eivät enää tavoitelleet, kun loukkaantumiset sotkivat pelit. Olympiaunelma jäi sisaruksilta molemmilla kerroilla harmittavan lähelle, kun heidät kisoista erotti vain muutama maailmanlistalla korkeammammelle sijoittunut pari.[1]
Yksityiselämä
muokkaaNyström seurusteli jääkiekkovalmentaja Ari-Pekka Siekkisen kanssa ja heille syntyi lapsi kesäkuussa 2018.[7] Perhe asui aluksi Japanissa, jossa Siekkinen oli töissä.[8] Sittemmin Nyström on muuttanut lapsensa kanssa synnyinseuduilleen Muurameen.[9]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Kiila: Arvokas perintö. Kiila-lehti, 2/2016. Suomen Lentopalloliitto.
- ↑ Nyströmeille historialliset EM-pronssit yle.fi. 14.8.2010. Viitattu 19.8.2010.
- ↑ Emilia Nyström Beach Volleyball Database. Viitattu 19.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Nyström Emilia Beach Volley tietokanta, Suomen Lentopalloliitto. Arkistoitu 24.1.2009. Viitattu 24.4.2010.
- ↑ Suomen beach volley –tähtien ura ohi – ”Elämä jatkuu ilman suomalaisia kaksosia” Yle Urheilu. https://plus.google.com/102894459181339261226/. Viitattu 12.11.2015.
- ↑ Selkävamma pakottaa Nyströmit pois SM-finaaleista Yle Urheilu. https://plus.google.com/102894459181339261226/. Viitattu 12.11.2015.
- ↑ KSML: Emilia Nyström, 34, ja Ari-Pekka Siekkinen, 53, saavat kesävauvan! iltalehti.fi. Viitattu 9.4.2018.
- ↑ 18 vuotta ikäeroa: Emilia Nyström, 35, kertoo, kuinka romanssi A-P Siekkisen, 53, kanssa alkoi
- ↑ Beach volley -tähtenä tunnettu Emilia Nyström palasi tuttuihin maisemiin Muurameen – elää lapsiarkea Nikko-poikansa kanssa
Aiheesta muualla
muokkaa- Kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)