Elokirva, joissakin lähteissä ruusukirva[1], (Metopolophium dirhodum) on pieni kirvoihin kuuluva hyönteinen. Sillä on jonkin verran merkitystä viljakasvien tuholaisena.

Elokirva
Metopolophium dirhodum (Rose grain aphid).jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Nivelkärsäiset Hemiptera
Alalahko: Kirvansukuiset Sternorrhyncha
Yläheimo: Aphidoidea
Heimo: Kirvat Aphididae
Alaheimo: Putkikirvat Aphidinae
Tribus: Macrosiphini
Suku: Metopolophium
Alasuku: Metopolophium
Laji: dirhodum
Kaksiosainen nimi

Metopolophium dirhodum
(Walker, 1849)

Katso myös

 Commons-logo.svg Elokirva Commonsissa

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Elokirvan siivettömät yksilöt ovat kapean päärynänmuotoisia, väriltään hailakan vaaleanvihreästä vaalean kellanvihreään ja eläimen selkäpuolella on tummempi, vihreä pitkittäisjuova. Tuntosarvet ovat noin 2/3 ruumiin pituudesta. Raajat, tuntosarvet ja vaharauhasputket ovat vaaleat, mutta kunkin tuntosarven jaokkeen kärki on tumma, samoin säären kärki ja nilkka. Takaruumiin kärjen cauda on vaalea, kärjestään melko tylppä ja pituudeltaan noin puolet vaharauhasputkien pituudesta. Vaharauhasputket ovat pitkät ja tyvestään paksummat. Siivelliset yksilöt muistuttavat siivettömiä. Ruumiin pituus 1,6–2,9 mm.[2][3][4]

Kromosomiluku 2n=18.[2]

LevinneisyysMuokkaa

Elokirvaa tavataan laajalti lauhkeilla alueilla Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa[2][4] Suomessa siitä on havaintoja lähinnä maan eteläosista, mutta kirva on tavattu aina Inarin korkeudelta saakka[5]

Elinympäristö ja elintavatMuokkaa

Elokirva kuuluu kirvalajeihin, jotka vaihtavat ravintokasviaan. Primääri-isäntiä ovat luonnonvaraiset ja viljellyt ruusut. Näissä kirvat elävät pieninä ryhminä kasvin yläosissa lehtien alapinnoilla sekä kukannupuilla ja niiden varsilla. Kesäkuun lopulla tapahtuu osittainen isännänvaihto, jolloin osa kirvoista siirtyy sekundääri-isäntiin, joita ovat erilaiset heinä-, sara- ja vihviläkasvit. Tällöin niitä siirtyy myös vehnään, ohraan, kauraan ja maissiin. Sekundääri-isännillä kirvat elävät kasvin keskiosissa lehtien alapinnoilla ja aiheuttavat lehden kellastumisen, käpristymisen ja kuivumisen. Yksittäinen neitseellisesti lisääntyvä naaras elää 20–38 vuorokautta, jona aikana se synnyttää jopa 160 poikasta. Loppukesällä kirvat palaavat ruusuille ja syksyllä alkaa syntyä myös koiraita. Koiraat parittelevat naaraiden kanssa, jotka munivat ruusujen silmujen ympäristöön. Lajin kannalta parhaat olosuhteet ovat 21–25 °C:n lämpötila 70–80 % ilmankosteus. Vuoden aikana sukupolvia on 10–14 ja laji talvehtii munana.[4][3][6]

Länsi-Euroopassa laji lisääntyy usein ainoastaan neitseellisesti, jolloin talvehtiva vaihe on nymfi tai aikuinen kirva.[2] Kasvitaudeista elokirva levittää ainakin maissin mosaiikkivirusta (MMV) ja viljan kääpiökasvuviroosia (BYDV).[6]

Elokirvan torjunta tapahtuu muiden kirvojen torjunnan yhteydessä.[7][8]

RavintokasvitMuokkaa

Primääri-isäntiä ovat ruusut (Rosa), sekundääri-isäntiä heinäkasvit (Poaceae) ja sarakasvit (Cyperaceae) ja vihviläkasvit (Juncaceae).[2][4]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa