Elim (Namibia)
Elim on kylä Namibian pohjoisosassa, entisen Ambomaan alueella, nykyisin Omusatin alueella. Se on Elimin vaalipiirin keskus ja on alun perin ollut Suomen Lähetysseuran lähetysasema Uukwambin kuningaskunnassa ovambojen perinteisellä asuinalueella.
| Elim | |
|---|---|
  Elim |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio |
 Namibia |
| Alue | Omusatin alue |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
Historia muokkaa
Tunnusteluvaihe muokkaa
Suomalaisten lähetyssaarnaajien saavuttua Ambomaan Omandongolle, Ondongan heimon alueelle 9. heinäkuuta 1870 he ryhtyivät välittömästi toimenpiteisiin lähetystyön aloittamiseksi myös kahdessa muussa heimossa, Uukwambissa ja Ondandjerassa. Jo 13. heinäkuuta, siis neljä päivää Omandongolle saapumisen jälkeen, Pietari Kurvinen, Martti Rautanen, Karl August Weikkolin ja Antti Piirainen lähtivät Uukwambin kuninkaan Nayuman hoviin, minne he saapuivat 16. heinäkuuta.[1]
Lähetysasema perustetaan ensimmäisen kerran muokkaa
Kuningas otti suomalaiset ystävällisesti vastaan. Hän antoi näille näiden valitseman paikan parin pitkän nuolenkantaman päässä hovistaan. Talon muuraustöihin päästiin syyskuun alussa, ja lokakuun loppuun mennessä pieni, kolmen huoneen rakennus oli valmis. Rakennustyön suorittivat Kurvinen, Weikkolin ja Piirainen, sillä Rautanen siirtyi saman tien lännemmäksi, Ongandjeraan.
Kuningas tuntui halukkaalta ottamaan vastaan oppia, jopa opetteli lukemista hereron kielellä. Häiriötekijänä kuitenkin olivat portugalilaiset kauppiaat, joita hovissa aika ajoin kävi. Nämä harrastivat mm. orjakauppaa, joskin suomalaisten tultua oli Nayuma sanoutunut siitä irti. Lisäksi lähetyssaarnaajat olivat taloudellisesti riippuvaisia kuninkaasta, joka saattoi sanoa heille, että he olivat vain tulleet Uukwambiin hakemaan ruokaa. Kaiken kukkuraksi Nayuma salli suomalaisten opettavan vain häntä, ei muita.
Vuoden 1871 alussa Kurvinen ja Piirainen lähtivät Hereromaalle Otjimbingween ottamaan vastaan morsiamiaan, jotka vasta nyt saapuivat maahan. Otjimbingwessa pariskunnat vihittiinkin avioliittoon. Weikkolinkaan ei näytä jääneen enää Uukwambiin.[2]
Kun Kurvinen ja Piirainen vaimoineen toukokuussa palasivat Uukwambiin, ilmapiiri siellä oli täysin muuttunut. Kuningas Nayuma ei enää halunnutkaan ottaa vastaan vaikutteita suomalaisilta, vaan hän oli nyt portugalilaisten kauppiaitten vaikutuksen alaisena. Nämä pitivät omalta kannaltaan parhaana, että kuningas pysyisi pakanuudessa, jolloin hänelle voitiin myydä alkoholia, ostaa häneltä orjia ja samalla saattaa hänet velkoihin, jolloin kauppasuhteet olisivat pysyvämmät. Kauppiaat vielä uskottelivat kuninkaalle, että suomalaiset olivat tulleet anastamaan tältä vallan. Kuitenkin kesäkuuhun mennessä luottamus oli saatu palautumaan, ja suomalaiset saivat rakentaa toisenkin talon, nyt hieman lähemmäksi hovia. Kuningas pyysi myös suomalaisia rakentamaan itselleenkin tiilirakennuksen. Nyt lähetysasema sai myös nimensä: Elim.[3] Tämän nimen tuo paikka sai Raamatun Elimin mukaan, nähtävästi siksi, että kummassakin paikassa oli runsaasti palmuja ja vesilähteitä.[4]
Kuninkaan mielialat vaihtelivat kuitenkin jatkuvasti, ja syyskuussa hän oli kieltänyt alamaisiaan kuolemanrangaistuksen uhalla menemästä kuuntelemaan suomalaisten opetusta. Marraskuussa hän sitten komensi pois kaikki alamaisensa, jotka olivat suomalaisilla töissä. Lisäksi Nayuman ryöstöretket naapuriheimoihin jatkuivat. Näillä ryöstöretkillä kuningas ilmeisesti hankki orjia myytäväksi portugalilaisille, jotka olivat ainoita eurooppalaisia tuossa osassa Afrikkaa, jotka tuota kauppaa harjoittivat.
Kun sitten ryöstöretket alkoivat epäonnistua, Nayuma uskoi sen johtuvat suomalaisista, jotka olivat hänen mielestään noitia. Orjakauppiaat ja eräs irlantilainen Harrison saivat kuninkaan niin pauloihinsa, ettei tämä lopulta päästänyt suomalaisia puheilleenkaan. Osansa on Peltolan mukaan ollut myös sillä, että Elimin suomalaisilta puuttui diplomaattisia taitoja. Lopulta myöhään yöllä 21. toukokuuta 1872 Kurvinen, Weikkolin ja Alexander Malmström, joista viimeksi mainittu oli Elimissä vain käymässä, jättivät kasvattityttöineen paikan ja pakenivat Ondongaan.[5]
Lähetysasema perustetaan toisen kerran muokkaa
Kun Rautanen vuonna 1883 pääsi käymään paikalla, vain savikumpuja oli entisten rakennusten paikalla. Ambomaan savesta tehdyt tiilet eivät kestä polttamista, ja siksi hoitamattomat talot hyvin pian sulavat sateissa pois. Vasta vuonna 1892 kuitenkin voitiin Elimiin lähettää suomalainen lähetyssaarnaaja, Yrjö Roiha, joka nyt tuli toiselle työkaudelleen Ambomaalle. Roiha kuitenkin osoittautui moraaliltaan heikoksi. Lisäksi hänen toinen vaimonsa sairastui ja kuoli, sitten kolme päivää myöhemmin, 25. huhtikuuta 1894, Elimin lähetysasema paloi kokonaan. Roiha joutui siirtymään Ondongaan, ja sitten vielä kuoli kahdesta pojasta toinen, ja tämän jälkeen Roihan oma terveys petti ja hän itse kuoli.[6]
Lähetysasema perustetaan kolmannen kerran muokkaa
Vuonna 1908 lähetyssaarnaaja Kalle Koivu saapui Elimiin. Kuninkaaksi oli edellisenä vuonna noussut 20-vuotias Iipumbu Shilongo, joka toivotti suomalaiset tervetulleeksi, toisin kuin edellinen kuningas Negumbo. Lähetysaseman paikka valittiin läheltä vanhaa Elimiä, ja muutamassa kuukaudessa Koivu oli rakentanut talon, jossa oli Ambomaan ensimmäinen peltikatto.
Sekä kuningas että alamaiset olivat kuitenkin epäluuloisia ja taikauskoisia, ja portugalilaisia viinakauppiaita esiintyi vielä Uukwambissa, toisin kuin Ondongassa. Sitten vuonna 1911 Koivu saattoi raportoida, että ihmiset olivat tulleet ikään kuin ”kesymmiksi” lähetyssaarnaajia kohtaan, ja lopulta vuoden 1912 lopulla ensimmäiset viisi uukwambilaista kastettiin kristityiksi.[7]
Iipumbu osoittautui muutenkin hankalaksi suomalaisten kannalta. Hän oli luonteeltaan väkivaltainen, ja hänen oli vaikea taipua mihinkään, mikä rajoitti hänen omaa valtaansa. Lisäksi hän oli viinaanmenevä mies. Vasta vuonna 1915 hän antoi luvan haudata kristittyjä heimonsa alueelle. Kuitenkin hän esti alamaisiaan tulemasta kuuntelemaan suomalaisten opetusta ja kuritti niitä, jotka olivat ottaneet vastaan kasteen. Hänen vihansa kohdistui myös suomalaisiin niin, että vuonna 1920 hallituksen virkamiehen suosituksesta suomalaiset jättivät Elimin toistaiseksi.[8]
Noin vuonna 1920 suomalaisten kirjapaino muutti Ontanangasta Elimiin, missä sitä hoiti Oskari Tylväs. Vuonna 1924 Elimin lähetysasema ja sen mukana kirjapaino tuhoutuivat salaman aiheuttamassa tulipalossa. Tylväs joutui muuttamaan joksikin aikaa pois, ja asema oli ambolaisten hoidossa. Samoihin aikoihin Iipumbu antoi katolilaisille luvan perustaa oma lähetysasemansa Oshikukuun, 7 kilometrin päähän Elimistä.[9]
Sotatoimet kuningas Iipumbua vastaan muokkaa
Seuraava Peltolan kertoma episodi on vuodelta 1932, jolloin suomalaisia oli jälleen Elimissä. Tuolloin Iipumbu ”mellasteli hovinsa ja lähetysaseman vaiheilla ja käytti varsinkin ampuma-asetta hyvin vapaasti.” Tuona vuotena ristiriidat toisaalta Iipumbun ja toisaalta suomalaisten ja englantilaisten virkamiesten välillä kärjistyivät. Iipumbu halusi vaimokseen erästä tyttöä, joka oli hänen päävaimonsa sisarentytär. Tämä oli vastoin perinteitä, mutta siitä Iipumbu ei välittänyt. Tuo tyttö salakuljetettiin matka-arkussa Ondongaan, Iipumbu raivostui ja ryhtyi suorastaan piirittämään lähetysasemaa. Luodit pyyhkivät aseman kattoja ja jonkun kerran aivan suomalaisten läheltä. Hallituksen edustaja, majuri Hahn määräsi Iipumbun maksamaan korvauksena 10 nautaa, ja kun tämä ei suostunut maksamaan eikä luovuttamaan aseitaan, Hahn korotti korvauksen 50 eläimeen. Iipumbu odotti hyökkäystä englantilaisten taholta ja mahtaili pystyvänsä taistelemaan, mutta Hahn tulikin panssariautojen ja lentokoneiden kanssa. Iipumbu pakeni Angolan puolelle, mutta näin tehdessään hän menetti oikeutensa kuninkuuteen. Lopulta hän kuitenkin antautui englantilaisille, ja hänet karkotettiin Kavangolle. Myöhemmin hän sai palata Ambomaalle, mutta joutui elämään Oukwanyamassa maanpakolaisena.[10]
Myöhempi kehitys muokkaa
1940-luvulla Oniipan pappisseminaari muutti Elimiin, josta ensimmäiset valmistuneet papit vihittiin vuonna 1949.[11] Myöhemmin, vuonna 1963, pappiskoulutus siirrettiin etelään Otjimbingween, missä sijaitsi Reihin lähetyksen lähetysasema. Siellä reiniläisten ja Ambokavangon kirkon papit saivat opetusta yhdessä.[12]
1960–1980-luvuilla suomalaisia lienee asunut Elimissa vain pieniä määriä, kenties vain yksi perhe kerrallaan.
Kun Ambomaan seurakuntia luovutettiin ambolaisten pastoreiden hoitoon, Elim oli ensimmäisten kahdeksan seurakunnan joukossa, jossa näin tehtiin.[13]
Elim nykyään muokkaa
Elim on nykyään Elimin vaalipiirin keskus Omusatin alueella. Maisema on entistä metsäaluetta, joka on muokattu suurelta osin karjanhoitoa palvelevaksi ruohomaastoksi.
Elim on edelleen Uukwambin heimokuninkaan asuinpaikka. ”Muistomerkki Uukwambin kuninkaille” on pystytetty kuningas Nuuyoman haudalle hänen kotipaikkansa läheisyyteen.
Elimissä on jonkin verran infrastruktuuria, siellä on klinikka, kirkko, vaalipiirin keskustoimisto, yhteisön kokoontumistilat, matkapuhelinverkon tukiasema, oma vesilähde, useampi baari, kiinalaisten omistama kauppa, ruokatavarakauppa ja muutamia kouluja, kuten Naangon alkeiskoulu, Elimin yläaste ja Ashipalan lukio. Joka kuukausi, kun eläkkeet maksetaan, Elimissä pidetään markkinat.
Liikenneyhteydet muokkaa
Elim on Oshakatin ja Okahaon välisen itä-länsi-suuntaisen soratien varrella. Toinen soratie vie pohjoiseen Oshikukuun, joka on Oshakatin ja Uutapin välisen asfalttitien varrella.
Lähteet muokkaa
- Matti Peltola: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.
- Elias Pentti: Ambomaa. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.
- Arvo Eirola: Evankelisluterilaisen Ambo-Kavangon kirkon yhteyksiä Lounais-Afrikan evankelisluterilaiseen kirkkoon (Reinin lähetyskirkko. Tutkielma pastoraalitutkintoa varten. Oulu: {{{Julkaisija}}}, 1971.
Viitteet muokkaa
- ↑ Peltola 1958, s. 41.
- ↑ Peltola 1958, s. 41–44, 47.
- ↑ Peltola 1958, s. 51–52.
- ↑ Yrjö Roiha kirjeessä 6.11.1892. Arvo Salomaa: Lähetyssaarnaaja Yrjö Roiha. Elämänvaiheet ja kirjeitä, s. 87. Helsinki, 1956.
- ↑ Peltola 1958, s. 52–53.
- ↑ Peltola 1958, s. 66, 101–102 .
- ↑ Peltola 1958, s. 147–149.
- ↑ Peltola 1958, s. 207, 225.
- ↑ Peltola 1958, s. 195, 203.
- ↑ Peltola 1958, s. 225–226.
- ↑ Pentti 1958, s. 228–229.
- ↑ Arvo Eirola 1971, 25–28.
- ↑ Veijo Notkola, Ian M. Timaeus and Harri Siiskonen: Mortality Transition in the Ovamboland Region of Namibia, 1930–1990. Population Studies, . JSTOR 2584657. (englanniksi)