Einsiedelnin luostari

benediktiiniläisluostari Sveitsissä

Einsiedelnin luostari (lat. Abbatia territorialis Sanctissima Maria Virgine Einsiedlensis) luostari- ja katedraalikirkkoineen on benediktiiniläisluostari Einsiedelnin kylässä, Schwyzin kantonissa, Sveitsissä. Luostari on pyhiinvaelluskohde, ja se on tärkeä etappi pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitillä. Luostarikirkon armonkappelissa oleva Musta madonna on yksi Euroopan suosituimmista pyhiinvaelluskohteista[1]

Luostarikirkon pääsisäänkäynti.
Einsiedelnin luostari
Einsiedelnin luostari (2005).

Luostariyhteisöön kuuluu noin 70 jäsentä, iältään 25–90 vuotta[2]. Luostari ei ole osa hiippakuntaa, vaan sillä on eksemptio alueellisena luostarina. Näin ollen luostarin apotin esimies on paavi.

Perustamisestaan vuodesta 1130 lähtien myös Würenlosissa, Zürichin länsipuolella sijaitseva benediktiiniläisnunnaluostari Fahr on kuulunut Einsiedelnin luostariin. Näin ollen Einsiedelnin luostarin apotti, vuodesta 2013 alkaen Urban Federer[3], on myös Fahrin luostarin apotti. Yhdessä nämä kaksi luostaria muodostavat benediktiiniläisluostarikunnan, maailman ainoan kaksoisluostarin, jossa on sekä miehiä että naisia. 

HistoriaMuokkaa

Vuonna 835 benediktiinimunkki Meinrad muutti Reichenaun saarelta erakoksi tähän paikkaan. Hänen esimerkkiään seurasi myöhemmin lisää erakoita. Näiden joukossa oli Benno, joka oli ollut lyhyen aikaa piispana Metzissä. Vuonna 934 Strasbourgin entinen rovasti Eberhard perusti paikalle kirkon ja benediktiiniläisluostarin, johon erakot liittyivät. Saksan kuningas Otto I Suuri vahvisti perustetun luostarin aseman v. 947 ja lahjoitti sille maa-alueita, kuten tuolloin oli aatelisten tapana tehdä. Otto I Suuren lahjoitukseen kuului myös Ufnaun saari, joka kuului Säckingenin nunnaluostarille. Säckingen sai puolestaan korvaukseksi muuta omaisuutta. Lisäksi Einsiedelnin luostarille annettiin oikeus valita apottinsa itsenäisesti sekä koskemattomuus.

Kun ensimmäinen luostari paloi vuonna 1029, sen tilalle rakennettiin 1031–1039 kryptalla varustettu kolmilaivainen basilika, joka määritti myöhemmän barokkisen kirkon muodon. Uuden rakennuksen perustuskivi asetettiin 10. toukokuuta 1031. Toinen basilika rakennettiin 1230.

Keisari Henrik II lahjoitti 1018 luostarin käyttöön  229 km² kokoisen alueen.  Luostarille annettiin myös suojelija, joka edusti sitä oikeudellisissa kysymyksissä. Lopulta nämä tuottoisat suojelijan oikeudet siirtyivät Habsburgeille

Vuodesta 1114 lähtien tunnetaan luostarilla olleen Schwyzin kantonin kanssa rajakiistoja, jotka hovioikeudessa ratkaistiin yleensä aina luostarin eduksi. Vuonna 1308 kuningas Albrekt I kuoleman jälkeen kiistat kasvoivat jälleen merkittävästi. Vuonna 1314 Schwyzin maanviljelijät valtasivat ja ryöstivät luostarin. Tämän vuoksi Itävallan herttua Leopold I, joka tuolloin oli Einsiedelnin suojelija, hyökkäsi sveitsiläisiä vastaan mutta hävisi heille 1315 kuuluisassa Morgartenin taistelussa. Riidat voitiin sopia vasta ​​vuonna 1350, mutta luostari menetti tuolloin huomattavan osan maaomaisuudestaan.

Tulipalon jälkeen 1465 alempi luostarikirkko holvattiin mutta se paloi uudestaan 1509 ja 1577.

Uskonpuhdistaja Huldrych Zwingli oli 1516–1518 pappina luostarissa, jossa hän kohtasi katolisen luostarielämän epäkohtia. Uskonpuhdistus vaikutti luostariin niin, että viimeinen munkki jätti luostarin vuonna 1525 ja  20. heinäkuuta 1526 joutui luostarin apotti eroamaan. Sveitsiläiset kutsuivat uudeksi apotiksi Ludwig II:n Wartenseeltä, jonka paavi kuitenkin tunnusti lailliseksi vasta 1533. Hän otti luostariin ensimmäiset aatelista alkuperää olleet munkit, ja siten elvytti sen uudestaan​​.

Kun ranskalaiset toukokuussa 1798 saapuivat Einsiedelniin, luostarin asukkaat pakenivat. Valloittajat tuhosivat armonkappelin mutta munkit saivat kuitenkin pelastettua Jumalanäidin armonkuvan. Saman vuoden syyskuun 17. päivänä julistettiin tyhjillään oleva luostari valtion omaisuudeksi. Napoleonin ns. mediaatioakti palautti luostarin takaisin munkeille helmikuun 19. päivänä 1803. Armonkappeli rakennettiin 1815–1817 uudelleen käyttäen vanhasta kappelista säästyneitä rakennusaineita.

PyhiinvaellusMuokkaa

Tiedetään, että 1300-luvulta lähtien on Einsiedelniin tehty mariaanisia pyhiinvaellusmatkoja.[4] Myöhäiskeskiajalla pyhiinvaeltajia tuli Pohjois-Saksasta ja Alankomaista asti. Uskonpuhdistuksen aikana pyhiinvaeltajien määrä väheni, mutta 1600-luvun toiselta puoliskolta lähtien on Einsiedeln ollut Sveitsin katolilaisuuden uskonollinen keskus.

Einsiedelnin JumalanäitiMuokkaa

 
Einsiedelnin musta madonna
 
Einsiedelnin Mustan madonnan edessä polvillaan oleva aatelismies (1781).

Einsiedelnin Musta madonna -patsas on myöhäisgoottilainen Marian patsas 1400-luvun lopulta. Se korvasi alkuperäisen, vuonna 1465 tulipalossa tuhoutuneen patsaan. Madonnan musta väri johtui patsaan edessä palaneiden kynttilöiden ja lamppujen noesta. Kun patsas restauroitiin Itävallassa vuonna 1803, palautti taiteilija patsaan alkuperäisen värin ja maalasi sen jälleen ihonväriseksi. Vierailijat olivat hyvin tyytymättömiä muutokseen ja niin Madonna maalattiin takaisin mustaksi.

1600-luvun alussa patsas sai ylleen espanjalaisen, kellomaisen viittansa. Viittaa vaihdetaan kirkkovuoden aikana.

Enkeleiden pyhittämislegendaMuokkaa

Legendan mukaan Kristus pyhitti enkeleiden ja pyhimysten saattelemana kappelin 14. syyskuuta 948. Tästä päivästä tuli tärkeä pyhiinvaelluspäivä ja useimmat pyhiinvaeltajat vierailevat enkeleiden pyhittämisjuhlassa. Syyskuun 14:nnen osuessa sunnuntaille vietetään 14-päiväinen Suuri Enkelien Pyhittämisjuhla, ja esimerkiksi vuonna 1466 myytiin juhlassa noin 150 000 pyhiinvaellusmerkkiä.

LuostarirakennuksetMuokkaa

Barokkityylistä umpipihan muodostavaa luostarirakennusta alettiin rakentaa vuonna 1703, kun apotti Maurus von Roll laski uuden luostarin peruskiven einsiedelniläisen maallikkoveljen, Vorarlbergin koulukuntaan kuuluneen arkkitehti Caspar Moosbruggerin suunnitelmien toteuttamiseksi.

Vuonna 2012 Schwyzin kantonin kansanäänestyksessä hyväksyttiin "sitoutuminen Einsiedelnin luostarin restaurointitöihin": kantoni sitoutui antamaan yli kahdeksan miljoonan frangin lainan vuosina 2013–2022 tehtäviä kunnostustöitä varten.

Luostarin kirjastoMuokkaa

 
Luostarin kirjasto

Kirjasto perustettiin vuonna 934. Luostarissa oli 900-luvun lopulla oma kirjoituskoulu. Säilyneistä käsikirjoituksista 64 on tältä kaudella. Oman kirjapainon luostari sai vuonna 1664 ja vuoteen 1798 mennessä oli julkaistu tuhat kirjaa. Kirjasto oli pitkään rakennuksen kellareissa, missä se selvisi vahingoittumatta lukuisista luostarin tulipaloista. Vuonna 1602 rakennettiin erillinen kirjastorakennus apotti Augustin I. Hofmannin vaikutuksesta. Suuri barokkisali rakennettiin vuosina 1738–1740. Viimeksi kirjasto restauroitiin vuonna 1998.

Luostarin kirjastossa on paljon antiikkisia kirjoja. Kokoelma kattaa 230 000 painettua kirjaa, 1 230 käsikirjoitusta sekä 1 040 nidottua inkunaabelia sekä varhaisia painoksia. Vuosittain kokoelma kasvaa 500–800 kirjalla.

HevostalliMuokkaa

 
Talli, kuvattuna idästä päin

Vuonna 1765 rakennetussa barokkityylisessä tallirakennuksessa on Euroopan vanhin siittola, joka sai alkunsa 1400-luvulla. Siellä kasvatetut Cavalli della Madonna -rotuiset hevoset ovat lämminverisiä. Ensimmäinen käsinkirjoitettu viite hevosten jalostamisesta löytyy kuningas Henrik IV:n tuomioista vuodelta 1064. Euroopan ja Sveitsin vanhimman hevosjalostuslaitoksen jatkuminen vaikuttaa olevan uhanalaista.

Luostarin kirkkoMuokkaa

 
Ulkonäkymä (adventtina 2010)
 
kirkkolaiva (2009)
 
Armonkappeli (1900).

Luostarin keskeinen rakennus on kaksitorninen luostarikirkko,  jota rakennettiin vuodesta 1719 sen vihkimiseen vuonna 1735 ja on myös Caspar Moosbruggerin suunnittelema. Sitä pidetään Sveitsin tärkeimpänä barokkikirkkona.

Luostarin toimintaaMuokkaa

Luostari ylläpitää kahta koulua, joista toinen on julkinen tytöille ja pojille avoin lukio, jossa ylioppilaaksi opiskelevat nuoret voivat asua sisäoppilaitoksessa[5].

Koulun päättäneet entiset oppilaat perustivat vuonna 2005 alumniyhdistyksen Alumni Scholae Einsidlensis. Vuonna 2013 siinä oli 670 jäsentä[6].

Luostarin oma teologinen seminaari ei ole julkinen teologinen instituutti, vaan opiskelijat ovat luostarin munkkeja, nunnia ja papiksi opiskelevia miehiä[7].

Hevossiittolan, viininviljelyn, puunjalostuksen ja runsaan kulttuuriperinnön (vanhat kirjoitukset, rakennuksen) säilyttämisen ohella luostarin kuoro on tunnettu laajalti. Se laulaa pääasiassa yksiäänisesti gregoriaanisia, liturgisia lauluja, ja sitä johti pitkään isä Roman Bannwart.

Viime vuosina luostari on ollut esillä erilaisten, luostareille innovatiivisten toimintamuotojen johdosta. Tällaisia ovat kesäisin paikan tarjoaminen nuorille miehille vapaaehtoistyöhön tai moderni, luostarin tiloissa tapahtuva aarteenmetsästys nimeltään "Monkstrail", missä osallistujat voivat tutustua Einsiedelnin munkkien maailmaan. [8]

Luostariin kuuluvia rakennuksiaMuokkaa

Luostariin on kuulunut sen perustamisesta lähtien myös nunnaluostari Fahr, joka yhdessä Einsiedelnin luostarin kanssa muodostaa kaksoisluostarin. Lisäksi luostari omistaa Zürichinjärvellä Ufenau-nimisen saaren ja lähellä Rapperswiliä sijaitsevan Endingenin niemen. Niemessä on vuodelta 981 peräisin olevia rakennuksia ja kapusiiniluostari.

Einsiedelnin luostari on Sveitsin suurin yksityinen maanomistaja. Se omistaa 2 140 hehtaaria maata viidessä Sveitsin kantonissa.

Myös Itävallan Vorarlbergissä, Grosser Walsertalissa, on Einsiedelnin luostarille kuuluvia kiinteistöjä. Propstei Sankt Gerold, entinen luostarirakennus, nykyinen koulutus- ja seminaarikeskus, ja Dünsin kylässä sijaitseva Pyhän Antoniuksen kirkko kuuluvat Einsiedelnin luostarille.

Kuuluisia einsiedelniläisiäMuokkaa

  • Wolfgang Regensburg (924–994), Regensburgin piispa
  • Albrecht von Bonstetten (1442/1443 – noin 1504), luostarin dekaani, humanisti
  • Huldrych Zwingli (1484–1531), luostarin pappi, myöhemmin uskonpuhdistaja
  • Albert Kuhn (1839–1929), teologi, taidehistorioitsija ja taidehistorian professori 
  • Meinrad Eugster (1848–1925), maallikkoveli, "Kunnianarvoisa Jumalan Palvelija"
  • Raymund Netzhammer (1862–1945), Bukarestin arkkipiispa
  • Benno Gut (1897–1970), benediktiinien priimasapotti, katolisen kirkon kardinaali
  • Roman Bannwart (1919–2010), teologi, pappi ja muusikko 
  • Magnus Löhrer (1928–1999), teologi ja dogmatiikan professori
  • Kassian Etter (1929–2009), sisäoppilaitoksen johtaja
  • Martin Werlen (1962–), luostarin apotti 2001–2013.

KuviaMuokkaa

Katso myösMuokkaa

DokumenttielokuviaMuokkaa

  • Die Schweizer#Werner Stauffacher – Die Schlacht am Morgarten, vierteilige Dokumentation des Schweizer Fernsehens, 2013.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Christoph Baumgartner, Daniel Bitterli, Sebastian Brändli u. a.; Peter Niederhäuser, Andreas Meyerhans (Hrsg.): Äbte, Amtsleute, Archivare. Zürich und das Kloster Einsiedeln. In: Mitteilungen der Antiquarischen Gesellschaft in Zürich, Band 76. Chronos, Zürich 2008, ISBN 978-3-0340-0940-9. 
  • Hagen Keller: Kloster Einsiedeln im ottonischen Schwaben. Freiburg im Breisgau 1964. 
  • Kilian Müller: Zur Geschichte der Wallfahrt Maria Einsiedeln und der Apostolischen Mission in Benrath. Tischler & Schäffer, Benrath 1927. Digitalisierte Ausgabe der Universitäts- und Landesbibliothek Düsseldorf 
  • Anja Buschow Oechslin, Werner Oechslin: Die Kunstdenkmäler des Kantons Schwyz, Neue Ausgabe III.I. Einsiedeln I. Das Benediktinerkloster Einsiedeln. (= Kunstdenkmäler der Schweiz. Band 100). Hrsg. von der Gesellschaft für Schweizerische Kunstgeschichte, Bern 2003, ISBN 3-906131-74-2.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. 10 Top Pilgrimage Sites in Europe religioustravelplanningguide.com. 10.10.2012. Viitattu 3.10.2016. (englanniksi)
  2. Luostarin kotisivu kloster-einsiedeln.ch.
  3. Luostarin munkkien nimilista kloster-einsiedeln.ch.
  4. Vuodelta 1311 on mainita, että "Sveitsistä tuli kansaa Einsiedelniin ristiä kantaen".
  5. Luostarin lukio stiftsschule-einsiedeln.ch.
  6. Lukion alumni stiftsschule-einsiedeln.ch.
  7. Kouluista luostarin omilla sivuilla kloster-einsiedeln.ch.
  8. Kloster Einsiedeln: Monkstrail www.monkstrail.ch. Viitattu 30.8.2016.

KuviaMuokkaa