Eisai

japanilainen munkki

Eisai tai Yōsai (jap. 栄西), myös Minnan Eisai tai Minnan Yōsai (jap. 明菴栄西; 20. huhtikuuta 1141 − 5. heinäkuuta 1215) oli japanilainen buddhalainen munkki, jonka ansioksi on laskettu zenbuddhalaisen rinzai-koulukunnan ja vihreän teen tuonti Kiinasta Japaniin. Hänet tunnetaan usein nimellä Eisai-zenji (jap. 栄西禅師), ”zen-mestari Eisai”.[1]

Minnan Eisai.

Eizai syntyi Bitchūn provinssissa (nykyinen Okayama) ja aloitti buddhalaisuuden opiskelun tendai-lahkon temppelissä.[1] Tyytymättömänä buddhalaisuuden sen aikaiseen tilaan hän lähti vuonna 1168 ensimmäiselle matkalleen lahkon alkupaikalle Tiantai-vuorelle, jossa hän kohtasi chan-ajattelun (myöhemmin Japanissa zen) ensimmäisen kerran. Hän vietti Kiinassa aluksi vain kuusi kuukautta, mutta palasi vuonna 1187 pidemmäksi aikaa Xuan Huaichangin oppilaana.

Tultuaan virallisesti zen-opettajaksi Eisai palasi Japaniin vuonna 1191 ja toi samalla mukanaan zen-kirjoituksia ja teensiemeniä. Hän perusti Japanin ensimmäisen zen-temppelin Kyūshūlle.

Eisai alkoi hitaasti edistää uuden uskon asemaa, yrittäen saada tendai-koulukunnan ja keisarillisen hovin kunnioituksen hienovaraisen diplomatian keinoin. Kohdattuaan vastustusta perinteisiltä buddhalaisilta koulukunnilta, kuten tendai, shingon ja jōdo-shū, Eisai lähti lopulta Kiotosta koilliseen Kamakuraan vuonna 1199, jossa shōgun ja hänen sotilasluokkansa samurait ottivat innolla vastaan kamppailulajeihin positiivisesti suhtautuvat Zen-opetukset. Hōjō Masako salli hänen rakentaa Jufuku-jin, Kamakuran ensimmäisen Zen-keskuksen.

Eisai kuoli vuonna 1215 75-vuotiaana. Hänen oppilaansa Dōgen perusti Zen-buddhalaisen sōtō-koulukunnan.

Lähteet muokkaa

  1. a b 開山栄西禅師 建仁寺. Arkistoitu 5.5.2012. Viitattu 4.7.2012.

Aiheesta muualla muokkaa