Ei koskaan huomispäivää
Ei koskaan huomispäivää on Mika Waltarin kirjoittama pienoisromaani. Waltari kirjoitti sen WSOY:n julistamaan kirjoituskilpailuun vuonna 1937, mutta yhtiö julkaisi sen vasta 1944. Se on käännetty seitsemälle kielelle, ja sen pohjalta on tehty kolme elokuvaa.
| Ei koskaan huomispäivää | |
|---|---|
 Ranskankielisen painoksen kansikuva vuodelta 1999. |
|
| Kirjailija | Mika Waltari |
| Kieli | suomi |
| Genre | pienoisromaani |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1944 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Juoni ja teemat muokkaa
Ei koskaan huomispäivää on kolmiodraama, jonka kertojana on entinen jääkäri ja seikkailija, jota kutsutaan Kapteeniksi. Kapteeni on epämääräisessä työssä ”suhdannehavainnoitsijana” rikkaan liikemies Bergasin palveluksessa, ilmeisesti koska Bergas on hänelle kiitollisuudenvelkaa vanhoista palveluksista. Kapteenilla on suhde Bergasin nuoren vaimon Astridin kanssa. Tarinan alussa Kapteeni ja Astrid ajavat vahingossa autolla pikkupojan yli, piilottavat ruumiin metsään ja pakenevat paikalta. Myöhemmin he saavat lehtiuutisista tietää, että ruumis on löytynyt, mutta tekijäksi epäillään pakomatkalla olevaa vankikarkuria.
Astrid viettää joutilasta elämää Bergasin huvilalla, jossa on myös hänen 18-vuotias poikapuolensa ja tämän ystäviä, joista yksi on olevinaan taiteilija ja toinen kirjailija. Kun Kapteeni tulee paikalle, hän ymmärtää, että Astrid on turhautunut ja hermostunut ja voisi paljastaa heidät. Poikapuoli vihjailee heidän suhteestaan ja kaipaa autosta kadonnutta peittoa, jonka syylliset ovat hävittäneet, koska se oli ollut veressä.
Tarina sijoittuu vuoteen 1937, ja tulevan suursodan uhka on selvästi ilmassa. Sota ja kuolema tulevat esille myös Kapteenin ajatuksissa, kun hän muistelee kokemuksiaan sodasta Itä-Karjalassa. Vaikka kapteeni onkin kovia kokenut, kyyninen toiminnan mies, hän tekee lopuksi moraalisen ratkaisun ja päättää ottaa vastuun teostaan. Hän rikkoo tahallaan välinsä Astridiin ja onnistuu ylipuhumaan Bergasin, jotta tämä lähtisi vaimonsa kanssa lomamatkalle Pariisiin. Kun he lähtevät, kapteeni menee ilmoittautumaan poliisille.
Aiheensa puolesta teosta on verrattu Georges Simenonin Rikostovereihin, David Goodisin romaaneihin ja Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen.[1]
Kilpailuun osallistuminen ja julkaiseminen muokkaa
Waltari kirjoitti WSOY:n julistamaan kilpailuun kaksi pienoisromaania kesällä 1937: Vieras mies tuli taloon ja Ei koskaan huomispäivää. Koska hän epäili, että palkintolautakunta ei antaisi hänelle ensimmäistä palkintoa, Ei koskaan huomispäivää toimi tavallaan harhautuksena: hän kirjoitti sen omalla kirjoituskoneellaan ja teki korjaukset itse omalla käsialallaan. Vieras mies tuli taloon oli taas kirjoitettu eri tyylillä ja eri kirjoituskoneella, ja Waltari teetti siihen jopa korjauksia eri käsialalla, jotta sitä luultaisiin naisen kirjoittamaksi.[2]
Harhautus onnistui, ja Vieras mies tuli taloon, jota ei osattu epäillä Waltarin kirjoittamaksi, voitti kilpailun. Usein väitetään, että Ei koskaan huomispäivää olisi sijoittunut toiseksi, mutta tämä on liioittelua.[3] Toiselle sijalle oli tosin ehdolla useita käsikirjoituksia, joukossa myös Waltarin teksti, mutta lopulta toisen palkinnon sai Martti Santavuoren Sen täytyi kerran tulla.[4]
Ei koskaan huomispäivää jäi aluksi julkaisematta, koska Jalmari Jäntin mielestä samalta kirjoittajalta voitiin julkaista vain yksi kilpailuun osallistunut teos, mutta Waltari onnistui kuitenkin saamaan siitä tekijänpalkkion.[5] Kesällä 1939 Waltari yritti saada sen julkaistuksi yhdessä kolmen muun pienoisromaanin kanssa, mutta kustantaja hylkäsi tämänkin kokoelman.[6] Ei koskaan huomispäivää julkaistiin ensin keräilypainoksena ja vuonna 1942 jatkokertomuksena aikakauslehti Kuvassa.[7] Lehdessä se sai uuden nimen: Kevät uuden maailmansodan varjossa. Romaani ajasta, joka ei koskaan saa palata.[8] WSOY julkaisi romaanin omana kirjanaan vasta vuonna 1944 ja kokoelmassa Koiranheisipuu vuonna 1961.[9]
Käännökset ja filmatisoinnit muokkaa
Ei koskaan huomispäivää on käännetty seitsemälle kielelle, muun muassa ranskaksi (Jamais de lendemain), ruotsiksi (Ingen morgondag) ja tšekiksi (Už nikdy nebude zítra).[10][11]
Pienoisromaanin pohjalta on tehty kolme elokuvaa. Vuonna 1957 William Markus ohjasi sen pohjalta elokuvan nimeltä Verta käsissämme.[12] Pääosissa olivat Jussi Jurkka, Elina Pohjanpää ja Tauno Palo. Käsikirjoituksen teki Volodja Semitjov, joka muutti tapahtuma-aikaa niin, että päähenkilö palasi Suomeen oltuaan kymmenen vuotta sotavankina Neuvostoliitossa.[13] Sensuuri asetti elokuvan ensin esityskieltoon mutta perui kiellon neljän päivää myöhemmin, kun elokuvasta poistettiin kohtaus, jossa poliisi ampuu pakenevaa vankia takaapäin. Kiellon oli arveltu johtuneen sota- ja vankileirikohtauksista, mutta elokuvatarkastamo kiisti sen, että kiellon takana olisi ollut ulkopoliittisia syitä.[14][15]
Samasta käsikirjoituksesta ohjasi ruotsalainen elokuvaohjaaja Arne Mattsson 1957 ruotsinkielisen elokuvan Ei huomispäivää. Pääosassa näytteli Jarl Kulle.[16] Uusin versio pienoisromaanista on Tuija-Maija Niskasen ohjaama tv-elokuva Astrid (1995), jossa pääosissa ovat Mikko Nousiainen, Jonna Järnefelt ja Esko Salminen.[1][17]
Lähteet muokkaa
Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Tapani Bagge: Se jokin Ruumiin kulttuuri. 3/2008. Viitattu 9.5.2009. [vanhentunut linkki]
- ↑ Rajala s. 340-341.
- ↑ Juha Järvelä: Tutusta kirjailijasta tutuin sanoin Agricolan kirja-arvostelut. 25.1.2008. Viitattu 21.2.2018.
- ↑ Rajala s. 342-343.
- ↑ Rajala s. 343.
- ↑ Rajala s. 363-364.
- ↑ Rajala s. 343-344.
- ↑ Rajala s. 366.
- ↑ Rajala s. 344.
- ↑ FILI: Käännöstietojen haku Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Arkistoitu 18.7.2011. Viitattu 10.11.2010.
- ↑ Kääntäjäpalkinnon luovutus (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Verta käsissämme Elonet.
- ↑ Iltalehti.fi
- ↑ Waltari.lasipalatsi.fi
- ↑ Rajala s. 756.
- ↑ Ingen morgondag Elonet.
- ↑ Astrid Elonet.